Tukilinjan blogijuttuja 2

Siirrän tänne Tukilinjaan kirjoittamiani blogijuttuja. Kirjoitin kahden kuukauden aikana 30.11.20 – 31.01.21 yhteensä 15 juttua. Koska Tukilinjaa julkaisee Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, niin kirjoitin jutut oman vammaisuuteni näkökulmasta. 

07.12.2020

Jalkapallo on runoutta

”Poika potkii palloa.
Koko maailma mahtuu palloon:
äiti ja iskä, koulu ja kärpäset,
taivas ja sen takaiset.
Pallo imaisee itseensä koko konkkaronkan.
Pallossa on syntymän maku ja helvetin haju,
jumalten varjo ja lelujen armo,
ostarin tytöt ja paapan kalmo.”

Näin kirjoittaa taiteen moniottelija Teemu Mäki uudessa runokirjassaan Poika ja pallo.

Joku on sanonut, että jalkapallon ymmärtäminen vaatii runoilijan sielua. Aikoinaan – noin kolmekymmentä vuotta sitten – legendaarinen pomoni, copywriter ja runoilija Airi Hast, liimautui aina telkkarin ääreen, kun eräs tietty argentiinalainen tappi potki palloa kentällä. Me muut toimistossa saimme kuulla Airin lennokkaita kuvailuja siitä miten se tappi potki, juoksi ja pomppi. Näin sain tietää kuka on Diego Maradona ja ensimmäisen kerran tajusin, että siinä pallon potkimisessa oli ehkä jotain elämää suurempaa.

Molemmat, Airi ja Diego, siirtyivät tänä vuonna taivaallisille pallokentille. Voiko se olla vain sattumaa?

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin Tukilinja-lehteen jutun nigerialaisesta jalkapallovalmentajasta Joshua Gidadosta. Se oli aika kaukaa haettu aihe.

Jos argentiinalaiset ovat futishullua kansaa, niin nigerialaiset eivät siinä hulluudessa häviä. Sitkeästi elävä tarina kertoo, että vuonna 1967, Nigeriassa oli sisällissota, mutta sodan osapuolet pitivät 48 tunnin tulitauon, jotta he voisivat rauhassa katsoa yhden kaikkien aikojen parhaimman pelaajan, brasilialaisen maailmanmestari Pelén näytösottelua pääkaupunki Lagosissa. (Tarinaa on myöhemmin tutkittu ja sen totuudesta on ehkä erilaisia näkemyksiä.)

Löysin Joshuan netistä amerikkalaisen lääkärin Mike Blythin kautta. Blyth työskenteli nigerialaisessa sairaalassa ja hän oli kirjoittanut Joshuasta blogiinsa. Blyth kehui Joshuaa teräväksi, älykkääksi ja laajasti itse oppineeksi.

Kiinnostuin Joshuasta, koska hänellä oli sama synnynnäinen luustohauraustauti, osteogenesis imperfecta, kuin minulla. Joshuan sairauden muoto oli kuitenkin paljon vakavampi kuin minun. Äiti oli hoitanut 37-vuotiasta Joshuaa koko hänen elämänsä ajan. Paikalliset avustustyöntekijät ihmettelivät kuinka äiti oli saanut pidettyä hänet hengissä niinkin kauan. Lukuisten murtumien lisäksi Joshua oli sairastanut keuhkokuumeen ja monia malariakohtauksia.

Joshua vietti päivänsä pienessä puisessa kärryssä. Hän rakasti intohimoisesti jalkapalloa – ja Jumalaa. Jumala ja jalkapallo liittyvät usein toisiinsa. Jalkapallojumalaksikin kutsuttu Maradonakin väitti, että Jumalan käsi puuttui peliin, kun hän teki kiistanalaisen maalinsa Englantia vastaan kesäkuussa 1986.

Joshua vedettiin kärryssään kylän futiskentän laidalle. Hän valmensi paikallista nuorten futisjoukkuetta, koska hänellä oli älyä ja strategista silmää. Sen lisäksi Joshua oli perustanut oman urheiluseuran, Joshua’s Soccer Academyn.

Hänen kerrottiin olevan innostava valmentaja, joka ohjasi pelaajia kehottamalla ja pyytämällä. Joshua ei koskaan huutanut tai komentanut.

Jutellessani ensimmäisen kerran Joshuan kanssa puhelimessa hämmästyin, kun hän heti sanoi, että joo, Jari Litmanen on myös suomalainen. Joshua kertoi ihailevansa Litmasen oivaltavia syöttöjä, kuinka Litti haastaa ja laukoo. Joshua muisti Littin uroteot Ajaxissa, missä muualla tämä oli pelannut ja varsinkin keiden nigerialaisten kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan Littin kaikista ansioista.

Joshuan mielestä jalkapallo oli paljon suurempi asia kuin pelkkä peli. Hänestä se on tunteita, intohimoa, ystävyyttä, joukkuehenkeä ja pelaajien muille antamat esimerkit olivat tärkeämpiä kuin pelin voittaminen. Harjoitusten jälkeen hän kuulemma keräsi pojat ympärilleen ja opetti heille Jumalan sanaa.

