Hih! Mainetta ja kunniaa ;)

Hauskan kuvan minusta työpöytäni ääressä on ottanut
toimittaja Jussi-Riku Helander.

Minut on kahtena peräkkäisenä vuonna, 2013 ja -14, palkittu Tukilinja-lehden parhaasta jutusta. Kirjoittamani artikkeli pyörätuolilla sukeltavasta taiteilija Sue Austinista oli viimeksi lukijoiden suosikki.

Tukilinja-lehden kansi. Kuva Freewheeling / Norman Lomax

En halua olla turhan vaatimaton, mutta kyllä tämän jutun suurin ansio oli upeissa kuvissa, jotka oli kuvannut Suen yhteistyökumppani Norman Lomax. Kuvissa Sue sukeltaa kesämekossa tukka hulmuten korallien ja kalojen seassa Punaisessa meressä.

Taiteilija Sue Austin sukeltaa kalojen ja korallien seassa Punaisessa meressä.
Kuva Freewheeling / Norman Lomax

Olen tietysti kovin iloinen siitä, että jutustani tykättiin. Haluan muutenkin jutuissani nostaa esiin sen, että vammaisuus voi olla myös seikkailu. En mielelläni kirjoita vammaisuuden varjopuolista, joita tietysti on, aivan kuten kenen tahansa tavallisessakin elämässä. Ilman omaa vammaani minulta olisi jäänyt monta mielenkiintoista ihmistä tapaamatta ja elämästä monta seikkailua kokematta.

Ystävällisissä lukijakommenteissa oli mm.: ”Olipa mielenkiintoista tutustua lehtiinne! En ole ennen edes kuullut lehdestänne. Luinkin monia läpi. Parhain juttu oli minusta tuo Sue sukeltaa pyörätuolilla. Kolahti se, että vaikka kuinka olisi joku sairaus, se ei aina estä meitä toteuttamasta haaveitamme.”
Jutun voi lukea ilmaiseksi Tukilinjan Lehtiluukusta.
 

Klovnit tartuttavat sairaaloihin hymyä

Olen aina ollut ihastunut klovneihin ja siitä olen kirjoittanut tänne blogiin aikaisemminkin. Siksi olin heti innoissani, kun sain Sairaalaklovnien lehdistötiedotteen. Heidän toimintansa täytti 10-vuotta ja sen kunniaksi he pitivät tiedotustilaisuuden ja antoivat mahdollisuuden tutustua toimintaan Lastenlinnan osastolla viime marraskuussa. 

“Tämä sopii minulle hyvin, koska olen tällainen politiikan pelle”,
sanoo yhdistyksen hallituksen jäsen Mikael Jungner.
Hän toivoo, että vanhat yhteistyökumppanit pysyvät
tiukasti sairaalaklovnien tukena ja uusia innokkaita rahoittajia ilmoittautuu.

“Etsimme tositarkoituksella helläsydämistä miljonääriä”, klovnit huokaavat.

Sain tehdä aiheesta jutun Tukilinja-lehteen, joka ilmestyi tammikuussa. Lastenlinnan tiedotustilaisuudessa meitä oli paikalla melkoisen monta. Osastot siellä ovat sen verran ahtaita, että tungosta riitti. Puikkelehdin tv-kameroiden alta ja välistä saadakseni edes jonkinlaisia kuvia. 

Peppi vastaili toimittajille kuin olisi aina esiintynyt telkkarissa.

Olin tosi iloinen, kun näin taitetun jutun. Lehden taittaja oli käyttänyt kuviani eloisasti ja juttu näytti minusta hauskalta.

“Mulla oli iso unelma, että kymmenen vuoden kuluttua tämä toiminta on Suomen jokaisessa yliopistollisessa sairaalassa. Vuoden alusta me ollaan, jeee!” hehkuttaa Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja, teatteritaiteen maisteri Lilli Sukula-Lindblom.

Lilli Sukula-Lindholm on Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja.

Sairaalaklovnit ry juhli marraskuussa 10-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden myötä toiminta laajenee Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa 11 innokasta ja hyvin koulutettua punanenää aloittaa yleisen hölmöilyn ja temppuilun vuoden vaihteessa.

