“Löydän onneni vammaisuutta käsittelevistä aiheista"

Loppukevään Maailma kylässä festarit lähestyvät. Suunnittelu on jo täydessä käynnissä. 

IT-lehdessä julkaistiin joku aika sitten juttuni sambialaisesta Constance Hambwalulasta, joka on tehnyt pitkän uran vammaisjärjestö ZNAPDin johtajana Sambiassa. Köyhien vammaisten ihmisten ihmisoikeudet ja toimeentulon parantaminen ovat Hambwalulalle sydämen asioita.

ZNAPDilla on ollut yhteistyötä Invalidiliiton kanssa ainakin 15 vuotta.

“Minäpä näytän kuinka maissintähkän voi ottaa mukaansa kuin pienen käsilaukun”, Hambwalula esittelee.

Pari vuotta sitten vierailin Constancen kotona. Tulin keskelle remonttia lautakasojen ja maalipurkkien sekaan. Kaiken keskellä tapasin hänen poikansa, miniänsä ja soman pienen lapsenlapsen.
 

Constancen miniä seuraa silmätarkkana miten hienosti poika syö.

Ensimmäiseen lapsenlapseen höpsähtäneet isoäidit ovat kaikkialla samanlaisia. Sitä kutittelua ja kujertamista: “Hymyile vähän mummille!”

Hambwalulan ensimmäinen lapsenlapsi on mummin silmäterä.

Constancen rapattu talo on kuoppaisen hiekkatien varrella eteläisessä Afrikassa, Sambian toiseksi suurimman kaupungin, Ndolan laidalla.

Ympärillä on lukematon määrä samantapaisia taloja. Toisissa repsottavat aaltopellit ja toisista taloista on pidetty parempaa huolta. Tämän talon pihapolku on huolella harjattu ja taloa ympäröi vihreä nurmikko. Aidan vieressä kasvaa tuuhea moringa-puu. Jossain talon takana kotkottaa kanoja. Kaikki on siistiä ja kodikasta.

Moringa oleifera on afrikkalainen ihmepuu, joka paikallisten mukaan parantaa lähes kaikesta. Sen terveellisiä lehtiä voi syödä ja niillä on torjuttu nälänhätää.

Monien hankkeiden mummi

Sohvalla 56-vuotias Constance syöttää puuroa nappisilmäiselle vauvalle, jonka ruokahalua mummin ihasteleva mekastus ei tunnu haittaavan.

“Harmillista, että taloni on nyt tässä kunnossa, haluaisin, että kaikki on järjestyksessä”, Hambwalula sanoo.

Remontti on vain yksi Hambwalulan monista projekteista. Hän on Sambian liikuntavammaisten ihmisten yhdistyksen, ZNAPDin toiminnanjohtaja. Jo 15 vuotta yhdistys on toteuttanut vammaisten ihmisten työllistymis- ja toimeentulohankkeita eri puolilla Sambiaa Invalidiliiton tuella.

Yksi ZNAPDin toimeentuloryhmistä on ompelimo, jossa vammaiset ihmiset oppivat ammatin. Siellä ommellaan koulu- ja juhlapukuja. Tietysti myös arkivaatteita. Toimipiste on Chililabombwessa, lähellä Kongon rajaa.

Polkupyörällä yönselkään

Hambwalulan tie vammaisjärjestön johtajaksi on ollut pitkä ja kivikkoinen.

“Olin perheemme ainoa vammainen lapsi. Äidillä oli yhdeksän lasta. Minulla on paljon  enemmän sisaruksia, koska isällä oli kolme vaimoa. Me lapset elimme kuitenkin aivan kuin meillä olisi sama äiti”, Hambwalula kertoo.
Tänä päivänä moniavioisuus on Sambiassa lailla kielletty, mutta perinne elää eteläisissä maakunnissa.

Polkupyörä on tärkeä liikkumisväline Afrikan maissa.

“Äiti kertoi kuinka sairastuin polioon. Olin juuri oppinut istumaan, kun sain yöllä korkean kuumeen. Asuimme tavallisessa kylässä Etelä-Sambiassa eikä siellä ollut mitään kuljetusmahdollisuuksia. Onneksi isällä oli polkupyörä ja sillä äiti lähti viemään minua kaukana olevaan terveyskeskukseen.

