Vammainen mies

Minun isäni Ossi, oli pieni vammainen mies, joka syntyi ensimmäisen maailmansodan melskeisiin. Sukulaiset luulivat, että heiveröisellä pojalla oli riisitauti. Mummo loukkaantui verisesti. Hänkö, Marttana kunnostautunut maatalon tytär ei muka ruokkinut poikaa riittävästi. 

Ossi

Vammaisuus oli isälle ongelma, hän ei kokenut itseään riittävän miehekkääksi. Isälle maskuliinisuus oli taistelua, jatkuvaa todistelua miehenä olemisesta. Joskus uskalsimme vitsailla hänen Napoleon-kompleksistaan, välillä lempeästi ja joskus häijymmin.

Kirjoitin vuonna 2015 Tukilinja-lehteen nro 1/2015 jutun vammaisten miesten harrastus- ja vertaistoiminnasta.
Kuullessani vammaisten miesten projektista Miesten juttu, päätin selvittää miltä tuntuu olla vammainen mies maailmassa, jossa terve valkoisen miehen ruumis on normaaliuden standardi.

Isänisä Hjalmar, isäni Ossi ja veljeni Risto.

Lapsena vammaisuus tuli minulle tutuksi, miehenä oleminen ei. Se oli aina jotain vaikeaa ja hankalaa.
 

Helsingin Invalidien Yhdistyksen
75-vuotis juhlavastaanotto.

Vammaisjärjestöt ovat pullollaan ahkeria ja aikaansaavia naisia. Me puhumme avoimesti vammastamme, miten se vaikuttaa naiseuteen ja minkälaista on olla vammainen äiti. Mutta puhuvatko miehet ja miten he puhuvat? 

Tapasin pari kertaa Miesten jutun miehiä. Yritin antaa tilaa ja kuunnella ikäänkuin vähän sivussa. Ei heitä niin helposti vakoiltu – kyllä he huomasivat minut. Miehet vastailivat lyhyesti ja kohteliaasti, kun yritin jutustelun lomassa kysellä vähän syvempiä tuntoja.

Teijo Kakko ja Eero Haapalainen
kokkauskurssilla.

Maskuliininen kieli on toteavaa, suorasukaista ja pelkistettyä, kertoo sukupuolentutkimus googlaillessani taustatietoa.

Projektia vetänyt Tommi Huhtaniemi kertoi kokemuksista hankkeen aikana:
“Miesten tarinoissa nousee enemmän esiin perhe ja lapset. Ehkä vammainen mies saa olla pehmeämpi.” 
Ehkä yhteiskunta on nykyisin niin toinen kuin isäni aikoihin ja miehekkyys muutenkin on muuttunut moniulotteisemmaksi ja pehmeämmäksi. 

Julkisuudessa kuitenkin näyttää usein siltä, että vammainen mies lunastaa miehisyytensä urheilussa ja saamalla vammattoman vaimon.

Leivotaan jouluherkkuja!

Taas on mennyt yksi vuosi Leivotaan-lehden vakituisena avustajana. Uusimmassa joulunumerossa on sen seitsemän herkkua ja lehden mukana saa Karkkikirjan, jonka Nutellafudge on enemmän kuin hyvää. Varsinkin tällaiselle kuin minä, joka pystyn vetämään Nutellaa lusikalla purkista.

Leivotaan-lehden Facebook-sivulla on yksi lempireseptini, Lumileivokset. Ajattelin kokeilla, josko punaisella marsipaanilla niistä voisi tehdä jouluiset tonttulakkiversiot. Pyöreästä valkoisesta karkista saisi tonttulakkiin tupsun ja sitten nämä olisivatkin Tonttulakkileivoksia.
Leivokset on helppo leipoa kääretorttutaikinasta.

4-6 kpl

3 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä

Täyte
noin 2 dl marjoja tai hilloa
2 dl vispikermaa

Koristelu
400 g valkoista marsipaania
tomusokeria
koristenauhaa haluttaessa

• Kuumenna uuni 250 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri kulhossa. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ne vaahtoon. Lisää vesi ja sekoita.

• Levitä taikina noin 30 x 40 cm kokoiselle leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista uunin keskitasolla 4-7 min.
• Kumoa kypsä kakku sokeroidulle leivinpaperille. Jos kakku ei irtoa, sivele paperin kääntöpuolta vedellä.

• Levitä kakulle marjoja tai hilloa. Rullaa kakkulevy kääretortuksi ja jätä saumakohta alle. Anna jäähtyä.

• Kauli marsipaani 4-6 ohueksi levyksi. Vaahdota kerma melko kovaksi. Leikkaa torttu 3-4 cm paksuiksi viipaleiksi. Laita kaksi viipaletta päällekkäin. 

• Lusikoi päälle kermaa ja muotoile se huipuksi. Peitä leivokset marsipaanilla ja leikkaa alareunasta liiat pois.

