Tuolit ja sosiaalinen media

Meridianin hommia vuosien varrelta, mm.
OmaSiivouksen lahjakortti, Ylelle kaavioita ja
Suomen Messuille vuosikertomuksia.

Meridian X on ulkoisten muutosten kourissa. Lönnrotinkadun työtila on lähiaikoina syytä remontoida, noin viidessätoista vuodessa se on aika kulahtanut. Vanhojen hommien arkistot ja oheismateriaalit ovat pursuneet yli äyräitten.

Café Ekberg ja Crustum
ovat mukavia
aamiaispalaveripaikkoja.
Kuva: Ekbergin nettisivuilta.

Koska kaikki työt kulkevat nykyisin sähköisesti, asiakaspalaverit pöydän ääressä ovat vähentyneet. Meridianin neukkarin pöytä on hautautunut kirjojen, lehtien ja papereiden alle. Nykyisin tapaamme asiakkaita aamiaisten ja lounaiden parissa tai sitten menemme pullapussin kanssa heidän luokseen. 

Aloitin hitaan raivauksen kolistelemalla Harry Bertoian -tuolien ja pölyn seassa. Hyvin palvelleet, mustat metalliset tuolit olivat pölyisinä nukahtaneet lehtien ja kaikenlaisen tavaran alle. Ne ostettiin yli kymmenen vuotta sitten Albertinkadun ja Iso-Roobertinkadun kulmassa olevasta Jouko Rekolan designia myyvästä kaupasta. Harry Bertoian suunnittelemia tuoleja valmistettiin Billnäsissä Fiskarsissa Artekille vuosina 1962-72. Jouko oli kuulemma hankkinut ne Ravintola Pikkuparlamentin purkamisen yhteydessä. Tiesin heti, että siinä on meidän neukkarin tuolit, jotka sopivat täydellisesti harmaan lasipöydän seuraan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Ostin Jouko Rekolalta
kielokupit, joista pidän paljon.
Ne taitavat edustaa
huonoa makua.

Vanhemmiten olen kiinnostunut kreisimmästä tyylistä. Haluan ympärilleni paljon väriä ja muotojen runsautta. Huono maku on myös kiehtova käsite. Minun ja bertoien suhde oli ohi. Olisi kuitenkin tuntunut haikealta laittaa ne proosallisesti Huuto.nettiin. Niillä on pitkä historia ja Meridianissakin ne ovat nähneet yhtä sun toista. 

Googlailin vaihtoehtoja ja heti napsahti Putin blogi 'Mustalla'. Puti oli helmikuussa huomannut, että mustat Bertoian Side Chair tuolit näyttäisivät hyviltä hänen äidiltä saamansa Aallon ruokapöydän ympärillä. Puti päätti pitää silmänsä auki sopivien myynti-ilmoitusten varalta.

"Ole varovainen siinä mitä toivot - se voi toteutua!." Blogissa Putin koti näytti juuri sellaiselta, johon tuolit suorastaan kuuluvat. Lähetin hänelle viestin ja kahden päivän kuluttua bertoiani pääsivät pölyn alta uuteen kotiin jatkamaan elämäänsä. Kuvistakin näkee, että ne heräsivät uuteen kukoistukseen. Se oli sosiaalisen median ansiota.

Kuva on Putin blogista Mustalla.
Bertoiat sopivat hienosti Aallon pöydän seuraan.

Kannatan sosiaalista mediaa. Pidän mm. blogeista, youtubesta, facebookista ja skypestä. Twitteriin en ole vielä kunnolla tutustunut. Sosiaalisen median kautta olen löytänyt hienoja kontakteja, hauskoja matkoja, upeita kuvia, mielenkiintoisia ideoita ja viisaita sanoja. Tietysti silläkin on huonot puolensa, mutta se ei johdu itse mediasta, vaan sitä käyttävistä ihmisistä. Kuten mikä tahansa asia, se on opeteltava, ja on ymmärrettävä sen säännöt. 

Facebook kaverini Christina Forsgård sanoo, että sosiaalinen media hakee koko ajan omaa muotoaan ja verkossa on helppo arvostella ja halveksua muiden avoimuutta. Moni vanhempi ystäväni suhtautuu suurella epäilyksellä someen. He pelkäävät mm. identiteettivarkauksia, tarkkailua ja keskustelupalstojen tyhmiä kirjoituksia. Minusta oli mukavaa jakaa Putin kanssa pala elämääni. Olisi ollut vaikeaa löytää häntä ilman somea. 

