Tukilinjan blogijuttu 4

Siirrän tänne Tukilinjaan kirjoittamiani blogijuttuja. Kirjoitin kahden kuukauden aikana 30.11.20 – 31.01.21 yhteensä 15 juttua. Koska Tukilinjaa julkaisee Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, niin kirjoitin jutut oman vammaisuuteni näkökulmasta. 

15.12.2020

Pelkkää pelleilyä

Minusta ei heru kyyneltäkään, kun varpupolo paleltuu jouluaamuna hankeen. Tiedän, tiedän kuten varmaan suurin osa, kuinka surullinen tarina siinä on takana, mutta siihen aikaan, 1800-luvulla, sivistyneittenkin ihmisten lapset kuolivat vaikka minkälaisiin tauteihin.

Eikä tämä ollut aasinsilta koronaan, vaan kömpelö pohjustus sille, että olen huono liikuttuja. Lasteni mielestä olen inhorealisti. Laitan aina telkkarin kiinni, kun siellä herutetaan nenäpäiviä tai syöpäkeräyksiä tanssien lomassa. Ohjelmat ovat niin teennäistä, etten voi katsoa.

Olen joskus lukenut, muistaakseni Eeva Joenpellon haastattelun, jossa hän mielestäni sanoi näin:

“Se etten ole tunteellinen ihminen, ei tarkoita, etten olisi tunteva ihminen.”

Tämä tukee omia ajatuksiani.

Kyllä tällainen inhorealistikin liikuttuu, kuten marras-joulukuun vaihteessa kahdesta somessa pyörineestä kotikutoisesta videosta.

Ensimmäisessä Veeti, alle kymmenvuotias poika, ja joku sairaalaklovneista laulavat yhdessä “On kuukaus enää jouluun”. Esitys kuvattiin alun alkaen äidille, mutta siitä tuli niin hyvä, että se pantiin yleiseen jakoon. Sillä esityksellä ei pääsisi Talent-kisaan, mutta sillä pääsee suoraan ihmisten sydämiin.

Kun joku laittaa itsensä niin vilpittömästi likoon kuin Veeti, niin meitä herkistyneitä oli yhtäkkiä Facessa 12 000, ja 2400 meistä jakoi videon eteenpäin. Instagramissa laulua katsottiin 8000 kertaa.

Muutama päivä esityksen jälkeen, someen ilmestyi toinen video, jossa Veeti kiittää saamistaan kehuista. Se käy vielä enemmän sydämeen, vaikka Veeti sanoo vain yhden lauseen: “Kiitos, kun sanoitte noin nätisti miulle, että esitys oli hieno”.

Äiti oli kertonut klovneille, että Veetin sydän kuulemma pakahtuu rakkaudesta. Ja se näkyy.

Kumpaakaan näistä videoista ei ole suunniteltu, sommiteltu, ei ole mietitty liikuttavaa tarinaa, jolla tiristetään katsojasta kyynel. Missään ei ole edes kerrottu miksi Veeti on sairaalassa, hänen ja perheen yksityisyyttään on kunnioitettu.

Ilo on iso asia

Vuonna 2011 sain tehdä Tukilinja-lehteen jutun sairaalaklovneista. Sairaalaklovnien toiminta täytti silloin 10-vuotta. Lisäksi juhlittiin sitä, että sairaalaklovnitoiminta oli saatu jokaiseen yliopistolliseen sairaalaan. Sen ansiosta toiminta tavoitti viime vuonna 2019 jo noin 77 000 henkilöä – lapsia, heidän läheisiään ja hoitohenkilökuntaa.

Miksi kipeille lapsille pitäisi pelleillä? Sairaalassa olo on vakava juttu.

Sairaalaklovnit saavat lapsen unohtamaan hetkeksi sairautensa. Klovnit tuovat mukanaan hyvää mieltä, vapauttavaa naurua ja hulluttelua. Lapsi saattaa syyllistää itsensä sairautensa takia, siksi hänelle on tärkeää nähdä vanhempiensa nauravan iloisena – joku äiti on kuulemma nauranut niin, että tipahti tuolilta!

