Vietin viihtyisän video-Juhannuksen. Ei sadetta, ei itikoita eikä ulkovessaa.
Katsoin kelpo eväiden, kuten kylmän roseen ja paistettujen camembert juustojen kera Julie & Julia ja Precious-leffat.
Omistan ihananJulia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet vuodelta 1961 ja uppouduin välittömästi helmet kaulassa kimalten oikeaoppisen burgundinpadan ja uppomunien salaisuuksiin.
Olen käyttänytreseptikääntämisissäni paljonkin Julian kirjaa. Sieltä löytyy kaikki, kuten vaikka blanchir tai incorporer.
Juhannuksena, jos koskaan, voi jättää mielestään talousarvion, vyötärönmitan, aikataulut, lastenruuat ja toimintansa vanhempana, autonkuljettajana ja perheenäitinä sekä kaiken muunkin, mikä voisi häiritä sitä iloa, mitä ihminen tuntee luodessaan harvinaisen herkullisen aterian, kuten Julia Child sanoo esipuheessaan keittokirjassa, joka on tarkoitetu ruuanvalmistajille, joilla ei ole kotiapulaisia.
Oscar-voittajaPrecious oli tarina selviytymisestä, unelmista ja ennen kaikkea toivosta.
Aluksi tuntuu, ettei moista kauheutta voi edes katsoa, mutta se on niin syvästi inhimillinen eikä sorru sentimentaalisuuteen, että siihen koukuttuu. On pakko katsoa kuinka Preciousin käy.
Maaliskuussa Precious voitti parhaan elokuvan palkinnon Independent Spirit Awards -kilpailussa Los Angelesissa. Precious pokkasi yhteensä viisi palkintoa. Parhaan elokuvan lisäksi se palkittiin myös parhaasta ohjaajasta ja käsikirjoituksesta. Leffan näyttelijöistä pääosan esittäjä, aivan uskomaton Gabourey Sidibe sai parhaan naispääosan ja hänen traagista hirviöäitiään esittänyt Mo'Nique parhaan naissivuosan palkinnon.
Elokuva on omistettu kaikille kallisarvoisille tytöille.
Kesä-heinäkuun Tukilinja-lehdessä, sivuilla 22-23 ja 25 on kaksi juttuani, jotka kertovat kahden vammaisen ihmisen kohtalosta köyhyyden kurimuksessa. Pirkko ja Hanna jakoivat elämäntarinansa tueksi ja kannustukseksi muille samaan samaan tilanteeseen joutuneille.
Vammainentai pitkäaikaissairas ihminen, joka jää työelämän ulkopuolelle on Suomessakin tuomittu kitkuttamaan koko aikuisikänsä jatkuvassa köyhyydessä.
Järjestötoiminnan Justiina
Pirkko Justander on ollut vuosia vammaisten ihmisten esitaistelija. Hän on puhunut kansainvälisissä seminaareissa, telkkarissa ja lukemattomissa tiedotustilaisuuksissa. Pirkko onInvalidiliitossaosa-aikaisena sosiaalineuvojana, kuuluu moniin työryhmiin ja on aktiivinenSuomen Osteogenesis Imperfecta-yhdistyksen jäsen.
Nyt Pirkko on pannut sydämensäInvalidiliiton köyhyysohjelmaan.Se keskittyy pääasiassa pelkällä kansaneläkkeellä eläviin ihmisiin. Ihminen, joka vaikean vammansa takia ei koskaan työllisty ja sinnittelee pelkällä kansaneläkkeellä, elää koko aikuisikänsä jatkuvassa köyhyydessä.
– Vammaisissa ihmisissä on erikoista se, että en oikein keksimälläkään keksi ketään, joka täyttäisi kriteerin työtä vieroksuva. Joka sanoisi, että kyllä musta on niin kiva täällä kökkiä kansaneläkkeellä, että rikkaa en ristiin pane. Tässä vaan kansaneläkettä NAUTIN. Yhtään sellaista en tunne, Pirkko sanoo.
Yksinelävän, täyden kansaneläkkeen saajan koko vuositulo jäi vuonna 2008 noin 6700 euroon. Se on 558,33 euroa kuukaudessa.
Tilastokeskuksen yliaktuaariAku Alasen laskelman mukaan samana vuonna suomalaiset nauttivat elämyksiä yli 4000 eurolla henkeä kohti, eli 333,33 euroa kuukaudessa elämysten hankintaan. Esteetön pääsy teattereihin ja konsertteihin ei paljon auta, jos ei ole varaa edes syödä kunnolla.
Parannusehdotuksia
– Täydenkansaneläkkeennostaminen 800 euroon ja sen ostovoiman turvaaminen sekä helpotukset asiakasmaksuihin auttaisivat huomattavasti perustuloilla elävien vammaisten ihmisten arkea,sanoo Pirkko.