Lilli Sukula-Lindblom tutustui sairaalaklovneriaan opiskellessaan Yhdysvalloissa kymmenen vuotta sitten. Hän toi idean Suomeen ja nyt jo lähes 300 000 lasta, isää ja äitiä on saanut nauttia klovnien hassuttelusta.

Pelkkää pelleilyä?

Sairaalassa oleminen ei ole yleensä mukavaa, mutta erityisen ikävää se on lapselle. Sairaalan arki on tylsää. Aika käy pitkäksi ja usein hänelle joudutaan tekemään kurjia toimenpiteitä ja hoitoja, joita lapsi saattaa pelätä.

Nazaniz ja Shabinam saivat klovnipostia.

Sairaalaklovnit saavat lapsen unohtamaan hetkeksi sairautensa. Klovnit tuovat mukanaan hyvää mieltä, vapauttavaa naurua ja hulluttelua. Lapsi saattaa syyllistää itsensä sairautensa takia, siksi hänelle on tärkeää nähdä vanhempiensa nauravan iloisena - joku äiti on kuulemma nauranut niin, että tipahti tuolilta!

Jahkailun ja pähkäilyn maisteri Tolly Tomera ja tohtori Kukkaputki Hetkinen soittavat ja laulavat

Danielille ja muille osaston lapsille.

Pitkäaikaispotilas odottaa uutta tapaamista klovniystävien kanssa. Tieto siitä, että he tulevat tervehtimään, tukee lapsen jaksamista. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä auttaa lasta sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen.

Tohtoreita hämmästyttää kuinka lapset aina osoittautuvat heitä viisaammiksi.

Klovnitoiminta tukee ja helpottaa henkilökunnan työtä. “Meitä pyydetään rohkeasti toimenpiteisiin mukaan”, kertoo Lilli. Klovnitohtorit rauhoittavat lasta toimenpiteen aikana tai muuten vain rentouttavat tilannetta. “Myös henkilökunta nauttii, kun lapset ja perheet nauravat”, sanoo Lastenklinikan osastonhoitaja Annika von Schantz.

Touhukkaat pelletohtorit naurattavat Meeriä.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan nauru on todellakin lääkettä, joka auttaa kipuun. Tutkijat arvelevat, että nauraminen vapauttaa kehoon endorfiiniä, joka lievittää kipua ja stressiä. 15 minuuttia kunnon naurua nostaa tutkitusti kipukynnystä.

Kansainväliset klovnit

Lilli Sukula-Lindblom toi mielenkiintoisia terveisiä Israelista sairaalaklovnien kansainvälisestä konferenssista, jonka oli järjestänyt The Dream Doctors Project. Osallistujia oli 18 maasta.

Israelissa sairaalaklovneriaa voi opiskella Haifan yliopistossa. Suomessa yliopistokoulutusta ei vielä ole. Haifassa ammattiartistit valmistuvat akateemisessa ohjelmassa sairaalaklovneiksi, joiden työtä ja tuloksia tutkitaan ja mitataan säännöllisesti. Koulutuksessa painotetaan toiminnan lääketieteellistä ja terapeuttista puolta. Vaikka “klovniterapeutit” koulutetaan Israelissa, he toimivat sairaaloissa tasapuolisesti arabien ja israelilaisten keskuudessa keskellä Lähi-idän kriisiä.

Ilo on iso asia

Israelilainen The Dream Doctors Project on toiminut kriisialueilla mm. Gazan sodan, Thaimaan tsunamin ja Haitin maanjäristyksen yhteydessä. Kriisialueilla klovnit työskentelevät kiinteänä osana lääkintähenkilöstöä.


Inside the Trauma Zone from Dream Doctors Project on Vimeo.
On tärkeää, että kriisin aiheuttama trauma hoidetaan ja työstetään tuoreeltaan. Vakavassa traumassa ihminen saattaa etääntyä todellisuudesta ja hänen toimintakykynsä lamaantuu. Nauraminen ja yhdessä leikkiminen tuovat hänet takaisin todellisuuteen, lisäävät luovuutta ja ryhmähenkeä. Silloin ihmisen kyky parantua voimistuu, ahdistus lievenee ja toimintakyky alkaa palautua. “Klovniterapeutit” tukevat monin tavoin ihmisten omaa paranemisprosessia.

Vammaisia pahoinpidellään

Iltapäivälehdet ovat revitelleet elokuussa sattunutta kehitysvammaisen naisen raiskausta. Ihmisen pahuutta on päivitelty. Asiat tai asenteet eivät päivittelemällä muutu, tarvitaan lakeja, joita myös valvotaan.

Ette ehkä ole tulleet ajatelleeksi, mutta vasta tämän vuoden alusta hallitus teki  lakiesityksen, jonka mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän kanssa määriteltäisiin aina raiskausrikokseksi. Muutoksessa siis ehdotettiin, että sukupuoliyhteys on raiskaus, jos ihminen ei pysty puolustautumaan tajuttomuuden esim. sammumisen, sairauden, vammaisuuden, pelon tai muun avuttoman tilan takia. 

Kesäkuun kolmantena päivänä rikoslakiin todellakin tuli muutos. Siitä on syytä olla tyytyväinen, vaikka minusta on käsittämätöntä, että lakimuutos tulee vasta nyt ja on käsittämätöntä, että vammaisuus on ollut raiskauksen rangaistusta lieventävä asia.

Sukupuoliyhteydestä puolustuskyvyttömän kanssa on nyt mahdollista määrätä kovemmat rangaistukset. Rikoslain muutoksen mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa on aina raiskaus. Henkilö on puolustuskyvytön, jos hän tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

Viimeisimmässä Tukilinja-lehdessä on kirjoittamani juttu vammaisten ihmisten kokemasta väkivallasta. Kirjoitin sen ennen kesäkuista lakimuutosta. Kuvituksena käytettiin mm. tekstiilitaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen karvaisia kahvikupin alusia. Niiden sitaatit olivat tutkija Vappu Viemerön artikkelista, joka käsitteli vammaisten naisten kohtaamaa väkivaltaa.

Vammaisuus lisää riskiä joutua henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. On helpompi nujertaa ja loukata, jopa käyttää väkivaltaa, kun vastapuolena on puolustuskyvyttömäksi uskottu henkilö.

Länsimaissa vammaisuuden historia on täynnä väkivaltaa. Keskiajalla uskottiin esimerkiksi, että hulluus lähtee ihmisestä ruoskimalla. Tänä päivänä vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on usein verhotumpaa ja vaiettua. Sen olemassoloa ei haluta myöntää, vaikka sitä tapahtuu edelleen joka päivä.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

Vaikeasti tunnistettava väkivalta

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vammaisten ihmisten todennäköisyys joutua väkivaltaisesti kohdelluksi tai sillä uhatuksi on paljon todennäköisempää kuin vammattomien ihmisten. Suomalaista tutkimustietoa vammaisten ihmisten kohtaamasta väkivallasta ei juuri ole ja tarkkoja lukuja on vaikea saada.

Kootuista aineistoista käy ilmi, että vammaiset ihmiset saattavat kohdata monimuotoista väkivaltaa. Se voi olla suoraa fyysistä väkivaltaa tai henkistä, kuten vähättelyä, mitätöintiä, alistamista, uhkailua, eristämistä ja kontrollointia. Väkivaltaa on myös se, että ei auteta ylös vuoteesta ja viedään apuväline ulottumattomiin, kuten esimerkiksi pyörätuoli. Säännöstellään lääkkeiden saamista tai pakotetaan ottamaan rauhoittavia jos ihminen ei käyttäydy kuten kumppani, avustaja tai hoitaja haluaa. Väkivalta voi olla taloudellista, kuten vammaisen ihmisen rahojen luvatonta käyttöä, viedään eläke ja tuet.

Teos: Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.
Anu Partanen on kirjoittanut karun, mutta arkisen artikkelin Image-lehteen vuonna 2007. Hän vastasi silloin vapaaehtoisena Naisten linjan auttavaan puhelimeen yhtenä iltana viikossa. Jutussa hän kertoo kuinka perheväkivallalla on kaava.

