lauantai 17. syyskuuta 2011

Vaatteista ja elämästä

Täyttä elämää -lehdessä on juttuni vaatteista ja elämästä. Se kertoo HIY:n Naisten illasta, jossa oli tarkoitus puhua pukeutumisesta. Illan vieraana oli taiteilija Sirkka-Liisa Sass.
Sirkka-Liisa on ollut esillä sanoittajana, säveltäjänä, kirjailijana ja kuvataiteilijana. Lisäksi hän on upea nainen, joka osaa ja uskaltaa pukeutua näyttävävästi. Ei ollut ihme, että Voudintien kerhohuoneen pöydän ympärille oli kerääntynyt tavallista enemmän osallistujia. 
Sirkka-Liisa kertoi surumielisesti ja hauskasti omasta taustastaan. Häntä on nuoruudesta asti vaivannut erittäin paha skolioosi, joka on ollut hänelle henkisesti ja fyysisesti raskasta. Lapsuudenaikaisista lääkärikirjoista hän näki mustavalkoisia kuvia kyttyrälle vääntyneistä tytöistä ja hänen kauhunsa vain kasvoi. Sirkka-Liisa yritti kaikin tavoin peittää rujouttaan ja osittain hän onnistui. "Mulle kasvoi kyttyrä korvien väliin", hän sanoo. 
"Olin esteetikko jo neljä vuotiaana. Sukissa piti olla samaa väriä kuin mekossa, muuten en mennyt ulos”, Sirkka-Liisa kertoo. Nykyisin hän käyttää usein tyylikkäitä harmaita sävyjä. Ne sopivat kauniisti hänen silmiensä ja hiustensa väriin. Sirkka-Liisan harmaissa asuissan on aina yksityiskohta tai asuste, joka antaa kokonaisuuteen yksilöllisen säväyksen. Tänään hänen kaulaansa kiertää pörheä turkis. Hän kertoi tekevänsä kirppareilta hienoja vaatelöytöjä.
Sirkka-Liisa esitteli estoitta paitoja ja toppauksia, joilla saa mahaa tikistetyä, olkapäitä oikaistua ja korvattua puuttuvan rinnan. Rintasyöpä on yksi hänen elämänsä taisteluista. Hän sanoi, että uusiutumisen pelko pysyy aina puserossa.
Kun Sirkka-Liisa joutui teettämään itselleen ortopediset jalkineet, hän halusi mahdollisimman kauniit, jotta niitä voisi käyttää myös juhlissa. Hän kertoi saaneensa idean juhlasandaalien mallista saksalaisilta tarjoilijoilta. Heidän jalkansa joutuvat päivittäin koville ja hyvät kengät ovat tärkeät. Sirkka-Liisan kenkiin valittiin hopeista nahkaa. Hienompia ortopedisia juhlasandaaleita saa hakea.
Vaikka tupa oli täynnä naisia, koko iltaa ei puhuttu vaatteista. "Eihän teille tarvitse mitään opettaa", Sirkka-Liisa sanoi. Illan aikana puhuimme paljon itsetunnosta ja katseen kohteena olosta. Miltä vieraiden katseet tuntuivat lapsena ja kuinka suhtaudumme niihin tänä päivänä. Vaihdoimme kuulumisia ja kevensimme sydäntä.
Ennen kotiinlähtöä Sirkka-Liisa lauloi laulun, jonka hän aina esittää viimeisimmän konserttinsa “Riisutut roolit“ päätteeksi: Toive kaikilla sama.

Ihmisellä on kasvot
silmät korvat nenä ja suu
kädet jalat ja ruumis
joskus jotain näistä puuttuu.

Monta väriä luontoa kieltä
monta kokoa muotoa mieltä
mutta toive kaikilla sama
olla jonkun rakastama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti