Olin kuvitellut, että suuret muutokset ovat hitaita prosesseja.
Aasian matkalta palaamisen jälkeen suunnittelin kertovani matkajuttuja blogissa.
Hyvä, että ehdin edes purkaa matkalaukun ennen kuin koronavirus sulki meidät kotiin. Olemmehan molemmat riskiryhmää, Jaska ikänsä puolesta ja minä ties kuinka monesta muusta syystä.
Elämä hiljeni. Tarjoilijoiden hymyt ja tervehdykset aamiaissalissa, hotellivieraiden hulinat ja tiivis jonottaminen croissant-uunin edessä alkoivat nopeasti tuntua kaukaiselta.
Ketään ei kiinnostanut mitä olimme kokeneet ja nähneet reissulla.
Koronatilastot, uudet rajoitukset ja talouden romahdus ohittivat kaiken muun. Alle kahdessa kuukaudessa tuli aivan uusi aikaraja – ennen koronaa.
Se kuulostaa samalta kuin ennen sotaa, joka oli minun vanhempieni merkittävin aikaraja.
Koronan jälkeisestä ajasta emme tiedä vielä mitään, voimme vain kuvitella. Paljon tulee muuttumaan.
Minulla on ollut kaikenlaista kremppaa lapsesta asti. Silloin tällöin olen ollut sairaalassa jonkun viikon. Opin jo lapsena viihtymään pienissä suljetuissa tiloissa, josta ei noin vain lähdetä jonnekin. Kotonaolo sopii minulle yhtä hyvin kuin maailmalla resuaminenkin. Sairaalassa laitostun muutamassa päivässä. Olen kai sopeutuvainen kun on kyse paikoista, ihmisiin se ei päde.
Tosin olen vanhemmiten huomannut, että en enää viihdy missä tahansa hotellissa, kuten nuorena. Maisema ja parveke ovat tärkeimmät asiat hotellia valitessa, ja se ettei ole lutikoita tai muita öttiäisiä.
Joskus vuosia sitten luin Xavier de Maistren 1795 kirjoittaman kirjan Matka huoneessani. Jostain syystä se on ajatuksissani seurannut minua jo yli kolmekymmentä vuotta. Se oli pieni kirja, jossa oli viininpunaiset kannet. Ehkä se löytyy vielä jostain meidän kellarimme kirjalaatikosta. En enää muista mistä sain sen.
Kustannusyhtiö Savukeidas julkaisi kirjan uutena painoksena vuonna 2011 nimellä Matka huoneeni ympäri ja öinen tutkimusmatka huoneessani, eli kirjaan liitettiin nyt toinenkin osa. Siinä minun vanhassa versiossani on vain se ensimmäinen ja kirjan nimikin on yksinkertaisesti Matka huoneessani.
Sardiniassa syntynyt, savoijilainen Maistre kirjoitti kirjan Torinossa, ollessaan tuomittuna 42 päiväksi eli kuudeksi viikoksi kotiarestiin rakkaudesta käydyn kaksintaistelun takia.
Savukeidas esittelee kirjan niin, että siinä on vahva asiasta poikkeamisen henki.
Maistre harhailee huoneensa sivupolkuja, omien sanojensa mukaan kuten hänen tätinsä, joka aina eksyi aiheesta sivupoluille.
Maistre kirjoitti näistä sivupoluista: "Mielestäni ei ole mitään kiehtovampaa kuin seurata ajatuksiaan loppuun asti, kuten metsästäjä seuraa riistaa välittämättä minne reitti vie. Kun matkustan huoneessani, niin kuljen harvoin suoraa reittiä."
Matkustaessa pidän juuri niistä sivupoluista. Teemme Jaskan kanssa harvoin tarkkoja matkasuunnitelmia. Pidän siitä tunteesta, että olen matkalla ja en yhtään tiedä mitä on tulossa.
Täällä kotona sivupolkuja on vaikeampi löytää. Onneksi on kirjat, tietsika ja telkkari. Netti ainakin on sivupolkuja täynnä. Niitä yritän päivisin vaellella. Ja onhan huonekasvieni viidakot ja tiskivuorieni tahmeat maisemat.
Pakko myöntää, että oman kodin sivupolut ja täällä ajelehtiminen ei onnistu yhtä hyvin kuin reissussa. Koko ajan mieleen tulee kaikkea mitä pitäisi tehdä.
Raivata kellari, tehdä valokuvakirjat, käydä läpi vanhat kuvat, tyhjentää vaatehuoneesta kaikki turha jne. Lukea se ja tuo kirja, herätä ihmisten aikaan.
Reissussa voi heleässä auringonpaisteessa vilkaista kelloa ja todeta, että sehän on jo iltapäivän puolella, eli nyt on aika vaeltaa siihen mukavaa rantabaariin ja nauttia päivän ensimmäinen gintonic. Kotona tuntuu, että elämä luiskahtaa aivan raiteiltaan iltapäivädrinkeistä.
Taidan kaivaa hyllystäni toisen koronaeristykseen sopivan kirjan, Matkaopas joutilaisuuteen, jonka ovat toimittaneet Tom Hodgkinson, Matthew de Abaitua. Se esittelee maailmankirjallisuuden klassikoiden näkemyksiä laiskottelun tärkeydestä ja työnteon turhuudesta.
Kirja siteeraa mm. Omar Khaijamia:
Taivaat kiertävät punoen juoniaan
meidän viatonta henkeämme vastaan.
Istu nurmelle, ota malja;
pian nurmi nousee tomustamme.
Milan Kundera on sanonut, että runous ei ole toiminnassa vaan siellä missä toiminta pysähtyy.