Lyhyt juttu

City-lehti n:o 6 kansikuvan on ottanut 167 senttinen Jenni Häyrinen

Uusimmassa City-lehdessä 190 senttinen Anton Tammi on kirjoittanut hyvän jutun lyhäreistä, eli lyhytkasvuisista. Vaikka olen 2 cm yli lyhärirajan, koen kuuluvani jengiin.

Minua on elämässäni kutsuttu baarijakkaran pituiseksi, vaahtosammuttimen kokoiseksi ja taskuun mahtuvaksi. Se ei ole haitannut, mutta hermo menee aina, kun vastapuoli alkaa omalla koollaan pelata valtapeliä. Esimerkiksi osoittaakseen oikeassa olemisensa tai ylivoimaisuutensä pitkä mies tulee aivan eteen, liian lähelle sanomaan sanottavansa voidakseen katsoa ylimielisesti alaspäin odottaen, että minä peräännyn ja pää takakenossa katselen nöyrästi ylös.

En väistä senttiäkään, kävelkää yli. "Nomutta rakas pikku ystävä", on myös puhetapa, johon en vastaa. Uhkaan poliisilla, kun mies tulee baarissa kädet ojossa: "Hei anna mä koitan paljo sä painat."

Jenni-Juulia Wallinheimo
Karuselli

Cityn jutussa Susanna puurtaa joulut tonttuna Lapissa ja lopun aikaa kosmetologina. Jenni-Juulia Wallinheimo on kirjoittanut siitä, kuinka vammainen on taviksille sukupuoleton puutarhatonttu. Ikäni puolesta minuun suhtaudutaan jo naisenakin kuin puutarhatonttuun, joten ilmoittautuisin välittömästi tontuksi, jos jonnekin haluttaisiin häijympää vanhaa menninkäistä. Kilttinä tonttuna en enää osaisi olla.

Jutussa kiinnitti huomioni myös se, että USA:n lyhytkasvuisten yhdistys on kieltänyt "pätkäpornopätkissä" esiintyvää Bridget the Midgettiä tulemasta tapaamisiinsa. Usein ja ikävästi porukoissa aletaan luoda malleja kuinka saa olla ja esiintyä. Eli tämä vanha fraasi: omat koirat purevat. On työlästä ajaa tasa-arvoa, jos aikaa ja energiaa tuhlaantuu oman viiteryhmänsä tekemisten ja olemisten paheksumiseen. 

"Baruk Khazâd! Khazâd ai-mênu!"

Reppana & raasu en'samble ylpeänä esittää

Ismo Helén Jenni-Juulia Wallinheimon suunnittelemassa puupuvussa.

Tämän tekstin siirsin suoraan Jenni-Juulia Wallinheimon blogista.


Vammaispoliittinen taide on marginaalin marginaalin marginaalia. Niin oli myös sata vuotta sitten eläneen avantgardisti Edith Södergranin elämä ja runous. Nyt Södergranin runous kietoutuu tanssin pyörteisiin vammaisuuden, vammaispoliittisuuden ja taiteilijuuden kolmiyhteyttä tarkastellen.

"Runotytöstä" on esitys, joka tuo eteen maailman, jossa inhimillinen heikkous ja aito rehellisyys kamppailevat elintilastaan ennakkoluulojen ja kertakäyttöharhojen mediametsässä. Södergranin runouden puutarhaan kasvaa vammaisia pastisseja ja variaatioita, tanssitangolla tai ilman.

Johanna Röholm

Reppana & raasu en'samble on vammaispoliittista taidetta tekevä ryhmä ja Runotytöstä on ryhmän ensimmäinen rutistus. Ryhmän tärkeimpiä tarkoituksia on etsiä ja löytää vammaispoliittiselle taiteelle oma paikkansa taiteen kentällä. Vammaisuuden ja taiteilijuuden kysymykset niin identiteetin, kielen kuin sosiaalisten käytänteidenkin rihmastossa toimii ryhmän tutkimuksen kohteena.

Esitykset: 
Ensi-ilta 14.3. klo 18 
15.3., 16.3., 17.3., 18.3., 19.3. klo 18 
su 20.3. Kuvailutulkattu esitys klo 16 
19.5., 20.5., 21.5., klo 18 
22.5. klo 16 



Liput 10/8 euroa. Lippuvaraukset 
johanna.roholm@tahtis.fi

Esitykset ovat Taiteen Vaihtolavalla osoitteessa: 
Fleminginkatu 21, Helsinki

Lisätietoja Reppana & raasu en'samblesta sekä esityksestä antaa ohjaaja Johanna Röholm
johanna.roholm@tahtis.fi 
p. 044-0469548
Esityksen valmistamista ovat tukeneet Espoon kaupunki ja Taiteen keskustoimikunta.

Pipistrellus pipistrellus

Pipistrellus pipistrellus by markus.nolf.org

Kun lapset olivat pieniä, luimme luontokirjasta pikkuruisesta lepakosta pipistrellus pipistrelluksesta. Silloin sitä sanottiin kääpiölepakoksi, nyt se uudelleen nimetty vaivaislepakoksi. Ilmankos se tuntui heti tutulta. Pipistrellus synnytti Pipiägnen ja Papiagnen, joista meillä piirettiin paljon kuvia ja joille tapahtui kaikenlaisia jännittäviä ja pelottaviakin asioita.

Vaivaislepakko kuuluu siippojen heimoon ja se on Suomessa melko harvinainen. Meillä on 13 eri lepakkolajia ja ne ovat kaikki tiukasti suojeltuja. Suomen tavallisin lepakko on pohjanlepakko, eptesicus nilssonii. Ilahduin, kun luin Hesarista, että tänä vuonna vietetään maailman lepakoiden vuotta. Googlailin lepakkoja mm. Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen sivuilta ja Thuleila sivustolta, jossa oli mielenkiintoinen juttu lepakoiden mytologiasta. Keräilin tähän juttuun netistä tietoja ja kiitän kaikkia, joilta niitä lainasin. Toivottavasti se ei haittaa ketään.

Pirun aikaansaannos

Maailmassa on yli 1200 tieteellisesti kuvattua lepakkolajia, yli viidennes maailman nisäkäslajeista on lepakoita. Ja se on ainoa lentävä nisäkäs. Vaikka lepakoita on noin paljon, niitä näkee harvoin. Olen istunut Kreetalla yöllä vanhalla kujalla ravintolassa ja siellä lepakot lentelivät ristiin rastiin yläpuolella. Niistä kuuli vain korkean vinkaisun. Oli siinä jotain maagista.

Kuva: Vampire Bat Report

Lepakon kiljahdus on niin korkea, että vaikka se kiljaisee viitisenkymmentä kertaa sekunnissa, niin ihmiskorva ei sitä kuule kuin satunnaisesti. Lepakko suunnistaa kaikuluotaamalla, eli se kuuntelee kaikua ja muodostaa sillä tavalla kuvan ympäristöstään. 

Dclipart / Dreamstime.com

Lepakko yhdistetään usein pahaan. Suomessakin sitä pidetään paholaisen aikaansaannoksena. Thuleian sivuston mukaan tarina kertoo, että Piru katseli Jumalan luomistöitä, ihastui pääskyseen ja koetti itsekin tehdä samanlaisen. Tuloksena oli kuitenkin lepakko. Kiukuspäissään Piru määräsi sen lentämään öisin, ettei epäonnistuminen osuisi jokaisen silmiin. Joissakin tarinoissa lepakko kerrotaan tehdyn lintujen ja muiden pienten elukoiden tähteistä. Tai sitten sitä pidetään Jumalan leppälinnulle langettamana rangaistuksena siitä, että tämä varasti toisten lintujen munia ja hautoi ne omiksi poikasikseen, joista syntyikin kirouksen myötä vaivaisia lintuja, lepakoita.

Javarman / Dreamstime.com

Suomalaisessa kansanrunoudessa lauletaan: "Pääskynen on päivälintu, yölintu on lepakkolintu, lentipon kesäisen päivän, syksysen yön pimiänkin." Tämän päivän lepakkokauhua ylläpitää edelleen se, että 1985 lepakkotutkija kuoli Suomessa raivotautiin, jonka hän oli saanut lepakon puremasta.

Euroopassa on kauan sitten naulattu lepakoita oviin noitien ja pahojen henkien karkottamiseksi. 1500-luvulla itse paavi kuvasi lepakkoja paholaisen ja noitien seuralaisiksi. Lepakoita roikkuu halloweenin aikaan jokaisessa Tiimarissa ja kauppakeskuksessa ympäri maailmaa lähinnä houkuttelemassa pikkunoitia. Jokainen noita-akka osaa keittää lepakon oksennuslientä ja terästää sitä lepakonkynsillä. On aivan ymmärrettävää, että lepakot ovat mustien kissojen ohella noitien lemmikkejä. Toisilla lajeilla on noidille sopivia julmia nimiä, kuten hautalepakko, raivotarlepakko ja valevampyyri.

Vaikka kreivi Dracula liikkui lepakon hahmossa, niin silti 70% lepakoista on hyönteissyöjiä. Veri ei monellekaan maistu paitsi, jos hyttyset ovat verestä pulleita. Niiden mielimuonaa ovat hyttyset. Lepakko voi syödä yhdessä yössä 7000 hyttystä. Jotkut lajit pitävät myös hedelmistä.

