tiistai 28. heinäkuuta 2009

"Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys"


Luin syksyllä ilmestyvien kirjojen esittelyjä.Kristina Carlsonin uutuus Herra Darwinin puutarhuri vaikuttaa sellaiselta, joka pitää lukea. Kukkia kuvaavana tätinä minut pysäytti lause: "Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys."

Kasveissa se on ehkä juuri niin, mutta ihmissuhteissa ei. Paul Austerin kirjassa Yksinäisyyden äärellä, hän miettii isäänsä: "Mykkyys merkitsee petosta, jättämistä vaille henkistä perintöä, kodittomuutta."

Kasveille pitäisi puhua sanovat viherpeukalot, mutta minä pidän siitä, että ne eivät vaikuta odottavan sitä. Päivät täyttyvät puheesta muutenkin.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kukkiva kaupunki






Minä viihdyn kesällä kaupungissa. Koffin puistossa kukkivat pionit, Eerikinkadun päässä on ruusuja, Köydenpunojankadun puistossa hortensioita.
Olen istunut Hietsun torilla kahvilla. Tuuli tuo lämpimän kattotervan tuoksun. Aamuyöllä lokinpoikanen mekastaa pihalla.
Olen lueskellut "Matkaopasta joutilaisuuteen".
Wang Wei oli varhainen kiinalainen vetelehtijärunoilija:
...pidän porttini suljettuna;
kokonainen päivä rauhassa ajatuksilta,
joutilaisuudessa viipyillen.