perjantai 22. huhtikuuta 2011

Rättejä suoraan sieluun

Luin Voima-lehteä n:o 3:sta ja ihastuin päätäpahkaa rättitaiteilija Tuija Teiskaan, josta Erkki Pirtola oli kirjoittanut hienon esittelyn. Tuijassa on samaa pitelemätöntä asennetta kuin Iiu Susirajassa, joka oli minulle myös elämys. Lainaan tekstit Pirtolan jutusta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa linkistä.
Kuvat: Honkahovi
Tuijan matonkudinperhe alkoi yhteistyönä mummon kanssa. Kun mummo ei enää jaksanut repiä kuteita, Tuijan äiti jatkaa. Tuijan mummo tekee omintakeisia patalappuja, mutta ei näytille.
Kuva: mustekala.info
Tuijan nyöritetysä perheessä naaraat ovat voimahahmoja ja miehenä on homeisesta rottinkikorista tehty autolohikäärme, joka syöksee isän vanhoista vöistä tehtyä tulta.

Tuija sanoo: "Väkertäminen saa aikaan illuusion itsestä parempana ihmisenä, mutta toistaiseksi taide ei ole poistanut huonoja tapojani. Ja toisaalta, jos sitä ei väkertäisi, mihin ne kädet ja pään taas pistäisi."
Judith Scott at Work
Photo: Leon Borensztein
Jutussa kerrotaan myös amerikkalaisesta Judith Scottista, jolla oli downin syndrooma. Hän eli 35 vuotta omassa pimennossaan hoitolaitoksessa. 
Kaksoissisar haki Judithin pois sairaalasta ja hänessä tapahtui muutos. 
Curlicue Sculpture, Judith Scott
Photo: Leon Borensztein
Judy Hugging Artwork
Photo: Leon Borensztein
 Judith alkoi kietoa löytämäänsä tavaraa peittoon kaikenmaailman nyöreillä. Näistä maagisista "möykyistä" tuli sittemmin suosittuja ja Judithista maailmankuulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.