Pilkkopimeässä hän polki ja polki, kunnes rengas osui kiveen ja me kaaduimme. Äiti sai ison haavan ja putosi puroon. Onneksi siellä ei ollut krokotiileja! Ne olisivat haistaneet, että äidistä valui verta. Lähellä asuvat ihmiset kuulivat kuinka me itkimme ja tulivat katsomaan mikä oli hätänä. Aamulla he vetivät meidät härillä terveyskeskukseen. Minulle ei ollut mitään tehtävissä ja äidin paranemiseen kului viikko”, Hambwalula kertoo.

Aurinko nousee.

Polio on tullut takaisin

Nykyisin kaikki lapset saavat Sambiassa poliorokotuksen. Polio oli tarkoitus kitkeä maailmasta vuoteen 2018 mennessä, mutta vuonna 2015 kaikkiaan 21 ihmistä on sairastunut. Nigeriasta on tullut hälyttäviä uutisia, että kaksi lasta oli halvaantunut sairastuttuaan polioon.

Kaikki lapset saavat Sambiassa poliorokotuksen.

WHO:n mukaan myös Pakistanista ja Afganistanista on tänä vuonna raportoitu poliotapauksia. 

Suomessa maksuton poliorokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Viimeinen poliotapaus oli Suomessa vuonna 1985.

Kutsumus ja kunnianhimo

“Olin parempi keskittymään, koska en pystynyt juoksemaan muitten perässä. Pärjäsin hyvin koulussa ja pyrin sen jälkeen sairaanhoitajakoulutukseen. Minulle sanottiin etten selviäisi siitä työstä. Olin niin pettynyt!”, Hambwalula kertoo.

Sen jälkeen hän opiskeli ompelijaksi. “Mutta halusin haasteellisempaa hommaa”, hän sanoo. Hambwalula lähti vielä kerran opiskelemaan ja hän valmistui opettajaksi. Silti hänestä tuntui, että jotain puuttui.

Sambiassa monia asioita kerrotaan sarjakuvan  muodossa. Tässä sarjakuva kansalaistoiminnasta.

Toimittuaan pari vuotta opettajana vammaisten oppilaitoksessa Habwalula löysi järjestötyön. Työntäyteisten vuosien myötä hän nousi Sambian liikuntavammaisten ihmisten yhdistyksen toiminnanjohtajaksi.

“Olen hyvin kunnianhimoinen ja tiesin heti, että tämä oli se puuttuva pala! Yksi tämän työn suurimpia haasteita on poliitikkojen valtava tietämättömyys vammaisille kuuluvista ihmisoikeuksista. On kuin hakkaisit kiveä”, sanoo Hambwalula. 

“Löydän onneni vammaisuutta käsittelevistä aiheista. Näen unta vammaiskysymyksistä, minä juon niitä, syön niitä, seurustelen vammaisuuteen liittyvien asioiden kanssa. Menetin avioliittoni, koska minulla oli toinenkin aviomies –  vammaistyö. Sen kanssa minulla on onnellinen avioliitto, mutta myös paljon haasteita ja sydänsuruja”, Hambwalula kuvailee vuolaaseen tapaansa. 

Asenteita ja taikauskoa

Monissa Afrikan maissa kielteiset asenteet ja uskomukset vammaisuutta kohtaan ovat vahvoja. Vammainen lapsi on edelleen suuri häpeä perheelle.

Sambiassa kuunnellaan paljon radiota ja siksi Hambwalula käy mahdollisimman usein puhumassa paikallisradiossa vanhemmille, jotka edelleen piilottelevat vammaisia lapsia jopa naapureilta.
Hän tukee vanhempia sanomalla: "Pliiiiis vanhemmat! Älkää pelätkö! Te ette ole syyllisiä tai vastuussa lapsenne vammaisuudesta. Ei edes Jumala pidä teitä vastuullisena”.

Ndola, Sambia

Taikausko elää myös voimakkaana. Me sylkäisemme olkamme yli, kun musta kissa kipittää tien poikki. Sambiassa raskaana oleva nainen sylkäisee monta kertaa vatsansa päälle, jos hän tapaa vammaisen ihmisen tai tämä katsoo naista silmiin. 

Hambwalula kertoo: “Nainen pelkää, että vammaisen henki menee hänen sisäänsä ja vahingoittaa lasta. Sanon naisille aina: Älä ole huolissasi, minun tai jonkun toisen vammaisen ihmisen takia sinä et saa vammaista lasta. Jos lapsi syntyy vammaisena, se vain syntyy. Syljit tai et. Vammaisuus ei ole maailman loppu.”

Muutosten aika

Sambiassa eläkeikä on 60 vuotta ja muutaman vuoden kuluttua Hambwalula jää eläkkeelle. Hänen äänessään on haikeutta: “Kun sanon järjestölleni ja toimistoni väelle bye bye – se on vaikea hetki. On kuin erottaisin osan itsestäni. Olen saavuttanut paljon hyvää, mutta se ei ole parasta. Tehtävää on paljon jäljellä.

Vielä sanon itselleni joka aamu: Nouse ylös Constance ja mene tekemään jotain järjestösi hyväksi. Tee jotain mitä et ole ennen tehnyt!”

Ruoka on ihmisoikeus

Olin viikonlopun kuntoutuksessa. Potilasyhdistykseni oli järjestänyt vallan mainion muutaman päivän kokoontumisen kuntoutuskeskukseen. Saimme nauttia kuntosalista, vesijumpasta ja runsaista aterioista monta kertaa päivässä.

Palautekeskustelussa ruoka ja sen terveellisyys nousi esiin. Laatuun ja valikoimaan ei oltu täysin tyytyväisiä. Ja kuten moni tietää, näissä buffet-pöydissä on varmasti tarpeeksi proteiineja, vitamiineja ja kaikkea sitä, mitä ihminen tarvitsee ja paljon liikaakin. Maistuuko se hyvältä tai sopiiko syöjän maailmankuvaan on sitten toinen juttu.

Älkää kiusaantuko. Muistan lapsuudesta ihan hyvin painostuksen jäähtyvän lautasen ääressä niistä nälkään kuolevista Afrikan lapsista. Sillä on velliä vedelty. Ei se maito- ja ohralitku silti yhtään paremmalta maistunut, vaikka telkkarista näki Biafran pallovatsaisia lapsia, joilla oli kärpäsiä silmissä.

Kun liian lihapainotteinen ruoka on kuntoutuksessa harmittava juttu, niin jossain takaraivossa 60-lukulainen minussa inisee, että tuttuni Sambiassa syövät lehdistä tehtyä muhennosta, koska muuta ei ole. Silti tiedän, ettei näitä asioita voi, eikä kannata vertailla.

Suurin osa kuvista: pixabay.com

Kuitenkin on kerrottava: Kesällä YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP julisti korkeimman tason hätätilan kuivuuden koettelemille alueille eteläisessä Afrikassa. Hätäapua tarvitsee yhteensä 18 miljoonaa ihmistä seitsemässä maassa, joista Sambia on yksi. Etiopiassa on pahin kuivuus 50-vuoteen.
Kun sateet tulevat, monet nälkäiset pienviljelijät ovat jo syöneet siemenviljat, eikä heillä ole mitä kylvää.

El Niño -sääilmiön takia viljelykasveja on tuhoutunut ja viljasadot ovat epäonnistuneet eteläisessä Afrikassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO sanoo, että maailmassa on noin 795 miljoonaa aliravittua. Jos lukua on vaikea hahmottaa: Vuonna 2013 Euroopan väkiluku oli 742,5 miljoonaa.

Kaikki tämä tarkoittaa, että taas kerran, hätätila koettelee pahiten vammaisia ihmisiä. He viljelevät pienillä pihoillaan mitä pystyvät. Se mitä sieltä saa on päivittäisen ravinnon kannalta äärimmäisen tärkeää. Vammaisille ihmisille ruokavedenkin kantaminen on ongelma, kasteluvedestä puhumattakaan.

