maanantai 28. marraskuuta 2011

Toyota-mies

Kuvauskeikan jälkeen mentiin pizzalle sopimuksen mukaan.
Meidän Cassu on YouTubessa. Wau! Hän oli viimevuonna Toyota-mainoksessa. Cassu ja minä menimme kahdestaan autokauppaan kuvauksiin. Päähenkilöä jännitti, mutta hän hoiti homman hienosti kuin ammattireiska. Puuterointi teki vähän tiukkaa, mutta Cassu on viisas poika ja kesti sen kuin mies. Hänelle selitettiin, että se kuuluu telkkarihommiin. Telkkarissa joka jätkä puuteroidaan ja kammataan. Uutistenlukijakin joka päivä.

Oli hauskaa katsella kuinka tiimi teki töitä. Ohjaajana oli Misko Iho, joka on ohjannut mm. uusimman Chisun musavideon, josta tykkään. Tietyllä tavalla joistain Miskon töistä tulee mieleen Roy Anderssonin leffat. Aikoinaan Anderssonin Sinä elävä oli elämys. Misko sai hienosti pidettyä Cassun tarkkaavaisena ja Cassu tuntui luottavan porukkaan muutenkin. Hänestä oli kivaa käydä oikeissa töissä.

Арсенал,
ohjaaja 
Alexander Dovzhenko.
Anderssonista muistuu mieleen lapsuus, kun kummitätini Ada vei minut usein Capitolin elokuvateatteriin katsomaan mustavalkoisia neuvostoelokuvia. Mielestäni niissä satoi aina räntää. Olin liian pieni ymmärtämään neuvostoelokuvien hienouksia, mutta tunnelmat jäivät. Olin hyvin tietoinen, että Adasta oli tärkeää nähdä ne minun kanssani. Jälkeenpäin hän puhui elokuvakerronnasta ja minä yritin vaikuttaa siltä, että olin samaa mieltä upeasta valaistuksesta, sommittelusta, sankarin kärsimyksen jaloudesta jne. Itsekseni ja äidin kanssa kävin katsomassa amerikkalaisia musikaaleja. Harmaassa Helsingissä 60-luvulla niiden pukuloisto ja laulut tekivät minuun valtavan vaikutuksen. My Fair Lady... South Pacific...
Cassu on vuodessa kasvanut eskarilaiseksi.

Joulun jälkeen telkkarista tulee tämän vuoden versio Toyota-kampanjasta. Ja Cassu on taas stara. Tällä kertaa ei enää meikkaaminenkaan haitannut. Vaikka päivä oli pitkä, Cassu nautti saamastaan huomiosta ja vanhojen tuttujen tapaamisesta. Kuvauksissa joutuu usein odottelemaan erilaisia asioita, mutta pelaajavirtuoosia se ei haitannut. Sai kerrankin pelata tuntikausia, eikä edes mumska alkanut narista siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.