• Jos teet valkoisia leivoksia, puuteroi ne tomusokerilla. Koristele halutessasi kauniilla nauhalla.

Kierrätyskäsitöitä

Syksyllä kaaduin ja teloin itseni sairaalakuntoon. Kotiutumisen jälkeen on ollut aikaa näpräillä kaikenlaista. 

Pipon langat on Oulunkylän Lankamaailmasta, joka on virkkaajan ja kutojan paratiisi.

Tyynyliinan kangas on Fidan kirpparilta, samoin oranssipitsi. Nauhat löysin kerran Hakaniemen hallista.

Komedian ja tragedian välissä

#kukkahaaste

Kaverini Pasi haastoi minut Facebookissa: #kukkahaaste Joku vinoili heti Pasille hempeilystä. 
Kukat eivät ole hempeilyä! Kukissa on kaikki elämän isot asiat, jotka meitä ajavat: elämä, kuolema, raha ja seksi.
Vuonna 1977 Robert Mapplethorpella oli kolme näyttelyä New Yorkissa, aiheina kukat, erotiikka ja muotokuvat. Ei kai kukaan kuvittele Mapplethorpin kuvanneen kukkia hempeilläkseen.

Aloitin #kukkahaaste lempeästi elämällä eli ruualla, joka liittyy minun mielessäni aina elämään. Kuvassa orvokkisalaattia. 

Seksi. Ranskalaisen yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että nainen vastaa treffipyyntöön todennäköisemmin kyllä, jos näköetäisyydellä on kukkia. Näin väittää psykologi Nicolas Gueguen.

Kuolema, Memento mori. Puhtauden vertauskuvan, kielon synty yhdistetään ranskalaiseen Pyhään Leonhardiin, majapahasessa eläneeseen erakkoon. Hän joutui kahakkaan lohikäärmeeksi naamioituneen vihtahousun kanssa ja kummastakin valui maahan verta. Lohikäärmeen verestä kasvoi inhottavia myrkkyruohoja, mutta siitä, mihin Leonhardin veri pirskoi, versoi ihania, tuoksuvia kieloja.

Rahan kohdalla voitte muistella tulppaanimaniaa Hollannissa 1600-luvulla, ja harvinaisten orkideojen ja muiden kasvien ryöstöt ja salakaupat. Niissä yhdistyy raha, ahneus, hiki ja veri, aika kaukana hempeilystä sanoisin.

#kahvikuppihaaste

Facebookissa oli #kahvikuppihaaste 
Yksi kuva viitenä päivänä.

Kun sunnuntaiaamuna nukkuu puoleen päivään niin aamukahvi jäähtyy ja sitä tulee tavoittelemaan ihan kummat tyypit.

HUI! Mun aamukahviin on iskenyt Titania, keijukaisten kuningatar. Uskaltaakohan tota edes juoda? Mistä lie somerlähteestä imettyä myrkyllistä usmaa. Kahvi senkun kukertuu punaruusun helmaan ja ulkona on syys siittyinen ja tulos yrmy talvi. Tää onko noitain kuudanhuvia, joka ruusustoon vie vain toukkaintappoon….  Onks tää nyt luulevaisten luuletusta?… Taidan lähtee Kannistolle aamukahville?

Aamukahvipöydässä kiihkeää taidekeskustelua. Huutoja ja kuiskauksia.

Respect Andy! Now I’m gonna read the news.

Kahvikupista kuului tänään laulua: ”Unteni kehtona keinuu, aallot ja purteni kaunein. Aavalle kaipuuni kantaa, siellä on onneni mun.”  Nam ja munasillileipiä aamiaiseks. Pitää kiittää kalastajia.

Tyylikäs tyyppi koputti aamulla ikkunaan ja pyysi aamukahviseuraa parvekkeelle. Herranjestas, sillä oli hattu ja kaikki. Vedin toppiksen päälle ja istuin seuraksi. Se kertoi olevansa kotoisin Lieksasta, mutta muuttaneensa vähän urbaanimmille seuduille. Juotiin siinä kahvia, nuokuttiin kuin pellon laidalla. Taivas oli harmaa. ”Syksy on”, se sanoi. ”Kurkikin jo lähti”, vastasin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen se sanoi takas: ”Niin maar lähti”. Meinas tulla viilee, höyheniin niskat kyyristy. Hiljaista oli. Piti välillä siristellä. ”Täytyy tästä…” Varis havahtu. ”Käyhän taaskin tarinoimassa. Oli oikein hauska tavata”, sanoin.

Seura-lehden juttu

 

Minusta oli juttu Seura-lehdessä. Peräti kaksi aukeamaa. Siitä olen iloinen, että sain Invalidiliiton kehitysyhteistyölle vähän näkyvyyttä siinä ohessa.