Aasian matkalta palaamisen jälkeen suunnittelin kertovani matkajuttuja blogissa.
Hyvä, että ehdin edes purkaa matkalaukun ennen kuin koronavirus sulki meidät kotiin. Olemmehan molemmat riskiryhmää, Jaska ikänsä puolesta ja minä ties kuinka monesta muusta syystä.
Elämä hiljeni. Tarjoilijoiden hymyt ja tervehdykset aamiaissalissa, hotellivieraiden hulinat ja tiivis jonottaminen croissant-uunin edessä alkoivat nopeasti tuntua kaukaiselta.
Ketään ei kiinnostanut mitä olimme kokeneet ja nähneet reissulla.
Koronatilastot, uudet rajoitukset ja talouden romahdus ohittivat kaiken muun. Alle kahdessa kuukaudessa tuli aivan uusi aikaraja – ennen koronaa.
Se kuulostaa samalta kuin ennen sotaa, joka oli minun vanhempieni merkittävin aikaraja.
Koronan jälkeisestä ajasta emme tiedä vielä mitään, voimme vain kuvitella. Paljon tulee muuttumaan.
Minulla on ollut kaikenlaista kremppaa lapsesta asti. Silloin tällöin olen ollut sairaalassa jonkun viikon. Opin jo lapsena viihtymään pienissä suljetuissa tiloissa, josta ei noin vain lähdetä jonnekin. Kotonaolo sopii minulle yhtä hyvin kuin maailmalla resuaminenkin. Sairaalassa laitostun muutamassa päivässä. Olen kai sopeutuvainen kun on kyse paikoista, ihmisiin se ei päde.
Tosin olen vanhemmiten huomannut, että en enää viihdy missä tahansa hotellissa, kuten nuorena. Maisema ja parveke ovat tärkeimmät asiat hotellia valitessa, ja se ettei ole lutikoita tai muita öttiäisiä.
Joskus vuosia sitten luin Xavier de Maistren 1795 kirjoittaman kirjan Matka huoneessani. Jostain syystä se on ajatuksissani seurannut minua jo yli kolmekymmentä vuotta. Se oli pieni kirja, jossa oli viininpunaiset kannet. Ehkä se löytyy vielä jostain meidän kellarimme kirjalaatikosta. En enää muista mistä sain sen.
Kustannusyhtiö Savukeidas julkaisi kirjan uutena painoksena vuonna 2011 nimellä Matka huoneeni ympäri ja öinen tutkimusmatka huoneessani, eli kirjaan liitettiin nyt toinenkin osa. Siinä minun vanhassa versiossani on vain se ensimmäinen ja kirjan nimikin on yksinkertaisesti Matka huoneessani.
Sardiniassa syntynyt, savoijilainen Maistre kirjoitti kirjan Torinossa, ollessaan tuomittuna 42 päiväksi eli kuudeksi viikoksi kotiarestiin rakkaudesta käydyn kaksintaistelun takia.
Savukeidas esittelee kirjan niin, että siinä on vahva asiasta poikkeamisen henki.
Maistre harhailee huoneensa sivupolkuja, omien sanojensa mukaan kuten hänen tätinsä, joka aina eksyi aiheesta sivupoluille.
Maistre kirjoitti näistä sivupoluista: "Mielestäni ei ole mitään kiehtovampaa kuin seurata ajatuksiaan loppuun asti, kuten metsästäjä seuraa riistaa välittämättä minne reitti vie. Kun matkustan huoneessani, niin kuljen harvoin suoraa reittiä."
Matkustaessa pidän juuri niistä sivupoluista. Teemme Jaskan kanssa harvoin tarkkoja matkasuunnitelmia. Pidän siitä tunteesta, että olen matkalla ja en yhtään tiedä mitä on tulossa.
Täällä kotona sivupolkuja on vaikeampi löytää. Onneksi on kirjat, tietsika ja telkkari. Netti ainakin on sivupolkuja täynnä. Niitä yritän päivisin vaellella. Ja onhan huonekasvieni viidakot ja tiskivuorieni tahmeat maisemat.
Pakko myöntää, että oman kodin sivupolut ja täällä ajelehtiminen ei onnistu yhtä hyvin kuin reissussa. Koko ajan mieleen tulee kaikkea mitä pitäisi tehdä.
Raivata kellari, tehdä valokuvakirjat, käydä läpi vanhat kuvat, tyhjentää vaatehuoneesta kaikki turha jne. Lukea se ja tuo kirja, herätä ihmisten aikaan.
Reissussa voi heleässä auringonpaisteessa vilkaista kelloa ja todeta, että sehän on jo iltapäivän puolella, eli nyt on aika vaeltaa siihen mukavaa rantabaariin ja nauttia päivän ensimmäinen gintonic. Kotona tuntuu, että elämä luiskahtaa aivan raiteiltaan iltapäivädrinkeistä.
Taidan kaivaa hyllystäni toisen koronaeristykseen sopivan kirjan, Matkaopas joutilaisuuteen, jonka ovat toimittaneet Tom Hodgkinson, Matthew de Abaitua. Se esittelee maailmankirjallisuuden klassikoiden näkemyksiä laiskottelun tärkeydestä ja työnteon turhuudesta.
Kirja siteeraa mm. Omar Khaijamia:
Taivaat kiertävät punoen juoniaan
meidän viatonta henkeämme vastaan.
Istu nurmelle, ota malja;
pian nurmi nousee tomustamme.
Milan Kundera on sanonut, että runous ei ole toiminnassa vaan siellä missä toiminta pysähtyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteista.