keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Kohta kuukausi kulunut

Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin, puuhaa riittää ja mielenkiintoisia projekteja. Vielä on yrityksiä, jotka tuottavat painetun vuosikertomuksen, ja Educa-messutkin alkavat Messukeskuksessa 29.1.

Motiva
n ja Lastenkeskuksen osastolla tapahtuu tasatunnein. Lapset ja opettajat havainnollistavat energiaopetusmenetelmiä. Minäkin juoksentelen siellä kuvaamassa osallistujia ja messuhulinaa kahden päivän ajan.

Teimme messuille flaijereita, joita lapset jakoivat messuvieraille, buttoneita, lapsille energiatohtoritakit, ja motivalaisille yhtenäiset punaiset hupparit.

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikko
täyttää tänä vuonna 15-vuotta ja me olemme saaneet olla siinä alusta asti mukana, kuten Tarmo Koiviston piirtämät hahmotkin.

Motivan asiakaslehti MotivaXPRESS teki sitten jutun Educa-messuilta ensimmäiseen tämän vuoden numeroon.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tapaaminen taiteilijan kanssa






"Aiotteko ennakkoluuloisesti kirjoittaa?" Taiteilija Rafael Wardi katsoo minua tuikeasti. Sekoan hienosti valmistellussa haastattelussani ja kysyn, millä perusteilla hän aikoo valita Vuoden vammaistaiteilijan 2009.”En jaa vammaistaiteilijapalkintoa vaan taiteilijapalkinnon”, napauttaa Wardi välittömästi. ”Jos työ on taiteellinen, niin se on taidetta. Jos joku on niin lahjakas, että hän tekee taidetta, niin hän tekee Taidetta."

Viime kuussa sain tehdä taiteilija Rafael Wardin haastattelun Kaapeli-tehtaalla hänen työhuoneessaan. Tukilinja-lehti tilasi sen liittyen nelivuotiseen vammaisten kuvataideprojektiin, joka on alusta asti saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

Wardi valitsi STOAn galleriassa Vuoden vammaistaiteilijaksi Kaija Pöytäkiven, jonka voittoisa työ oli jo myyty ennenkuin näyttely ehti kunnolla avautua. Joku muukin oli heti ymmärtänyt työn arvon. Wardi sanoi Kaijalle, ettei olisi itse osannut valita niin hienoja värejä.

Samaan lehteen kirjoitin myös jutun Suomen vammaisurheilun historiasta, koska Meridian teki yhdessä SIUn kanssa aiheesta näyttelyn Suomen Urheilumuseoon. Jaskan kyky huomioida asiakkaan tarve, budjetti ja näyttelyn rakenteelliset ratkaisut tulivat siinä taas kerran hienosti esiin.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Taustaprojisointeja







Ystäväni ja monivuotinen tanssinopettajani, koreografi Hannele Tuomipuu teki ja kokosi Sta Existencia tanssiteoksen, joka yhdistää flamencoa ja sirkusta.

Sain olla mukana
projektissa tekemällä taustaprojisointeja. Koska olen tuntenut Hannelen niin kauan uskoin, että ymmärsin mitä hän halusi teoksessa olevan. Keskustelimme muutaman kerran ja sain hyvin vapaat kädet.

Kuvat alkoivat kehittyä taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teoksesta Milo´s Venus in the golden age, jota olin kuvannut Tallinnan Kunstihooneella viime keväänä. "Kun rypyt ja ikääntyminenkin alkavat olla vammoja, olennaista on se, miten ne kannetaan," kertoo Wallinheimo. Hannelen ja Jenni-Juulian töissä oli mielestäni esillä se, että miksi mikään ei koskaan tahdo riittää, miksi meissä on aina jotain vikaa?

Taustakuvat muodostuivat kolmen erilaisen tanssijan soolojen ympärille ja neljännessä aiheet yhdistyivät. Hääkohtaukseen lainasin isovanhempieni, Hjalmarin ja Alinan, hääkuvan. Olin poistanut heiltä kasvot, koska kuvassa kokemus ja tunnelma häistä olivat oleellisia, eivät henkilöt.

Innostuin hommasta niin, että jouduin muistuttamaan itselleni, että nämä ovat lavasteita, jotka vain käyvät taustalla. Että tanssi on kuitenkin pääasia.

Tunnelma STOAssa oli mukava ja kannustava, kaikkien kanssa oli kiva tehdä töitä. Alussa oli teknisiä ongelmia, mutta kaikki ratkaistiin yhdessä ja hyvässä hengessä. Esityksissä tekniikka sujui juuri kuten pitikin.