Myyttinen sankari

Kun olin lapsi, meillä ei ollut kotona telkkaria. Kävin naapurissa katsomassa Batmania ja Robinin. Istuin nojatuolissa sukat makkaralla, joten Robinin ruttuiset sukkahousut eivät silloin kiinnittäneet mitään huomiota. Supersankarit olivat minusta uskomatoman hienoja. Nämä uudemmatkin Batman elokuvat vetoavat minuun. Lempipahikseni on Heath Ledgerin esittämä Jokeri.

Tein kerran halloweenin aikoihin
Yliopistokirjakaupalle ilmoituskuvan.

Espanjalaiset ja kiinalaiset pitävät myös lepakoista. Heille ne ovat onnen symboleita. Muinaisessa Kiinassa erityisenä siunauksena pidettiin punaisia lepakoita. Karibialla lepakko yhdistetään hyvään ja sen tappaminen on erittäin paha asia. Jossain päin Afrikkaa lepakon tappamista verrataan ihmisen tappamiseen. Timorin saarella lepakkoa pidetään taivaan portinvartijana. 

Annsunnyday /
Dreamstime.com

Vaikka halloween kurpitsoineen ja lepakoineen tulee Amerikasta, siellä niihin suhtaudutaan ristiriitaisesti. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeija harkitsi lepakkojen käyttämistä elävinä pommeina. Asiasta tehtiin jopa kokeita mutta se hylättiin, sillä lepakot karkailivat omille teilleen. 

Kiukkuinen nahkahanska

Olin aikoinani yksin elokuussa mökillä. Yöllä heräsin kummalliseen läiskähdykseen. Aivankuin nahkahanska olisi heitetty seinään. Yö oli säkkipimeä, makasin hiirenhiljaa peiton alla, kuuntelin ja mietin, että mikä se oli. Mitään ei kuulunut. Nukahdin ja unohdin koko jutun. Ajoin päiväksi töihin ja tulin illansuussa takaisin. 

Kuco / Dreamstime.com

Menin sisään ja näin sivusilmällä jotain ruskeaa ja liikkuvaa. Ensimmäinen ajatus oli, että hui, hiiri tai rotta. Lattialla, ison kukkaruukun vieressä, kyyristeli pieni lentävä rotta. En ollut ikinä nähnyt lepakkoa läheltä. Olin ottamassa sen käteen viedäkseni ulos. Mutta se avasi pikkuruisen, hyvin kiukkuisen vaaleanpunaisen suun, joka oli täynnä teräviä valkoisia hampaita. Otus sähisi, sylki ja räpiköi. Sillä hetkellä en tiennyt kumpi meistä pelkäsi enemmän. 

Heitin varovasti sen päälle keittiöpyyhkeen, laitoin isot nahkarukkaset käteen, työnsin sihisevän mytyn rikkalapioon ja vein kuistin pieleen, vähän suojaan sen alle. Toivoin ettei naapurin kissa löydä sitä, jos lepakko oli loukkaantunut. Se oli häipynyt jo tunnin kuluttua omille teilleen. Mietin jälkeenpäin, että kuinka sen kaikuluotaus ei ollut toiminut. Se oli ilmeisesti lentänyt yöllä päin seinää ja pudonnut alas pökertyneenä.  

Vanha ja uhanalainen 

Indonesiassa kuulemma kodin suojaamiseksi riittää, että hautaa lepakon talon neljään nurkkaan. Siellä ne ovat hyvän maineensa uhreja. Vaikka lepakoita on paljon, niiden uhanalaisuudesta maailmassa on hyvin vähän tietoa. Keski-Euroopassa ollaan sitä mieltä, että lepakkojen määrä on romahtanut. Suomessa kaksi lajia luetaan uhanalaisiksi: korvayökkö ja Suomessa harvinainen ripsisiippa.

graphicsfairy.blogspot.com

Olisi sääli, jos lepakot katoaisivat. Niitä on ollut täällä 55 miljoonaa vuotta. Koska lepakot maatuvat nopeasti, niiden fossiililöydöt ovat harvinaisia. Pieniksi eläimiksi ne ovat varsin pitkäikäisiä: ne voivat elää jopa 25–40-vuotiaiksi, keskimääräisen eliniän ollessa kymmenisen vuotta.

Maailman suurin nahkasiipi on nimeltään isoakerohekko ja sen valtavat räpsyttimet saavuttavat puolentoistametrin leveyden. Pienin laji siankuonolepakko mahtuukin sitten vaikka korvan taakse. Se painaa vain pari grammaa. 