Olen keväällä ja kesällä kertonut tapahtumissa ja tiedotteissa Invalidiliiton Toinen ateria -varainhankintakampanjasta, jolla pyritään turvaamaan köyhien vammaisten ihmisten ruokaturvaa Sambiassa ja Etiopiassa. Melkein kaikki tapaamani ihmiset ovat sitä mieltä, että teemme hyvää työtä, mutta he kertovat monia syitä miksi eivät voi osallistua kampanjaan edes 10 eurolla. Olen kuullut tarinoita pienistä eläkkeistä, sairauksista ja niukasta toimeentulosta. Varmasti aivan aitojakin kokemuksia, ei pelkkää tilanteesta luistelua.

Olen miettinyt paljon sitä, mistä johtuu, ettei kaukana asuvien ihmisten hätä, aliravitsemus tai suoranainen nälkä, hetkauta meitä puoleen eikä toiseen. Ehkä pakolaisongelma, Syyrian kriisi, Aleppon pommitukset, kuvat kuolleista tai kauhun lamauttamista lapsista ovat jo niin kovaa tavaraa, että mieli suojautuu ja usko häviää. Usko siihen, että jotain olisi tehtävissä.

Jotain henkilökohtaista ja kannustavaa olisin halunnut kirjoittaa tähän loppuun, mutta en keksi. Olen elämässä saanut kaiken mitä olen tarvinnut ja paljon siitäkin mitä olen ihan vaan ahneuksissani halunnut. 
Mitä todellista kaltaiseni kermaperse tietää nälänhädästä? 
Tilastoja ja uutisia, joita minulla on varaa seurata. Hän, jota se tilasto tai uutinen koskee, ei seuraa niitä. Hänen aikansa kuluu selviämiseen.
“Ajatellaan, että jos kaikista köyhimmät nostettaisiin edes sinne parin dollarin tuloille, sekin vapauttaisi ihmisen pelkästä selviämisen pakosta. Ajattelemaan ja keksimään niitä innovaatioita”, sanoo köyhyystutkija, Jyväskylän yliopiston etnologian dosentti Jukka Jouhki.

Ruokaturvaa ja sydämentykytyksiä

Sambian Rufunsan kylän asukkaita Kuvat kertovat -hankkeen näyttelyn avajaisissa, jossa osallistuneille luovutettiin kiitoskirjat osallistumisesta. Näet lisää kuvia hankkeesta klikkaamalla TÄSTÄ.

Olen tehnyt Invalidiliitolle kehitysyhteistyöhommia neljän vuoden ajan. Se on ollut kuin rakkaussuhde. Ensin on sekapäisen hurmaantunut – ja valmis tekemään mitä tahansa. Sitten alkaa tulla hiljalleen järkiinsä. Nyt on tullut jo mukaan syvällisempi tutustuminen ja heikkouksien lempeä ymmärtäminen sekä luja kiintymys. 

Mary Mwendan keittiö, jossa hän tekee kaikki perheen ruoat.

Jälleen sydän läpättää kuin suhteen alussa! Tällä viikolla Invalidiliitto on julkaissut uuden varainhankintakampanjan, jossa olen saanut olla mukana. Kampanjan nimi on Toinen ateria. Tutustu klikkaamalla TÄSTÄ.

Kattilallinen nshimaa, joka on sambialaisten perusruokaa.
Se on veteen keitettyä maissipuuroa.

Toinen ateria -kampanja pyrkii turvaamaan Invalidiliiton sambialaisen ja etiopialaisen kumppanijärjestön köyhille jäsenille kaksi ateriaa päivässä.

Marykin keittää nshimaa. Ateria yleensä rakentuu nshiman ympärille.

Se ei tarkoita, että nyt naisten kattiloihin kaadetaan maissijauhoa, vaan sitä, että tukemalla järjestöjen toimeentuloryhmien toimintaa, ihmisillä on mahdollisuus itse ansaita päivän toinen ateria.

Emmi Nuorgam teki maissilättyjä. Nshiman tekeminen osoittautui luultua mutkikkaammaksi. Emmin maissilättyresepti löytyy klikkaamalla TÄSTÄ.

Huippujuttu on, että Tampereen rönsyilevin ruokabloggari Emmi Nuorgam innostui Toinen ateria -kampanjasta ja teki siitä hienon päivityksen. Emmi kokkaili ruokaa afrikkalaiseen tyyliin ja mietti meidän kauppakitinöitämme valtavien ruokavalikoimien edessä. Lue Emmin Toinen ateria -päivitys klikkaamalla TÄSTÄ.

Erilaisista vihreistä lehdistä tehdään muhennosta eli relissä nshiman höysteeksi.

Meille on itsestäänselvyys syödä aamiaista, lounasta, välipalaa, päivällistä ja iltapalaa. Vammaisille ihmisille Sambiassa ja Etiopiassa edes päivän toinen ateria ei ole itsestäänselvyys. Usein se ainoakin ateria on ravintoköyhää, veteen keitettyä maissipuuroa vihreistä lehdistä tehdyn muhennoksen kera. Vammaiset ihmiset kuuluvat edelleen kehitysmaiden köyhimpiin.

Sambian toimeentuloryhmän vuohia.

Kampanjan varoilla toimeentuloryhmät Sambiassa hankkivat lisää vuohia vuohipankkiin ja viljelyryhmä saa kaivon. Etiopiassa lehmiä hoitava ryhmä saa lisää lehmiä, joiden maitoa ja lantaa he voivat myydä.

Etiopialaisen aterian perusta on injera-leipä,
jonka avulla kaikki herkulliset lisukkeet syödään.

Tämä on ruokaturvan tukemista. Ruokaturva ei ole vain viralliselta kuulostava kehytermi vaan se tarkoittaa, että ihmisellä on kaikkina aikoina riittävästi terveellistä, ravitsevaa ja kulttuurisesti hyväksyttävää ruokaa.
Kehitysmaissa vammaisten ihmisten ruokaturva on heikko ja kun se pettää, ihmiset näkevät nälkää.

Viime vuonna Maailma Kylässä -festareilla Invalidiliitolla oli pikkuinen osasto,
joka esitteli toimeentuloryhmiä.

Ensi viikonloppuna Maailma kylässä -festareilla Invalidiliitolla on osasto 146 melko keskellä Mahdollisuuksien tori telttaa. Siellä esittelemme Toinen ateria -kampanjaa. Tulkaa tutustumaan porukalla. Osastolla esitellään myös kampanjaan liittyen Sambian ja Etiopian kumppanijärjestöjen toimeentuloryhmiä. Jos et pääse tulemaan, jaa kampanjaa somessa, esimerkiksi Facebookissa. Se on jo iso apu. #invalidiliitto #toinenateria

Maaliskuussa IT-lehdessä kerrottiin ruokaturvasta.
Mukana Stellan relissiresepti. Kuvassa ZNAPD -järjestön
henkilökuntaa Lufanyaman viljelyksillä. 

Toinen ateria -kampanjaan voit osallistua kerta- tai kuukausilahjoittajana. Kiitoksena saat sähköpostilla terveisiä Afrikasta kerran kuussa. Uutiskirjeessä kumppanijärjestöjen jäsenet jakavat reseptejään ja kertovat paikallisista ruoista.

Keitettyä kurpitsaa aamiaiseksi.

Ruoat ovat usein melko yksinkertaisia ja kaikkien ruokien raaka-aineita ei meiltä saa. Mutta reseptejä voi vapaasti soveltaa omalla tavallaan, kuten Emmi on tehnyt.

Jaa kokkailukuvia hästägeillä: #toinenateria #Invalidiliitto #kehy

Jaa kuvia Toinen ateria -kokkailustasi ja ruoista Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai blogissasi. Hästäg mukaan ja jakoon:  #invalidiliitto #toinenateria  #ruokaturva  #kehitysyhteistyö  #kehy  #agenda2030

Vietetään ystävien kanssa afrikkalaisia iltoja, osallistutaan kampanjaan ja lähetetään someen kuvia ja juttuja aiheesta. Lahjoituksen ei tarvitse olla suuri, pienikin lahjoitus on tärkeä. Kiitos, että luit koko päivityksen, kiitos jakamisesta. :) Tehdään yhdessä hyvää.

