Siirrän tänne Tukilinjaan kirjoittamiani blogijuttuja. Kirjoitin kahden kuukauden aikana 30.11.20 – 31.01.21 yhteensä 15 juttua. Koska Tukilinjaa julkaisee Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, niin kirjoitin jutut oman vammaisuuteni näkökulmasta.
10.01.2021
Käsityö ottaa kantaa
Molemmat mummoni olivat käsityöihmisiä. Äidinäiti kutoi kangaspuissa koristeelliset verhot kaikille neljälle tyttärelleen ja teki paljon muitakin käsitöitä. Isänäiti oli maatalon tytär ja kuului Marttoihin. Hänen käsityönsä olivat liina- ja käyttövaatteita. Minun äitini teki nahkatöitä ja ompeli suurimman osan omista vaatteistaan. Lisäksi hän kutoi villapaitoja meille lapsille, kun olimme pieniä.
Innostus käsitöihin on periytynyt minuun ja omiin lapsiini. Tosin se mitä käsillä teemme on muuttunut paljon mummojeni ajoilta. Toinen tyttäristäni on alunperin tekstiilitaiteilija, mutta tänä päivänä hän tekee käsitteellisiä töitä ja toinen on innokas ja nokkela askartelija.
Hypistelyä levottomille sieluille
Tukilinja-lehteen olen kirjoittanut erilaisia käsitöihin liittyviä juttuja, kuten vuonna 2015 Suomeen levinneestä käsityövillityksestä, hypistelymuhveista. Ne ovat neulottuja, virkattuja ja tai ommeltuja putkiloita, joihin on kiinnitetty nimen mukaisesti kaikenlaista hypisteltävää.
Monissa hoivakodeissa oli havaittu vanhusten hiplaavan mielellään villatakin reunaa, nappia tai huivin kulmaa. Motorisesti levoton ihminen rauhoittui, kun käsillä oli jotain tekemistä. Hypistelymuhvi antaa kaivattua tekemistä ja näpertelemistä levottomille käsille. Muhvin idea syntyi aikoinaan Englannissa, jossa sen nimi on Twiddlermuff. Se kehitettiin ensin muistisairaille. Muhvin päällä ja sisällä on erilaisia lankoja, kankaita, nappeja, pallotupsuja, virkattuja kuvioita, rapisevia materiaaleja ja mitä ikinä tekijä keksiikään.
Joensuussa Nuorisoasemallakin oli käytössä hypistelymuhvi, jolla oli jopa nimi, Mimmi. Nuoren oli helpompi kertoa vaikeista asioista, kun hän saattoi samalla hypistellä lämmintä ja pehmeää muhvia. Hypistelymuhvi-juttu on luettavissa tässä linkissä.
Koronaterapiaa
Minun “terapiakäsitöitäni” ovat pipojen virkkaaminen ja parsiminen. Virkkaan pipoja, kun katson telkkaria tai autossa pitemmillä matkoilla. Virkaaminen toimii samalla tavalla kuin levottoman vanhuksen muhvin hypistely. Jotain näprättävää on oltava.
Parsiminen on myös hyvin tyydyttävää. Parsin ja paikkaan kaiken mahdollisen. Haluan, että korjaus näkyy, en edes pyri piilottamaan sitä. Paikattu vaate on vain entistä rakkaampi.
Lapsenlapsille olen virkannut merenneitoja, kaloja ja mericornin, joka on merenneidon ja yksisarvisen yhteinen lapsi. Käsityöni syntyvät sitä mukaa, kun teen niitä, en lue ohjeita. Vapaa tekeminen on osa hauskuutta ja käsityön meditatiivisuutta. Viimeisin hahmoni on yhteenkasvaneet kaksoset Mari ja Iisa, jotka syntyivät siksi, että olin niin ihastunut Leena Parkkisen kirjaan Sinun jälkeesi Max. Se on hieno romaani toiseudesta ja identiteetistä.