– Tilanteen korjaaminenei vaadi yhteiskunnalta kohtuuttomia toimenpiteitä.Koko elämänsä pelkällä kansaneläkkeellä elävien joukko on niin pieni, ettei heidän taloudellisten edellytystensä parantaminen tule kohtuuttoman kalliiksi. Ei kysymys ole rahasta, vaan tahdosta.
Ilahduttamissäätiö
Mitä Pirkko tekisi, jos hän saisi määrättömästi rahaa?Hän perustaisi säätiön. – Siihen, että rahat todellakin menisivät oikeisiin osoitteisiin, on jo olemassa suhteet ja tietotaito. Kahdella miljoonalla eurolla, jolle löytyisi 4,5 % vuosituotto, 90 henkilöä saisi joka vuosi 1000 euron ilahtumisstipendin.
Sen he saisivat käyttää ihan mihin ikinä haluaisivat.Jotta ainaisen pihistelemisen sijaan he saisivat kerrankin nauttia juuri siitä mistä itse haluavat, lupaa kyselemättä ja kuitteja tilittämättä.
Kai hän sentäänitselleenkin jotain haluaisi?
– Omakohtainen köyhyys on sen verran peikkona taka-alalla, että minun on edelleen yhä vaikeaa suoda itselleni mitään ylimääräistä. Ilahduttamissäätiön kunniaksi leikkauttaisin eläkeläistukkani uuteen kuosiin ja menisin laavakivihoitoon – mutta ihan omilla rahoillani!
Tietysti ensisijainen toiveeni on, että yhteiskunnan päättäjät havahtuvat huomaamaan koko ikänsä köyhyydessä elävien vammaisten aseman ja ryhtyvät Invalidiliitonköyhyysohjelmassa ehdotettuihin toimenpiteisiin.
Pirkko oli 26.10.2010 keskustelemassa Markku Heikkisen ohjelmassaYLEn Radio 1:sellä 'Kuinka kituutetaan työelämän syrjässä'. Minusta oli hätkähdyttävää kuulla, ettämaamme vammaisista on työelämän syrjässä kiinni vain 17%.
Köyhäpariisitar
Aikoinaan Hanna lähti Pariisiin au pairiksi, ja opiskelemaan ranskaa ja kirjallisuutta Sorbonnen yliopistoon.Mutta työt ja rahat loppuivat, rakkaus tuli ja meni.Hän elätti itsensä myymällä hattaroita ja räiskäleitä ja desinfioimalla hammaslääkärin poranteriä.
Rahaton jarättiväsynyt
Tänä päivänä boheemielämästä ei ole jäljellä kuin rahattomuus. Hanna ei pärjää ilman avustajaa eikä hän voi mennä yksin ulos lumisena talvena. Rapun alaovikin on liian raskas.
Hannalla onMS-tauti, eli multippeliskleroosi. Maassamme on noin 7000 MS-tautia sairastavaa. Se on moni-ilmeinen sairaus, jonka oireet ovat hyvin yksilöllisiä. Sairauden aiheuttamat toimintakyvyn rajoitukset ovat myös eriasteisia ja erilaisia. Tautiin kuuluu usein poikkeuksellisen voimakas uupumus, joka pahenee henkisestä ja fyysisestä rasituksesta.
Virastoviidakon taistelut
Hanna on asioinut sairautensa ja taloudellisen ahdinkonsa kanssa lääkäreiden,toimeentulotukivirkailijoiden jasosiaaliasemanvammaispalvelutyöntekijöidenvälillä. Hän on kysynyt neuvoa ja kertonut tilanteestaan kansanedustajille ja sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikölle.
– Kuinka ne selviävät, jotka eivät jaksa tai osaa?hän ihmettelee. Vaikka Hanna on taistelijaluonne, hänkin uupuu ja joutuu keräämään kokoon itsetuntonsa rippeitä.
Silloin, kun hän ei kerta kaikkiaan jaksa kiertää sosiaali-ja toimeentulotukivirkailijoiden välillä, hän on turvautunut pienituloisen eläkeläisäitinsä apuun.Hanna pelkää kuitenkin, ettei äiti jaksa enää kauan hänen epätoivoista tilannettaan, eikä se ole äidin velvollisuuskaan.
Vaikeaa tai ylivoimaista
Monien terveiden ihmisten mielestä vammaisten toimeentulo on Suomessa kansainvälistä huippuluokkaa. Mutta ihmiset, jotka käytännössä tekevät vammaisten toimeentuloon liittyviä päätöksiä, eivät aina osaa toteuttaa niitä lain tarkoittamalla tavalla.
Vammaisena ja sairaana on raskasta ja vaikeaa ymmärtää eri tahojen ja viranhaltijoiden rooleja. Kelle tahansa on monimutkaista ja työlästä ottaa selville mitä ja miten lain mukaan haetaan sosiaalipalveluista,Kelalta, terveyskeskuksesta ja sairaanhoitopiiristä.
Paperisota lomakkeineen, kuitteineen ja todistuksineen on vaativaa ja joillekin sairauden tai vamman takia ylivoimaista.