Muutamia vuosi sitten sain kuulla lääkäri Blythilta, että Joshuan kylässä oli ollut tulva. Puolet hänen kotitalostaan romahti ja ehkä sen seurauksena Joshua sairastui ja kuoli.

Kun viimeisen kerran puhuin Joshuan kanssa puhelimessa, hän sanoi:”Kerro muille, että on sellaisia ihmisiä kuin me.”
Sitten hän toivotti siunausta.

Jalkapallovalmentaja kärryillä

Joku on sanonut, että jalkapallon ymmärtäminen vaatii runoilijan sielua. Se on tunteita, intohimoa, ystävyyttä ja joukkuehenkeä. Karuissakin oloissa se antaa elämälle tarkoituksen.

Kirjoitin uusimpaan Tukilinja-lehteen jutun ystävästäni Joshua Gidadosta. Hän asuu Afrikassa, Nigeriassa, lähellä Jos’n kaupunkia. Hän on intohimoinen jalkapallon harrastaja, joka valmentaa kylän futisjoukkuetta. Joshua ei ole itse koskaan juossut pallon perässä. Ystävät vetävät hänet puisessa kärryssä kentän laidalle, missä häntä tarvitaan. Sieltä Joshua näkee kuinka rakennetaan toimiva peli. Siinä tarvitaan älyä ja strategista silmää. 

Puhuessani ensimmäisen kerran puhelimessa Joshuan kanssa olin aivan hämmästynyt, kun Joshua sanoi heti, että joo, Jari Litmanen on myös suomalainen. Joshua tietää futiksesta enemmän kuin moni muu, siksi hän ihailee Jarin oivaltavia syöttöjä, kuinka Litti haastaa ja laukoo. Joshua muisti Jarin uroteot Ajaxissa ja missä muualla Jari oli pelannut ja varsinkin keiden nigerialaisten kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan Littin kaikista ansioista.

Nigerialaisten valtava innostus jalkapalloon kävi ilmi vuonna 1967, kun Nigeriassa oli sisällissota. Sodan osapuolet pitivät kuitenkin 48 tunnin tulitauon, jotta he voisivat rauhassa katsoa yhden kaikkien aikojen parhaimman pelaajan Pelén näytösottelua pääkaupunki Lagosissa.  

Minua ja Joshuaa yhdistää synnynnäinen luustohauraustauti, osteogenesis imperfecta. Minulla se on hyvin lievä, sitä eivät kaikki edes huomaa. Mutta Joshualla on siitä vaikea muoto ja lääketieteellisen hoidon puutteesta hänen raajansa eivät ole kasvaneet ja hänen lihaksensa ovat surkastuneet.

Sukulaiset ovat rakentaneet hänelle pienen kärryn, jossa hän makaa ja häntä voidaan kuljettaa. Äiti Ester on hoitanut Joshuaa 37 vuotta. Paikalliset avustustyöntekijät ihmettelevät, että äiti on saanut pidettyä hänet hengissä näinkin kauan. Murtumien lisäksi Joshualla on ollut keuhkokuume ja useita malariakohtauksia.

Löysin Joshuan paikallisen kristillisen sairaalan lääkärin Mike Blythin kautta tehdessäni Suomen osteogenesis imperfecta yhdistykselle esittelyvideota. Videota saa OI-yhdistykseltä. Siinä lääkärit ja OI-perheet kertovat OI:sta ja kuinka sen kanssa eletään.

Olin kuullut, että Somaliassa on paljon OI:tä. Sitä tietoa en saanut varmistettua, mutta törmäsin Miken blogiin ja sitä kautta sain yhteyden Joshuaan.

Mike kehuu Joshuaa teräväksi, älykkääksi ja laajasti itse oppineeksi. Valmentajana Joshua on innostava. Mike kertoo, että Joshuan tapa valmentaa joukkuetta on enemmän kehottamista ja pyytämistä, kuin huutamista tai komentelemista.

Joshuan mielestä jalkapallo on paljon suurempi asia kuin pelkkä peli. Se on tunteita, intohimoa, ystävyyttä, ja joukkuehenkeä. Pelaajien muille antamat esimerkit ovat tärkeämpiä kuin pelin voittaminen.

Joshua on muotoillut periaatteitaan seuraavasti:

- panostamme urheilullisuuteen ja hyvään tahtoon,

- emme menetä itsehillintäämme, emmekä hauku erotuomaria, vaikka hän tekisi vääriä tuomioita,

- annamme aina vastustajillemme juomia tai vettä.

Juttelin Joshuan kanssa elokuussa hänen syntymäpäivänsä aikoihin. Koko kylä kokoontuu aina juhlimaan hänen synttäreitään tanssien ja laulaen. Puhelimessa Joshua sanoi: ”Kerro muille, että on sellaisia ihmisiä kuin me.”
Ja toivotti siunausta.