Kuvat kertovat -näyttely

Olen mukana Invalidiliiton kehitysyhteistyöhankkeessa Kuvat kertovat. Hanke pyrkii vahvistamaan vammaisten ihmisten minäkuvaa valokuvauksen keinoin. Suomessa siihen osallistuvat Tampereen Validia-palveluiden päivätoiminnan asiakkaat, joilta idea on lähtöisin. Sambiassa hankkeessa on mukana vammaisten ihmisten järjestö Zambia National Association of Persons with Physical Disabilities ZNAPD ja Rufunsan kylän vammaiset ihmiset.

Toukokuun lopulla 2012 osallistuin Sambiassa hankkeen työpajaan yhtenä teamin jäsenenä. Siitä kerron blogtekstissä 'Vapaaehtoisena Sambiassa'.

Klikkaamalla tätä kuvatekstiä aukeaa oheinen Flickerlinkki, jossa näet kuvia Sambian työpajasta.

Invalidiliitto osallistui Maailma Kylässä 2013 festivaaleille Kuvat kertovat -näyttelyllä, joka on toteutettu suomalais-sambialaisena yhteistyönä. Invalidiliitolla on Sambiassa kolme kehitysyhteistyöhanketta, joista Kuvat kertovat on yksi.

Klikkaamalla tätä kuvatekstiä aukeaa oheinen Flickerlinkki, jossa esitellään Kuvat kertovat -hanke ja josta voit katsoa Maailma kylässä -festarin näyttelytunnelmia ja tapahtumia. Osastolla vieraili valtavasti kiinnostuneita ihmisiä.

Jaskan kanssa suunnittelimme näyttelylle ulkoasun ja helposti kuljetettavan rakenteen. Se toteutettiin roll upeilla, joita on yhteensä 10 kpl.

Koko näyttelyn roll upit ja valot mahtuvat tilavaan henkilöautoon. 

Olen todella iloinen, että näyttely on saanut niin hyvän vastaanoton. Liiton kanssa kokoamme parhaillaan tämän syksyn ja ensivuoden 2014 näyttelykalenteria. Neuvottelut näyttelystä kiinnostuneiden tahojen kanssa jatkuvat. 

Invalidiliiton toiminnanjohtaja Marja Pihnala ja kansainvälisten asioiden koordinaattori Laura Poussa olivat tässä kuussa tutustumassa liiton kehitysyhteistyöhankkeisiin Sambiassa. Kuvat kertovat työryhmämme sai heiltä Facebookin kautta mukavia terveisiä hankkeen kuulumisista: 
"Hankkeet koskettavat suoraan vammaisten ihmisten arkielämää. ZNAPDin, sisarjärjestömme työ on vammaisia ihmisiä voimaannuttavaa. Kuulimme, mikä valtava merkitys Kuvat kertovat-hankkeella oli Rufunsan kylän asukkaille. Minäkuvaa vahvistavalla valokuvauksella on mullistavia vaikutuksia ihmisten itsetuntoon."
"Tänään olimme Rufunsassa. Paljon rakkaita terveisiä Riitta Skyttille, Satu Juoperille ja Marina Heinoselle, jotka olivat mukana Kuvat kertovat -hankkeessa. Hankkeella on ollut huikea vaikutus vammaisten ihmisten itsetunnon rakentumisessa. Valokuvauksesta on tullut myös toimeentulo monelle. Kolme vanhaa kameraa ei toimi ja uusia pitäisi saada. Hankkeen myötä myös asenteet ovat muuttuneet. Vammaiset ihmiset nähdään tasa-arvoisina yhteisön jäseninä."

Lähtiessäni Sambiaan Kuvat kertovat työpajaan sain ystäviltä lahjoituksena oheisia kameroita.  Pyysin niitä Facebookissa ja viidessä päivässä minulla oli työpajaan tarvittavat kamerat. Vielä kerran, kiitos teille kaikille, kuten Marjan terveisistä voitte lukea, ne ovat olleet todella arvokkaita.

