Siirrän tänne Tukilinjaan kirjoittamiani blogijuttuja. Kirjoitin kahden kuukauden aikana 30.11.20 – 31.01.21 yhteensä 15 juttua. Koska Tukilinjaa julkaisee Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, niin kirjoitin jutut oman vammaisuuteni näkökulmasta.
15.01.2021
Erikoistoimittaja haastatteli Duudsoneita
Vuonna 2014 Duudsonit pyörittivät telkkarissa sarjaa Duudsonit tuli taloon. En kokenut olevani ohjelman kohderyhmää. Minä katsoin lähinnä uutisia ja ajankohtaisohjelmia.
Mutta minulla, tai oikeammin Jaskalla, oli tuttuja Lieksassa ja kuulin heiltä, että Duudsonit kävivät siellä ohjelman puitteissa tapaamassa yksinäisiä kehitysvammaisia miehiä. Duudsonien yksi tavoite oli löytää lieksalaisten joukosta vapaaehtoisia tukihenkilöitä ohjelmaa tähdittäneille Pasille, Eskolle ja Olli-Pekalle. Sehän oli kiva ja kannatettava ajatus. Aikuisten kehitysvammaisten miesten ei ole aina kovin helppoa löytää uusia kavereita. Kuulemma siinä silloin onnistuttiin.
Ohjelma löytyy Youtubesta tästä linkistä.
En tiedä mikä tilanne siellä on nyt, mutta korona on valitettavasti lisännyt monen ja erityisesti kehitysvammaisten ihmisten yksinäisyyttä.
Uusimmassa Tukilinja-lehdessä Sari Heino-Holopainen kirjoittaa kuinka monelta kehitysvammaiselta on koronan takia lopetettu harrastus- ja työtoiminta, eikä asumisyksiköissä pääse aina tapaamaan edes läheisiään. Omaan kotiin tukea saavien tapaamisia asumisohjaajien kanssa on myös rajoitettu. Kontaktit ovat vähissä.
Erikoistoimittaja tulee hätiin
Silloin, noin seitsemän vuotta sitten, ajattelin, että Duudsoneita olisi kiva haastatella Tukilinja-lehteen, koska he tekivät hyvää tarkoittavia ohjelmia auttamalla eri tavoin vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Onnistuin jopa saamaan kiireisiltä herroilta haastatteluajan.
Se oli vähän hätiköity ajatus. Haastattelun takia katsoin kaikki Duudsonien videot ja ohjelmat mitä netistä löysin – tunsin itseni mummoksi, kukkahattutädiksi ja ties miksi tiukkapipoksi. Mitä ihmeen järkeä on ajaa ostoskärryillä tai mopolla päin seinää? Mikä siinä naurattaa? Se varmaan sattuu ja siinä voi käydä hullusti. Mitä tällainen täti-ihminen osaa kysyä moisesta puuhasta? Lieksalaisten miestenkin kanssa puuhat olivat aika rajuja. Tästä jutusta ei tule urani tähtihetkeä.
Soitin hätäpäissäni ainoalle tuntemalleni Duudson-asiantuntijalle, silloin 9–vuotiaalle Cassulle. Hän riemastui ja haetutti itsensä oitis suunnittelupalaveriin. Pyysi varaamaan suklaaleipiä. Asiantuntija siirsi minut sivuun tietsikalta ja sanoi: ”Maitoa kiitos.” Mutristelun, muutaman maitolasillisen ja suklaaleipäläjän siivittämänä syntyi yksi- ja kaksisormijärjestelmällä vallan kelvollinen haastattelurunko.
Nimitin hänet Erikoistoimittajaksi.
Erikoistoimittaja siirsi kaikki kysymykset Häjy Jätkä -vihkoonsa ja niin me lähdimme Lauttasaareen Duudsonien tuotantoyhtiö Rabbit Filmsiin tekemään haastattelua. Mielestäni se meni mainiosti. Duudsonien Jarppi sanoi Erikoistoimittajalle: “Sulla on aika pahoja kysymyksiä. Taidat olla ihan ammattitoimittaja.”
“Aivan”, vastasi Erikoistoimittaja ja otti huikan limutölkistään.
Erikoistoimittaja Cassu Wallinheimon (9) Duudson jutun voit lukea tästä linkistä.
Kledjut kuosissa
Cassu täyttää tänä vuonna 16 vuotta. Hän sanoo ettei enää muista haastattelutilanteesta paljoa. Cassulle jäi kuitenkin sellainen mielikuva, että Jarppi ja Jukka olivat mukavia ja yllättävän rauhallisia.
Nykyisin hän ei ole tehnyt haastatteluja, mutta kertoo kirjoittavansa säännöllisesti. Tuleva kevät on Cassulle tiukkaa aikaa, todistus ratkaisee voiko hän jatkaa nykyisen koulunsa lukiossa, vai pitääkö etsiä joku toinen. Cassun koulussa lukioon pääsyn keskiarvo on yksi Suomen korkeimpia ja sen saavuttaminen vaatii paljon työtä. Se vetää vähän vakavaksi. Kun kysyn onko hänen huumorintajunsa muuttunut ja mille hän nykyisin nauraa, Cassu vastaa: “Nykyään tulee loppujen lopuksi naurettua aika harvoin. En osaa suoraan sanoa mikä naurattaa. Varmaan nokkelat ja älykkyyttä vaativat vitsit uppoavat.”
Satun kyllä tietämään, että Cassun pikkusisko osaa naurattaa veljeään esimerkiksi esittämällä vampyyriä, jolla on ranskanperunahampaat.
Cassu kysyi aikoinaan Jarpilta miten voi olla kova jätkä. Pitkä, tummaan huppariin pukeutunut Erikoistoimittaja on kyllä katu-uskottava, mutta ei vaikuta erityisen kovalta jätkältä. Pakko kysyä miten 16–vuotias voi nykyisin olla katu-uskottava?
“Pitää olla vaatetus kunnossa, mutta ei tarvitse olla mitään designerkamaa tai muuta törkyhintaista kledjua päällä. Pääasia, että on oma tyyli ja ylpeä siitä. Pitää myös olla itsevarma ja sanavalmis”, sanoo Cassu.
