Tiedättehän vanhan mainoslauseen:
What Happens in Vegas, Stays in Vegas.
Kerron kuitenkin – me siis päätimme mennä naimisiin Las Vegasissa.
Kahdeksas tammikuuta 2014 Lensimme Chicagon kautta Los Angelesiin, josta olimme varanneet auton. Huilasimme pari päivää Rancho Palos Verdessä mukavan Davidin Airbnb-vieraana. Häneltä saimme myös monia hyviä vinkkejä reissulle.
Los Angelesista Las Vegasiin on 433 km. Valtatie 15:sta sen ajaa muutamassa tunnissa, jos ei pysähtele matkalla. Tietä ei voi kehua erityiseksi maisemareitiksi, mutta jos varaa matkaan koko päivän, netistä löytyy vinkkejä monista hauskoista pysähdyspaikoista matkan varrelta. Esimerkiksi Fun Stops on the Drive from Los Angeles to Las Vegas.
Me pysähdyimme Soda Lake -suolajärvelle, jonne pääsee kääntymällä Zzyzx Roadile. Valitut Palat on joskus valinnut Zzyzxin yhdeksi Kalifornian vaikeimmin lausuttaviksi paikannimiksi, enkä ihmettele. Nimen on antanut radioevankelista vuonna 1944 ja hän väitti, että se on englanninkielen viimeinen sana.
Suolajärvellä ei ollut muita kuin me. Se oli epätodellinen, valkoisenharmaa ja täysin hiljainen aava. Vain omat askeleet rapisivat kuivassa suolassa. Saatoin kuvitella minkälainen kuolemanlaakso se on helteellä. Yllättäen joistain vesilammikoista kuului kurnutusta. Harmikseni en nähnyt minkälaiset otukset selviävät niin suolaisessa paikassa, kurnuttajat pysyivät piilossa.
 |
| Kuva: Dave Morgan / Pexels.com |
Las Vegasissa olin valinnut meille hotellin vähän sivummalta. Kaupungin kuuluisan pääkadun, The Stripin pohjoispäässä kohoaa Las Vegasin korkein rakennus Stratosphere Tower. Sen yhteydessä on tietysti hotelli. Stratospheren jekku on myös siinä, että se on niitä harvoja Stripin alueen kasinohotelleja, jotka todella ovat Las Vegasin kaupungin alueella.
On nimittäin niin, että Las Vegas Strip, joka on noin 6,8 kilometriä pitkä osa Las Vegas Boulevardia, sijaitsee pääosin Clarkin piirikunnan epäitsenäisten asutuskeskusten (engl. unincorporated area), Paradisen ja Winchesterin alueilla, ollen suoraan Clarkin piirikunnan hallinnon alaisuudessa. En ihan ymmärtänyt itsekään mitä tuo tarkoitti. Kuulemma kaikki sielläpäin asuvatkaan eivät tarkkaan tiedä miten tämä juttu menee. Jos sinä tiedät, niin laita kommentteihin. Se olisi kiinnostavaa.
Las Vegasissa tarvitaan paikallisviranomaisen, eli Clark County Nevadan ”marriage license” eli avioitumislisenssi. Ulkomaalainen voi tilata sen etukäteen verkon kautta, ja samalla selviävät tarvittavat liitteet. Kun anomus on hyväksytty, parin on kahden kuukauden sisään haettava lisenssi Clarkin piirikunnan toimistosta. Sen jälkeen on vuosi aikaa avioitua Las Vegasissa. Suomesta on myös oltava mukana esteettömyystodistukset englanniksi.
Meillä oli paperit valmiina ja löysimme ison Clark Countyn toimistorakennuksen ja oikean ovenkin, jossa luki, että toimisto on auki puoleenyöhön ja he eivät ota vastaan asiakkaita, jotka ovat ‘on drugs’ tai muuten päihtyneitä. Täytimme taas uuden lomakkeen ja saimme lisenssimme.
Varmaan olette nähneet leffoja, joissa hillittömästi bailanneet ihmiset heräävät aamulla ja huomaavat menneensä “vahingossa” naimisiin uppo-oudon ihmisen kanssa.