Kovassa käytössä ja kovissa olosuhteissa hajonneiden kameroiden tilalle tarvitaan siis uusia. Itselläni on yksi jo valmiina ja jos teiltä löytyy lisää, niin otan niitä kiitollisena vastaan. Toimitamme ne heti kun mahdollista Rufunsaan.

Rueben Mushili kuvaa Matiya Sakalaa.

Maailmassa on noin 650 miljoonaa vammaista ihmistä, joista suurin osa elää kehitysmaissa. Ennakkoluulot ja asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ovat kehitysmaissa todella kovia. Kaikkia emme voi auttaa, mutta kuinka hienolta tuntuu, kun tietää olleensa mukana työssä, jolla on todellista merkitystä edes muutaman ihmisen elämässä.

Paul Mumba Rufunsasta, osallistui ZNAPDin ja Invalidiliiton Talking Photos -työpajaan.

Ihmisen on mahdotonta olla yhteiskunnan ja oman yhteisönsä tasavertainen jäsen, jos hän ei ole koskaan tullut näkyväksi kokonaisena ihmisenä, jolla on oma historia, muistoja, myönteinen minäkuva ja unelmia tulevaisuudesta. Näkyvyys ja myönteiset kokemukset minäkuvasta eivät ole vammaiselle ihmiselle itsestäänselvyyksiä edes Suomessa, kehitysmaista puhumattakaan.

Näyttelyvieraat Maailma kylässä -festareilla lukivat ihmisten tarinoita sermeistä ja moni halusi keskustella niistä.

Kuvat kertovat -näyttely on esillä Tampereen apuvälinemessuilla 7.-9.11.2013. Marina Heinonen Tampereen Validiapalveluista ja minä kerromme siellä hankkeesta lisää perjantaina 8.11. klo 12 A-hallin Tietoiskuissa. Tervetuloa.

Vapaaehtoisena Sambiassa

Jos sana on miekka – kuva on luoti. Kuva ohittaa järjen ja lävistää sydämen. Uskon kuvalla vaikuttamiseen, en vähättele kuvien voimaa.

Kuullessani, että Invalidiliitto koordinoi Vammaiskumppanuuden viestintä- ja globaalikasvatuushanketta “Kuvat kertovat” Suomessa ja Sambiassa, tiesin heti, että siinä haluan olla mukana. Ilmoittauduin samantien vapaaehtoiseksi.
En ajattele etukäteen vapaaehtoistyötäni roolien, toimenkuvien tai virkateiden kautta. Kuulen mielenkiintoisesta hommasta ja innostun. Suinpäin. 

Hankkeen tarkoituksena on kehittää vammaisille ihmisille valokuvauksen keinoin työkalu, joka tukee itsetuntemusta ja vahvistaa myönteistä minäkuvaa vammaisena ihmisenä Suomessa ja Sambiassa.

Perusajatus on lähtöisin Tampereelta. Siellä Validia-talon päivätoiminnan asiakkaat halusivat vaihtaa kokemuksia sambialaisten vammaisten ihmisten kanssa. Idean he olivat saaneet nähtyään IT-lehdessä jutun Invalidiliiton kehitysyhteistyöhankkeista.

Hanke jatkuu vielä 2013. Tulee oleman mielenkiintoista seurata, kuinka se kehittyy.

Klikkaa TÄSTÄ, niin näet Invalidiliiton Flicker-kansion Sambian työpajasta.
Vammaiskumppanuuden sivuilla on lisätietoja hankkeesta.

Sambiaan

  Lähden huomenna Sambiaan Invalidiliiton globaalikasvatushankkeen vapaaehtoiseksi. Jännittää ja tuntuu, että on vielä tuhat asiaa tekemättä. Toivottavasti ehdin tehdä kaikki mitä pitää ennen reissua. Lennämme ensin Lontooseen, sieltä Johannesburgiin ja sitten Lusakaan, josta meidät viedään yhteistyöjärjestön toimesta Chongween.

Kiitos teille kaikille kameran lahjoittajille. Palaan tähän.