Tutkijat arvelevat, että nauraminen vapauttaa kehoon endorfiiniä, joka lievittää kipua ja stressiä. 15 minuuttia kunnon naurua nostaa tutkitusti kipukynnystä.

Keväällä korona siirsi sairaalaklovnien toiminnan pääosin verkkoon. PunanenäStudion videoita voi edelleen katsoa Youtubesta: www.youtube.com/sairaalaklovnit

Nyt joulukuussa klovnit julkaisevat Facebookissa joulukalenteria, jossa on joka päivä joku kiva pieni video.

Punainen nenä ja sisäinen klovni

Leuhkin silloin tällöin sillä, että olen kauan sitten suorittanut klovnerian peruskurssin Teatterikoulun avoimella puolella. Tällaisena alle 150 senttisenä pätkänä luulee helposti olevansa valmis pelle. Mutta, pelle ja klovni ovat kaksi eri asiaa ja lisäksi kurssilla paljastui, että minun sisäinen klovnini ei ollutkaan iloinen ja hauska, vaan se oli yrmeä äkseeraaja.

Siksi minulle puettiin maata viistävä sotilasmantteli ja sen uumenista laitoin yleisöä ja maailmaa järjestykseen. Se kyllä nauratti katsojia, mutta pakko myöntää, että olin vähän pettynyt. Olin luullut olevani hauska ihan toisella tavalla. Jaska (aviomies) sanoi, että ehkä se maailman pienin naamio, eli punainen nenä, toi esiin todellisen minuuteni.

Koronasta minun on turha sanoa mitään, media on sitä täynnä, mutta kaiken keskellä voisi muistaa, että elämä ei lakkaa olemasta hauskaa kun joku kuolee, eikä se lakkaa olemasta vakavaa, kun joku nauraa. Tämän viisauden sanoi muistaakseni Bernhard Shaw.

Klovnit tartuttavat sairaaloihin hymyä

Olen aina ollut ihastunut klovneihin ja siitä olen kirjoittanut tänne blogiin aikaisemminkin. Siksi olin heti innoissani, kun sain Sairaalaklovnien lehdistötiedotteen. Heidän toimintansa täytti 10-vuotta ja sen kunniaksi he pitivät tiedotustilaisuuden ja antoivat mahdollisuuden tutustua toimintaan Lastenlinnan osastolla viime marraskuussa. 

“Tämä sopii minulle hyvin, koska olen tällainen politiikan pelle”,
sanoo yhdistyksen hallituksen jäsen Mikael Jungner.
Hän toivoo, että vanhat yhteistyökumppanit pysyvät
tiukasti sairaalaklovnien tukena ja uusia innokkaita rahoittajia ilmoittautuu.

“Etsimme tositarkoituksella helläsydämistä miljonääriä”, klovnit huokaavat.

Sain tehdä aiheesta jutun Tukilinja-lehteen, joka ilmestyi tammikuussa. Lastenlinnan tiedotustilaisuudessa meitä oli paikalla melkoisen monta. Osastot siellä ovat sen verran ahtaita, että tungosta riitti. Puikkelehdin tv-kameroiden alta ja välistä saadakseni edes jonkinlaisia kuvia. 

Peppi vastaili toimittajille kuin olisi aina esiintynyt telkkarissa.

Olin tosi iloinen, kun näin taitetun jutun. Lehden taittaja oli käyttänyt kuviani eloisasti ja juttu näytti minusta hauskalta.

“Mulla oli iso unelma, että kymmenen vuoden kuluttua tämä toiminta on Suomen jokaisessa yliopistollisessa sairaalassa. Vuoden alusta me ollaan, jeee!” hehkuttaa Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja, teatteritaiteen maisteri Lilli Sukula-Lindblom.

Lilli Sukula-Lindholm on Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja.

Sairaalaklovnit ry juhli marraskuussa 10-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden myötä toiminta laajenee Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa 11 innokasta ja hyvin koulutettua punanenää aloittaa yleisen hölmöilyn ja temppuilun vuoden vaihteessa.

Lilli Sukula-Lindblom tutustui sairaalaklovneriaan opiskellessaan Yhdysvalloissa kymmenen vuotta sitten. Hän toi idean Suomeen ja nyt jo lähes 300 000 lasta, isää ja äitiä on saanut nauttia klovnien hassuttelusta.