Las Vegasista tuli kuuluisa “maailman avioliittojen pääkaupunki”, koska sieltä saa helposti ja edullisesti Yhdysvalloissa tarvittavan avioitumislisenssin. Amerikkalaisille melko pikaiset häät ovat mahdollisia. Kun mukana on henkilöllisyystodistus ja pariskunta vaikuttaa selvältä, niin he voivat hakea marriage licensensin ennen puolta yötä ja sen jälkeen ajaa vaikka taksilla Drive Thru Wedding -palvelun kautta. Jotkut haluavat tulla vihityiksi omassa autossaan, vuokratussa limousiinissa tai moottoripyöränsä päällä. Sitä en tiedä päivystävätkö Drive Thru Weddingit vuorokauden ympäri.
Lisäksi melkein kaikilla casinohotelleilla on oma vihkikappeli, jonne seremonian voi tilata. Jos maksaa tarpeeksi, niin ehkä se järjestyy mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Minusta pikahäät kuitenkin vaativat aika paljon säätöä, johon ei luulisi monenkaan pystyvän ihan noin vain bailaamisen ohessa.
Minusta sitkeä huhu on tarua.
Lisenssin jälkeen meillä oli vuorossa kappelin ja seremonian valinta. Wikipedian mukaan Las Vegasissa on noin 50 hääkappelia ja niiden lisäksi on mahdollista tilata vaikka helikopterilento läheisen Grand Canyonin reunalle ja järjestää vihkiminen siellä. Väitän, että jos rahat riittävät, paikalliset hääammattilaiset järjestävät juuri niin erikoisen tilaisuuden kuin ikinä keksit haluta. Teemahäitä on tarjolla joka lähtöön. Esimerkiksi Star Wars tai Unicorn Rainbow -häät.
Kappelin toimistossa ystävällinen myyjä alkoi esitellä toinen toistaan hienompia wedding packagesseja, eli hääpaketteja. Elvis tai Michael Jackson vihkipappina ei ollut meidän juttu.
Innokkaan myyjän harmiksi sanoimme yhteen ääneen: “Haluaisimme halvimman pakettinne”. Siihenkin hän sinnikäästi tarjosi pieniä ekstroja, mutta kieltäydyimme kohteliaasti kaikista. Saimme vihkimisajan heti seuraavaksi aamuksi klo 10:neksi.
 |
| Kuva: Jacob Surland Fine Art Photographer on VisualHunt / CC BY-NC-ND |
Las Vegasissa hämää sen valtava koko. Juuri mihinkään ei voi kävellä pitkien välimatkojen takia. Joka paikkaan on mentävä autolla ja parkeeraaminen on aivan oma juttunsa.
"Don't even think to park here", luki esimerkiksi yhdessä kyltissä.
Olin suunnitellut ostavani hääpuvuksi jonkun hauskan pinkin paljettihärpäkkeen, mutta ajomatka Vegasiin ja viralliset osuudet olivat niin uuvuttavia, että jonotettuamme auton parkkiin jonnekin Stripin kasinohotellien uumeniin pystyin ajattelemaan vain ruokaa ja viinilasillista.
Kun ei ollut pinkkiä paljettihärpäkettä, kaivelin hääaamuna laukusta siisteimmät matkavaatteeni, mustat kirjaillut housut ja siihen kuuluvan paidan. Jalkaan vedin ystävältäni Heliltä saadut punaiset nahkasaappaat, jotka hän oli teettänyt minulle Marrakechissa. Ei tosin häitä varten vaan ihan tuliaisiksi.
Tiistaina 14.1.14 lähdimme hyvissä ajoin autohalliin.
Auto ei ollut siellä!
Ensimmäinen ajatus oli, että se on varastettu. Paniikki oli lähellä. Parkkitalossa oli kerroksia vaikka kuinka monta ja kaikki näyttivät samanlaisilta. Kun edellisenä iltana tulimme takaisin hotelliin olimme niin väsyneitä, ettemme panneet merkille mihin kerrokseen jätimme auton.
