Viikko peilimaassa

"Tereza katsoo itseään peilistä yrittäen nähdä sielunsa ruumiinsa pinnalla." Pikku-Finlandian voittajan, Sofia Tiiran, loistava essee, Heijastuksia, käsittelee sitä kuinka ihmiset tarkastelevat itseään ja identiteettiään peilin kautta.

Olin Cassun kanssa viikon Samoksella. Hän sai mukaan elämänsä ensimmäisen kameran ja olin päättänyt, että hän saa kuvata aivan mitä itse haluaa. Olin kuvitellut opettavani hänelle kameran käyttöä kaikessa rauhassa viikon aikana. Hän oppi sen heti. Cassu löysi kamerasta enemmän toimintoja kuin olin tiennyt siinä olevan.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, kuinka ihmiset kuvaavat itseään ja elämäänsä, joten odotin mielenkiinnolla mitä Cassu kuvaa. En ollut tullut ajatelleeksi, että olin läheisin matkalla mukana oleva ihminen ja me olemme yhdessä koko ajan. Joten koneiden, autojen ym. mielenkiintoisten aparaattien lisäksi hän kuvasi minua. Edestä ja takaa, mihin aikaan tahansa.

Cassu keksi kamerasta negatoiminnon ja hänestä oli hauskaa ottaa pelottavia kuvia Hirviö-Mumskasta.

Jouduinkin kohtaamaan ikääntymiseni. Siirtäessäni kuvat muistikortilta tietsikaan, näin silmäpussini, kainaloläskit, ryppyni ja helttani. Peilistä niitä ei osaa eikä halua katsoa. Kuvitelmani nuorekkuudesta rapisi kuva kuvalta. Tiira kertoo esseessään kuinka realismin aikana kirjailijat adoptoivat peilin symbolikseen, että peili edusti rehellistä, muokkaamatonta kuvaa todellisuudesta. Minä sanoisin, että lapsen kamera on kaikkein rehellisin peili.

"Sulla on ihanat läskit", lapsi sanoi lempeästi ja nipisteli iltaisin allini mustelmille, kun luimme yhdessä kirjoja. Siitä totuudesta sielukin lämpeni.