Varsinkin vammaiset tytöt ja naiset saattavat joutua kohtaamaan seksuaalista väkivaltaa yllättävän monelta taholta. Vammaisia tyttöjä kohdellaan usein ensisijaisesti vammaisina ja siten sukupuolettomina olentoina. Tytön ei välttämättä tarvitse kohdata mitään erityisen vakavaa. Mutta kasvaminen väheksyvässä ilmapiirissä, jossa sanattomasti annetaan ymmärtää ettei hänen kannata edes haaveilla parisuhteesta, lapsista ja omasta perheestä, voi nujertaa ja johtaa heikkoon itsetuntoon. Jos ihmisellä on heikko itsetunto, eikä hän arvosta omaa kehoaan, hän voi joutua väkivallan kohteeksi helpommin kuin muut.

Väkivaltainen lähimmäinen

Vammainen ihminen on usein riippuvainen muista selviytyäkseen päivittäisistä toimistaan. Hänen ympärillään voi pyöriä perheen jäseniä, henkilökohtainen avustaja, puhetulkki, taksikuski, fysioterapeutti, siivooja, sosiaalityöntekijä, lääkäri, laitosten- ja sairaaloiden henkilökuntaa jne. Avustukseen liittyvä emotionaalinen ja fyysinen kontakti voi lisätä väkivallan ja hyväksikäytön riskiä. Koko elämänsä avustettavana ollut ihminen ei välttämättä erota missä hänen henkilökohtaiset rajansa ovat. He saattavat luulla, että henkilökohtaisten rajojen ylittäminen on osa vammaisena elämistä.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

Pelolla vaiennettu

Vammaisiin ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta ja hyväksikäytöstä puhutaan liian vähän. Sitä kokeneet ovat usein arkoja ja pelokkaita, he eivät uskalla nostaa asiaa esiin. Heitä on mahdollisesti uhkailtu ja vähätelty: “Ei sinua kukaan kuitenkaan usko.” He myös pelkäävät, että jos he ilmiantavat väkivallan tekijän, he voivat jäädä ilman tarvitsemaansa avustusta ja hoitoa.

Ihmisen fyysinen tai henkinen vamma voi estää häntä puolustamasta itseään. Ihmiset, joilla on kommunikaatio- ja oppimisvaikeuksia voivat kohdata uskottavuusongelmia yrittäessään kertoa kohtaamastaan väkivallasta. Helpommin kuunnellaan ja uskotaan läheistä, jolla on paremmat kyvyt kommunikoida.

Invalidiliiton naistyöryhmän sihteeri Pirkko Justander kertoo, että vammaisuuteen liittyy usein yksityisyyden rajoja rikkovaa tutkimista ja fyysistä koskettelua. Silloin vammainen ihminen ei itsekään aina huomaa milloin mennään asiattoman rajan yli. Justander kertoo, että rankimpien ja tiiviimpien hyväksikäyttöjen uhrit ovat usein monivammaisia naisia.

Vammaistyön ammattilaisille lisää tietoa

Justander ehdottaa, että pari - ja lähisuhdeväkivallan ja lastensuojelun piirissä työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille annettaisiin perus- ja täydennyskoulutusta vammaisuuden kohtaamisesta. Justanderin mielestä vammaistyötä tekevät ammattilaiset tarvitsisivat tietoa kuinka tunnistaa onko heidän asiakkaansa joutunut väkivallan tai sen uhan kohteeksi, ja kuinka häntä voisi auttaa.

Justander kehottaa kuvittelemaan miltä tuntuu, jos pitäisi soittaa kuljetuspalvelukeskukseen ja mennä kimppakyydillä turvakotiin! Sen lisäksi kaikki turvakodit eivät edes ole esteettömiä, eikä niissä ole saatavilla vammaisen naisen tarvitsemaa henkilökohtaista apua.

Esteettömimmät palvelut, joista saa neuvoja ja apua ovat puhelin- ja internet-palvelut. Vammaisjärjestöjen naisverkosto on korostanut näiden palveluiden kehittämistä ja rahoituksen lisäämistä, että ne soveltuisivat vielä paremmin kaikille huolimatta siitä minkälainen vamma asiakkaalla on.