Kaikki kiitos STOAN tekniikan miehille. Ja kiitos valosuunnittelija Petri Sarkkilalle, joka uskoi ensikertalaiseen. Petri nosti varsinkin neljännen taustakuvan sinisillä valoilla aivan uuteen ulottuvuuteen. Koska en ole tanssija, minun on helppo tässä kehua kuinka valot ja tekniikka tekevät esityksen. Petri on Oopperan valaistushommissa nähnyt paljon erilaisia tanssijoita, mutta Hannelen soolossa hänenkin oli kuiskattava: "Vähäks toi Hannele vetää hyvin."

Maanantaiaamuna Hesarin Tossavainenkin oli samaa mieltä.


Sta Exsistencia
Sta Existencia harjoituskuvia

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Puuhaa on riittänyt




Syksy on hurahtanut kiireellä käyntiin. Puuhaa on riittänyt.
Viime manantaina oli Meridianin suunnitteleman näyttelyn avajaiset Suomen urheilumuseossa, näyttely kertoo tarinan suomalaisen vammaisurheilun muutoksesta ja eilen, tiistaina Finnet-liiton Supermatrix-hankkeen tiedotustilaisuus. Sinne olimme tehneet ulkoasun ja olin mukana koordinoimassa tilaisuuden koreografiaa.
Supermatrixista lisää.

Vammaisurheilunäyttelyn nimi on Jaskan kehittämä, Huippurheilua, samoin kuin näyttelyn saavutettava ja helposti siirreltävä rakenne. Hän on hyvin innostunut saavutettavuuskartoituksista ja niiden mukanaan tuomista haasteista, joten tämän näyttelyn jokainen yksityiskohta on huolellisesti mietitty. Käykääpä katsomassa Stadionin tornin juurella.

8.12. alppihiihtäjä Katja Saarinen kertoi Hesarissa kuinka hän kiipesi Kilimanjaron huipulle (5 895 m) toissa syksynä. Ja Meridianin riemuksi Hesarin iso kuva oli otettu näyttelystä hänen oman kuvansa edessä. Kuvan, jonka Jaska oli ehdottomasti halunnut mukaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Ystäväni Nahani












Taiteiden yönä olin kuvaamassa Töölönlahdella Nahani-kanootteja, kuten ilmeisesti tulen kuvaamaan joka vuosi niin kauan, kun he siellä pyörivät. 

Intiaanien kielellä Nahani tarkoittaa loistavaa kuten esimerkiksi lumihuippuista vuorta (Nahani-mountain, Nahani-river, Nahani-lake). Sattumaa tai ei, niin "Ystäväni Nahani" -kirjan susi on kuvattu hopean hohtoiseksi. 

Deep Blue Production on tehnyt Nahaneista parikin videota vuosien varrella.

Ilma oli hieno ja kävelin ohi pussauskoppien, jotka Sanna Nuutinen ja Sanna Latva-Ranta olivat tuoneet Eduskuntatalon portaille. Töölönlahden kukkapuutarha oli loistossaan.

Piti myös itse nähdä Alvar Aallon vitsi, eli kuinka Kansallismuseon torni on upotettu Finlandiataloon. Siitä oli Hesarissa 16.8.09

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Rapujuhlaihminen





Perinteillä on puolensa. Rapujuhlat ovat yksi parhaista. Niihin harvoin liittyy suuria tunteita, täyttymättömiä toiveita ja odotuksia, kuten jouluun tai juhannukseen. 

En ole koskaan ollut rapupöydässä, jossa kaivellaan vanhoja intrigejä, jossa kokee syyllisyyttä, ettei ole pullollaan rauhaa ja tunnelmaa. Rapupöydässä on aina ollut viihtyisää. On mukavaa, kun pöytäseurue laulaa, maiskuttaa ja juo snapsia päälle. 

En osaa montaakaan laulua, mutta mieleen on jäänyt:
"Första snapsen heter göken, första snapsen heter göken, får jag lov, får jag lov, att byta byxor med fröken?..."  

Ja rapuja on oltava niin, ettei tarvitse huolissaan laskea söikö nyt yli oman annoksensa. Aamuyöllä on upea tähtitaivas, kun haparoi pimeää polkua pitkin naapurimökkiin nukkumaan. 

Jotkut nimittävät itseään jouluihmisiksi, minä voisin nimittää itseäni rapujuhlaihmiseksi.