Pariisiin tähtien alle
Hannalta ei kannata kysyä mistä hän elämässään pihistää ja nipistää. Hän joutuu tinkimään kaikesta. Siksi kysyn, mitä hän tekisi, jos voisi valita rahasta välittämättä. – Mä lähtisin Pariisiin! Ostaisin lipun oopperasta ensiparvelle keskelle, kun siellä esitetään Puccinin Tosca.
Eilen illalla kävelin lämpimässä, mutta tuulisessa vesisateessa Kaapelitehtaalle Cross Over festareille katsomaan Bu-Burleksia esitystä ja Kari Peitsamoa.
Runoilija ja kulttuurin sekatyöläinen Sanni Purhonen, myi kahvia ja kirjoitti samaan hintaan runoja. Sanni kysyi mistä teemasta runon haluaa ja vips, siinä se syntyi samantien. Pyysin runoa vanhenevasta naisesta ja tällainen siitä tuli.
Isöäiti istuu kiikkustuolissaan
kudinlankanansa kaikki muistot
ja hänen silmänsä tietävät
enemmän kaikkia muita
Ystäväni Isse, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREAN sielu ja henki, esiintyi burleskitaiteilija Kristiina Puukon ohjaamassa esityksessä. Issen olemus ja läsnäolo lavalla meni suoraan sydämeen. Tässä kuvia lämppäreistä.
Illan viimeinen esiintyjä oli Kari Peitsamo. Hänen lämmin ja ystävällinen tapansa ottaa yleisönsä ja olla just sitä mitä hän on jätti hyvän fiiliksen.
Nyt kun miehet potkivat into pinkeänä palloa jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa ja suurin osa maailmasta tapittaa niitä telkkarista, oli hauskaa kuunnella Karia, joka oli tehnyt laulun:
KAUAN ELÄKÖÖN POHJOIS-KOREAN DEMOKRAATTISEN KANSANTASAVALLAN VOITTOISA JALKAPALLOJOUKKUE!
"Avauspotku annettu jo on Vastassa lähes voittamaton Brasilia mutta yllätys tulee altavastaajalta Voiton viekin Pohjois-Korean demokraattinen kansantasavalta."
Kirpparin jobbarilla oli kaksi laatikollista vanhoja valokuvia. Kansioista irti revittyjä ja sellaisia, jotka eivät ole ikinä kansioon asti päässeet.
Rippikuvia, hääkuvia, perhekuvia, sodanaikaisia kuvia, matkakuvia. Iloinen kesäpäivä vuonna 1923. Suurimmassa osassa ei lue mitään. Kuvat ovat täynnä juhlahetkiä. Milloin ne lakkasivat merkitsemästä mitään ja miksi?
Tämän kuvan ostin 50 centillä. Se on revitty irti kansiosta, jossa on ollut tummanharmaat lehdet. Katselin yksityiskohtia ja mietin noita ihmisiä. Tunnelma on juhlava ja harras.
On valkoiseen esiliinaan pukeutuneen naisen juhlapäivä, ehkä syntymäpäivä. Hänellä voisi olla osteogenesis imperfecta. Osaisipa joku kertoa minulle kuka hän on ja minkälainen elämä hänellä oli. En osaa sanoa mitään naisten keskinäisistä suhteista. Olisivatko sisaruksia?
Seinällä on kehyksissä kissanpennun kuva, sen reunaan pistetty painokuva naisesta, jolla on koira sylissä. Onko tämä etummaisen naisen kamari vai salin nurkka? Hänen takanaan olevalla naisella on rintakoru, luultavasti posliinia ja siihen on maalattu jonkun profiili.
Peilin päällä on kukkia, kangaskukkia tai oikeita juhlan kunniaksi. Posliiniseen kukkaruukkuun on maalattu tulppaani. Ruukkua vasten nojaa kortti. Se on tärkeä, koska se on pantu niin keskeiselle paikalle kuvassa. Nainen piti kukista. Väritin vähän hyasinttia, tulppaaneja, pelakuuta, kaktusta ja syklaameja. Ehkä kuitenkin on joulu, kynttilät palavat ja kukat ovat jouluisia. Ovatko sisarukset tulleet katsomaan häntä?
Suurin osa omien juhlahetkieni kuvista on täällä koneella. Olen julkaissut niitä Picasa-albumeina, FaceBookissa ja lähetellyt tiedostoina. Ne ovat saattaneet levitä täysin omille teilleen.
Pahvilaatikkoon hylätyistä paperikuvista välittyy ihmisen unohtuminen niin paljon selvemmin kuin netin kuvakansioiden kuvatulvassa.
Netissä harvoin pysähtyy kuvan äärelle, jää miettimään yksityiskohtia. On niin helppoa klikata seuraava.
Ehkä vuosien kuluttua joku tai jokin löytää bittiavaruudesta koodinpätkän ja kokoaa sen kuvaksi. Hän yrittää tunnistaa miltä planeetalta, mihin yhteisöön ja mihin vuosisataan se mahtaa kuulua.