Suojellen nujerrettu

Läheisten on silti ymmärrettävä, että vammaisella ihmisellä on oikeus seksuaalisuuteensa. Hänellä on oikeus toteuttaa sitä, jos hän ei vahingoita tai loukkaa muita. Suojelun nimissä tehty estäminen on yksi nujertavan väkivallan muoto.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen teos "Julkista riistaa", joka käsittelee kehitysvammaisten silpomista, Ashley Treatmettia. 

Raaimmillaan vammaisen ihmisen kehoon puututaan Ashley-hoidon muodossa. Yhdysvalloissa syvästi kehitysvammaisen Ashleyn vanhemmat ovat yhteistuumin lääkäreiden kanssa syöttäneet tyttärelleen hormooneja, jotta hän jää pienikokoiseksi ja siten kevyemmäksi kantaa, pukea ja kylvettää. Sairaalan eettisen toimikunnan luvalla Ashleyltä on poistettu kohtu, munasarjat ja rintarauhaskudos. Ashleyn rinnat saattaisivat kuulemma myöhemmin herättää joissain hoitotilanteissa tarpeettomia seksuaalisia mielikuvia ja altistaa hänet hyväksikäytölle. Vanhemmat ja lääkärit perustelevat hoitoa Ashleyn elämän laadun parantamisella ja kärsimyksen välttämisellä. “Growth attenuation” eli “kasvun vaimentaminen” on edelleen esillä monissa eettisissä keskusteluissa ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Oikeusministeri oikealla asialla

Maaliskuussa vammaisjärjestöjen naisverkoston seminaarissa "Vammainen nainen ja väkivalta" vammaisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuttiin ääneen ja paljon. Monissa puheenvuoroissa mietittiin kuinka sitä voitaisiin tutkia ja ehkäistä. Seminaarin asiantuntijat olivat yhtä mieltä siitä, että vammaisilla naisilla ja tytöillä on moninkertainen riski vammattomiin verrattuna joutua väkivallan uhriksi.

Oikeusministeri Tuija Brax

Oikeusministeri Tuija Brax myönsi ettei Suomi ole mallimaa siinä, kuinka se täyttää valtiolle kuuluvan velvollisuutensa kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Vammaiset ihmiset eivät käytännössä pääse nauttimaan ihmisoikeuksista tasavertaisesti. Braxin mukaan vammaiset naiset ovat väkivallan kokijoina erityisen haavoittuvassa asemassa.

Myönteisenä asiana Brax koki sen, että vuonna 2010 Suomessa valmistui kaksi ohjelmaa, joita toteuttamalla voidaan puuttua vammaisten naisten kokemiin epäkohtiin. Ne olivat vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO) ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma.

Oikeusministeri Brax kertoi, että hallitus on jo tehnyt esityksen, jonka mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määriteltäisiin aina raiskausrikokseksi. Vastaavasti on tarkoitus muuttaa seksuaaliseen tekoon pakottamista koskevia säännöksiä. Käytännössä uudistus parantaisi erityisesti vammaisten ihmisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa.

Jenni-Juulia oli suunnitellut seminaarin kahvitauolle kahvikuppien koristeet,
joiden tekstit saivat  vetäisemään kahvit väärään kurkkuun.

Naisverkostojen julkilausuma

Seminaarin yhteydessä vammaisjärjestöjen naisverkosto antoi julkilausuman vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja hyväksikäytön tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Julkilausumaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.invalidiliitto.fi/naistyoryhma

Kuulijoiden joukossa oltiin varmaankin yhtä mieltä siitä, että seksuaalinen hyväksikäyttö pitäisi aina tuomita raiskauksena. Rangaistuksen tulisi olla jopa ankarampi, jos seksuaalirikoksenuhri on vammainen, ei koskaan lieventävä seikka.

Rikosilmoitus on askel kohti toipumista

Rikosilmoituksen tekeminen on muutakin kuin tekijän saattamista tuomioistuimen eteen - se on yksi tapa toipua ja päästä eteenpäin. Se on osa loukkauksen käsittelemistä. Se on selkeä viesti tekijälle, että tätä en siedä. Rikosilmoitus voi olla ensimmäinen askel toipumiseen, koska tehdessään sen ihminen myöntää joutuneensa rikoksen uhriksi. Uhri ei ole syyllinen kokemaansa väkivaltaan.