Pelkkää pelleilyä?

Sairaalassa oleminen ei ole yleensä mukavaa, mutta erityisen ikävää se on lapselle. Sairaalan arki on tylsää. Aika käy pitkäksi ja usein hänelle joudutaan tekemään kurjia toimenpiteitä ja hoitoja, joita lapsi saattaa pelätä.

Nazaniz ja Shabinam saivat klovnipostia.

Sairaalaklovnit saavat lapsen unohtamaan hetkeksi sairautensa. Klovnit tuovat mukanaan hyvää mieltä, vapauttavaa naurua ja hulluttelua. Lapsi saattaa syyllistää itsensä sairautensa takia, siksi hänelle on tärkeää nähdä vanhempiensa nauravan iloisena - joku äiti on kuulemma nauranut niin, että tipahti tuolilta!

Jahkailun ja pähkäilyn maisteri Tolly Tomera ja tohtori Kukkaputki Hetkinen soittavat ja laulavat

Danielille ja muille osaston lapsille.

Pitkäaikaispotilas odottaa uutta tapaamista klovniystävien kanssa. Tieto siitä, että he tulevat tervehtimään, tukee lapsen jaksamista. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä auttaa lasta sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen.

Tohtoreita hämmästyttää kuinka lapset aina osoittautuvat heitä viisaammiksi.

Klovnitoiminta tukee ja helpottaa henkilökunnan työtä. “Meitä pyydetään rohkeasti toimenpiteisiin mukaan”, kertoo Lilli. Klovnitohtorit rauhoittavat lasta toimenpiteen aikana tai muuten vain rentouttavat tilannetta. “Myös henkilökunta nauttii, kun lapset ja perheet nauravat”, sanoo Lastenklinikan osastonhoitaja Annika von Schantz.

Touhukkaat pelletohtorit naurattavat Meeriä.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan nauru on todellakin lääkettä, joka auttaa kipuun. Tutkijat arvelevat, että nauraminen vapauttaa kehoon endorfiiniä, joka lievittää kipua ja stressiä. 15 minuuttia kunnon naurua nostaa tutkitusti kipukynnystä.

Kansainväliset klovnit

Lilli Sukula-Lindblom toi mielenkiintoisia terveisiä Israelista sairaalaklovnien kansainvälisestä konferenssista, jonka oli järjestänyt The Dream Doctors Project. Osallistujia oli 18 maasta.

Israelissa sairaalaklovneriaa voi opiskella Haifan yliopistossa. Suomessa yliopistokoulutusta ei vielä ole. Haifassa ammattiartistit valmistuvat akateemisessa ohjelmassa sairaalaklovneiksi, joiden työtä ja tuloksia tutkitaan ja mitataan säännöllisesti. Koulutuksessa painotetaan toiminnan lääketieteellistä ja terapeuttista puolta. Vaikka “klovniterapeutit” koulutetaan Israelissa, he toimivat sairaaloissa tasapuolisesti arabien ja israelilaisten keskuudessa keskellä Lähi-idän kriisiä.

Ilo on iso asia

Israelilainen The Dream Doctors Project on toiminut kriisialueilla mm. Gazan sodan, Thaimaan tsunamin ja Haitin maanjäristyksen yhteydessä. Kriisialueilla klovnit työskentelevät kiinteänä osana lääkintähenkilöstöä.


Inside the Trauma Zone from Dream Doctors Project on Vimeo.
On tärkeää, että kriisin aiheuttama trauma hoidetaan ja työstetään tuoreeltaan. Vakavassa traumassa ihminen saattaa etääntyä todellisuudesta ja hänen toimintakykynsä lamaantuu. Nauraminen ja yhdessä leikkiminen tuovat hänet takaisin todellisuuteen, lisäävät luovuutta ja ryhmähenkeä. Silloin ihmisen kyky parantua voimistuu, ahdistus lievenee ja toimintakyky alkaa palautua. “Klovniterapeutit” tukevat monin tavoin ihmisten omaa paranemisprosessia.