Sekalaisia käsitöitäni voit katsoa tässä linkistä.
Koronakeväänä virkkasin vimmatusti sieniä. En tiedä mistä ajatuksesta niitä alkoi putkahdella. Kaikenmuotoisia ja erivärisiä. Koristelin kaikki helmillä ja pitseillä. Mutta kun eristys vaan jatkui ja jatkui huomasin, että en voi täyttää huusholliani sienillä.
Käsityöaktivismia
Osallistuin loppukesästä KSL-opintokeskuksen Minun jalanjälkeni -kulttuuriaktivismikampanjaan, jossa pohdittiin käsityöaktivismin keinoin, miten valinnoilla ja päätöksillä voidaan vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen ja maapallon hyvinvointiin. KSL lähetti pienen materiaalipaketin, josta sai toteuttaa käsityön oman mielikuvituksensa mukaan. Sitten siitä napattiin kuva ja se ladattiin nettiin hästägillä #jalanjälkeni . Oli jännä nähdä kuinka eritavoin kaikki osallistujat toteuttivat työn. Lisää kampanjasta ja käsityöaktivismin ajatuksesta löytyy tästä linkistä.
Käsityöaktivismi ja neulegraffitit kiinnostavat minua. Sosiologi Betsy Greer kirjoitti toimittamassaan kirjassa Craftivism – The Art of Craft and Activism, että hän oli aina ajatellut, että aktivismin pitäisi olla äänekästä ja tulla iholle. Törmättyään käsityöaktivismiin, hän oivalsi, että aktivismi voi olla myös hiljaista ja keskustelevaa. Greerin mukaan käsillä luominen auttaa ymmärtämään demokratiaa paremmin, koska se muistuttaa ihmisiä siitä, että heillä voi olla vaikutusvaltaa.
Seuraan Instassa, Pinterestissä ja Facessa ihmisiä ja ryhmiä, jotka ottavat ristipistoilla kantaa asioihin. Perinteisten korulauseiden ja kukkasten sijaan kirjaillaan vaikka “Löisikö tulille saunan vai psykoosit”, “Sinä riität” tai mitä tekijä itse haluaakaan sanoa. Somesta näitä radikaaleja ristipistoja löytää hakusanoilla:
#radikaalitristipistot #radicalcrossstitch #craftivism
Monet myös harrastavat kirjontaa yhdessä. Ympäri Suomea on vapaasti toimivia Radikaalit ristipistot -ryhmiä, ainakin Helsingissä, Kotkassa, Vaasassa, Oulussa, Rovaniemellä ja Pieksamäelläkin. Osallistujat kokoontuvat milloin missäkin, kuten kahviloissa. Korona valitettavasti rajoittaa toimintaa ja monet ryhmät ovat siksi tauolla. Ryhmiä löytää Facesta ja Instasta. Tampereella queerfeministeilläkin on oma kirjontaseura.
Milloinkohan joku vammaisjärjestö keksii perustaa oman ryhmän? Kahvin, teen ja jutustelun lomassa tekisimme käsitöitä meille tärkeistä aiheista. Valmiin käsityön voisi kiinnittää vaikka pyörätuolin taakse, jos siinä lukisi esimerkiksi: “Älä työnnä ellen pyydä” tai “En ole sinun inspiraatiosi”.
Jotkut kokevat neulegraffitit roskaamisena, mutta minusta ne ovat osa elävää kaupunkikulttuuria ja katutaidetta. Jos sitä ruvetaan liikaa suitsimaan ja ohjaamaan, se menettää jotain aitoudesta ja viehättävyydestään. Kuvassa on aloittamani patsaan pipo, joka on vielä vähän kesken. Jos mietitte, että kuinka tällainen kepillä könkkäävä skäbä kiipeää pipottamaan ulkona seisovan patsaan, niin jälleen kerran: Onhan minulla Jaska. Tai tikkaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteista.