perjantai 2. maaliskuuta 2012

Aasien aika

Viime kesänä olin Senaatintorilla Kodittomien koirien ystävien mielenosoituksessa. Meidän perheeseen kuuluu erityisen eläinrakas ihminen ja hyvän asian puolesta kävimme moikkaamassa häntä Senaatintorilla. Tilaisuudessa osoitettiin mieltä Romanian kulkukoirien puolesta. Tarkemmin asiasta tässä linkissä.

Torilla sain käteeni pienen esitteen: Aasien aika! Se kertoi, että Koirien ystävät ovat mukana  It's Donkey Time -projektissa, jossa koulutetaan terapia aaseja vammaisten lasten hoivakotiin Bukarestissa. Romaniassa aasi on lähes arvoton eläin, vaikka se on köyhille tärkeä työjuhta.
Kirjoitin uusimpaan Tukilinja -lehteen pienen aasiuutisen.
90-luvulla maailmaa puistattivat kuvat Romanian lastenkodeista. Avustusjärjestöt riensivät hätiin ja tilanne on ilmeisesti parantunut jonkin verran. Vammaisten lasten kuntouttaminen on kuitenkin edelleen vaatimatonta. Suomen Kodittomien koirien ystävät ry on mukana projektissa, jossa vammaisten lasten hoivakotiin Bukarestissa koulutetaan neljä terapia-aasia. Aasit opetetaan olemaan lasten kanssa ohjatusti. Aaseilla saa ratsastaa ja lapset pääsevät ajeluille kiesityyppisellä perävaunulla, jonne pyörätuolit sijoitetaan. 
Hullumpiakin projekteja on ja kuten videolta näkyy paikalla on ollut mediaa seuraamassa aasiterapian alkua. Haluan tietysti uskoa, että kansainvälisen median paikalle tulo kohentaa myös vammaisten lasten hoivakodin tilannetta. Toivon, että Romania on pitänyt huolta siitä, että orpojen ja vammaisten lasten kodeissa olosuhteet eivät ole enää lähellekään kahdenkymmenen vuoden takaisia. 
Vaikka aaseja ei ole näissä hommissa monta, niin ehkä tämä hippusen nostaa aasienkin arvostusta. Projektia voi tukea ryhtymällä aasille kummiksi. www.koirienystavat.com/aasiterapia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.