Jos setä olis täti ja tasa-arvo. Erittäin harvinainen kaakkoisaasialainen valkokurkkuhekko, Dyacopterus spadiceus, on mahdollisesti ainoa eläinlaji maailmassa, joka ilmeisesti imettää poikasiaan. Tutkijat eivät ole asiasta täysin varmoja, mutta heidän suureksi hämmästyksekseen valkokurkkuhekkokoiraiden nännit erittävät maitoa. Ehkä koiras vuorottelee naaraan kanssa imetyksessä tai kyseessä saattaa olla ravinnosta johtuva hormonihäiriö. 

Lepakkoluola ja lepakkolaakso

Lapsena Hesan spurgut olivat aika kohteliasta jengiä. En minä muista ikinä pelänneeni heitä. He joivat tenua ja kolinaa piimän kanssa ja nukkuivat, jos pääsivät sisään, Lepakkoluolassa Ruoholahdessa. Se ei todellakaan ollut mikään Batcave ja salakäytävät taisivat risteillä vain vanhojen sotaveteraanien sumuisissa päissä. Ratikassa aina haistoi jos siellä oli joku heistä lämmittelemässä ajamalla ympäri kolmosen reittiä. Nyt Ruoholahden lepakkoluola on muisto vain. Liiketalojen lomassa on Lepakon aukio, jolla en muista koskaan käyneeni, vaikka autolla siitä on huristettu ohi lukemattomat kerrat.

Nettipalvelu Lepakkolaakso on sitten jotain ihan muuta. Nokkela nimi.

Lepakkovuoden kevään päätapahtuma oli 19.3.2011 Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen ja Suomen ympäristökeskuksen seminaari Helsingissä. Päivän aikana kuultiin lepakoista, lepakkotutkimuksesta ja lepakkoharrastuksesta suomalaisten asiantuntijoiden ja tutkijoiden kertomana. Lähemmin lepakoihin pääsee tutustumaan Euroopan lepakkoyön tapahtumissa elokuussa.

Intianlentäväkoira, Pteropus giganteus, on hedelmälepakko. Kuva: From My Free Fotos

Kesäkuun Yliopistolehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli: Missä nahkahiiret lentävät. Siinä kerrotaan riistaeläintutkija Terhi Wermundsenin väikkäristä Bat habitat requirements. Jutussa on paljon hauskoja lepakkotietoja mm. verivampyyrin syljestä eristetystä veren hyytymisenestoaineesta, draculiinista, joka on auttanut veritulppalääkkeiden kehittelyssä.

Tutkija Thomas Lilleyn väitöskirja käsittelee tributyylitinan vaikutusta vesisiippoihin. Tributyylitina ajautuu lepakoihin surviaissääskien kautta. Sääskiin se taas imeytyy toukkavaiheessa merenpohjassa, johon on varissut ennen käytetyn myrkkymaalin jämiä. Tina heikentää lepakoiden kuuloa ja koska ne suunnitavat kaikuluotauksen avulla kuulo on niiden tärkein aisti.

Daily Mailin herttainen juttu lepakoiden "traumaklinikalta" Australian Advancetownista. Klinikalla on hoidettu kaatosateiden ja tulvien vuoksi kodittomiksi joutuneita lepakoiden pentuja. Kuvan on ottanut Luke Marsden/Newspix/Rex Features.

Hesarissa oli 2. marraskuuta 2012 juttu lepakoista. Siinä Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomun amanuenssi Ville Heimala kertoo kuinka lepakot ovat hyödyllisiä. Yksi lepakko voi syödä vuoden aikana 1,3 kiloa hyttysiä. Yhdysvalloissa on laskettu, että lepakoista on vuosittain hyötyä maataloudelle noin 23 miljardia dollaria. Ne syövät tonneittain maissisatoja tuhoavia hyönteisiä. Luonnontieteellisessä museossa alkaa 2.11.2012 lepakoiden salaisesta maailmasta kertova näyttely Vampyyrin varjostamat.

Näyttelyssä on katettuna lepakoiden buffet-pöytä.

Ääniaaltojen muovaama naamataulu.

Jos haluaa syksyllä tehdä lepakko-retken, kannattaa suunnata Etelä-Viroon, Piusaan. Baltian alueen lepakot kokoontuvat syksyisin talvehtimaan Piusan luoliin. Luoliin pääsee kurkkaamaan oppaan johdolla syysviikonloppuisin. www.piusa.ee

Lepakkolinkkejä:

www.bathouse.fi

www.batcon.org

www.lepakko.fi