Mitä nyt tehdään, otetaanko taksi vai ravataanko kerroksia ja haetaan autoa? Minä tietysti laskin päässäni miten kallis homma tästä tulee jos auto on varastettu. Pitää mennä poliisille, ottaa yhteyttä vuokrausfirmaan, hommata uusi auto, hoitaa vakuutukset ja jos emme ehdi kappeliin, maksaa vielä peruuntuneet häät. Maksaa ehkä uudet häätkin. Pitäisi ottaa vähintään yksi tai kaksi hotelliyötä lisää, että saamme kaikki hoidettua.
Tunnelma kiristyi kuin laulussa:
Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka.
Perutaan siitä välistä kaikki mistä voisi matkalla murheita kantaa.
Juuri kun olin valmis säntäämään respaan itkemään, osuimme oikeaan kerrokseen ja siinä oli meidän automme. Jaska ajoi parkkihallista renkaat vinkuen ja ehdimme just ajoissa kappelille.
Meidät ohjattiin hetkeksi pieneen sivuhuoneeseen juttelemaan pastorin kanssa. Vihkipuhettaan varten hän halusi tietää meistä jotain enemmän. Pastori Gilbert oli todella mukava ja hyväntuulinen ja hän sai autohässäkän aiheuttaman hermostuksen haihtumaan.
Kävellessämme kappeliin virkailija laittoi kovaäänisistä klassista musiikkia. Hän ymmärsi sanomatta, että näille ei kannata soittaa “Here comes the bride” tai Mendelssohnia.
Puheessaan pastori Gilbert muistaakseni kehotti meitä huolehtimaan toisistamme hyvinä ja pahoina päivinä. Kuten yleensä, kaunis puhe haihtui tämän morsmaikun päästä heti kun se oli ohi. Mutta varmasti puhe oli täynnä hyviä opastuksia ja onnentoivotuksia.
Sormuksia emme olleet lähtökiireissä hankkineet, joten käytimme siihen tarkoitukseen aikoinaan ensimmäiseltä Kreetan reissulta ostamiamme kultaisia labrys-kaksoiskirveitä. Laitoimme ne toistemme kaulaan sormusten sijaan.
Kirveet ovat vanhojen minolaisten kaksoiskirveiden mallisia. Kaksoiskirveistä on erilaisia tarinoita, esimerkiksi, että niitä olisi käytetty labyrinttien uhritoimituksissa. Kaksoiskirveiden on myös sanottu symboloivan maskuliinisen ja feminiinisen elementin tasapainoa.
Sytytimme omilla kynttilöillä yhteisen kynttilän. Sen saimme mukaan, jotta voimme sytyttää sen uudelleen tulevina hääpäivinä.
Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli lämmin ja arvostin todella sitä tunnelmaa minkä tämä pieni porukka osasi luoda. He antoivat meille sen vaikutelman, että olemme päivän ainoa ja tärkein pari ja heille oli ilo järjestää tämä tilaisuus meille. Parempia häitä emme olisi osanneet edes toivoa.
Kun nyt kävin uudestaan Chapel of the Flowers sivuilla, huomasin, että Tripadvisor valitsi sen Las Vegasin parhaaksi häiden järjestäjäksi vuonna 2019. Varmasti ansaitusti.
Hääpäivälliselle kävi vähän kuin paljettihärpäkkeelleni. Emme kertakaikkiaan jaksaneet lähteä Vegasin syövereihin etsimään “hienoa” ravintolaa. Pujottelimme casinon vilkkuvien pelikoneiden välistä hotellimme fiftarityyliseen American diningiin ja söimme valtavat salaatit ja jäätelöjälkkärit. Katselimme illemmalla Stratospheren huipulta maisemia ja kuinka auringon laskiessa tuhannet valot syttyivät Stripillä ja hotelleissa.
Seuraavana päivänä pakkasimme taas auton, haimme hääkuvat ja jatkoimme matkaa Grand Canyonille ja kohti uusia seikkailuita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteista.