Habitus miserabilis: Off The Record

Poseeraan tässä kuvassa tekstiilitaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teossarjassa "Mä en kestä."

- Bubble wrap -niminen vaatemallisto lähtee siitä, kun mä 90-luvun alussa aloitin tekstiilipuolen opinnot, niin älyvaate oli sellainen just ovella tuleva tuote. Mä rupesin sitten miettimään, että jos ihmisellä on synnynnäisesti hauraat luut, niin mikä olisi älyvaatteen funktio ja se on tässä tapauksessa vahingoittumisen estäminen.
- Näissä vaatteissa vahingoittumista estetään teknisesti sellaisilla materiaaleilla kuten kuplamuovilla, styroksilastuilla ja höyhenillä, kertoo Jenni-Juulia.

Kuvaustilanne oli hauska, mutta kuuma. Oli kesähelle ja studiovalot. Sain todella kiemurrella ulos kotelomekosta, joka oli kuin liimautunut nahkaani.

Puuhailua ja hattuja

Keskeneräisiä käsitöitä, askarteluja, kaikenlaista tavaraa, josta kuvittelen jonain päivänä tekeväni jotain. Röykkiöitä, kasoja, pinoja, laatikoita. Tietysti saan usein kuulla hämmästyneitä kommentteja: "...onpa täällä paljon kamaa."

Nykyään on sivistynyttä, kun kotona on vaaleaa ja väljää. Tila ja hiljaisuus ovat tämän päivän ylellisyyttä. Minulla ei ole siihen varaa. Toki myönnän, että aikaa kuluu kadonneitten asioiden etsimiseen. Ja raivostuttavaahan se on.

Mutta en voisi vaihtaa tätä romulaani isoon valkoiseen olohuoneeseen, jossa on vain yksi sohva oleskelua varten. Mitä ihmeen oleskelua? En osaa oleskella. Viihtymiseni liittyy yleensä tekemiseen, puuhailuun, assosiointiin.

Inspiroidun tavaroista. Rakastan kirppareita. Ne ovat täynnä tarinoita. Kun tavaroita yhdistelee, tarina muuttuu, kertomus saa toisen suunnan.

Lohduttaudun Pablo Nerudan runolla 'Oodi esineille', kirjasta Andien mainingit.

Rakastan esineitä, hullu,

hullun lailla,

pidän hohtimista,

saksista,

jumaloin kuppeja,

metallirenkaita,

kulhoja,

puhumattakaan tietenkään

hatuista.

Rakentelen harrastuksena hattuja. Myyn niitä pari kertaa kesässä Hietsun kirpparilla. Hatut ovat edullisia, koska diiliin kuuluu, että saan ottaa kuvan ostajasta.

On mukavaa nähdä se ilo, millä naiset, yleensä vähän vanhemmat, sovittelevat ja peilaavat. He tietävät heti mikä heille sopii. Eivätkä he suhtaudu itseensä kuolemanvakavasti.

Jokainen hattu löytää juuri sen oikean, jolle se sopii. Kerran verkkareihin pukeutunut täti valitti, että hatuissani on liikaa kukkia. Hatuissani ei koskaan ole liikaa kukkia. Niiden idea on olla runsaita, edustaa kaikkea muuta kuin pelkistettyä tyylikkyyttä. Hän vain ei ollut aito hattuihminen.

Näiden siskosten täti osti heille kukkahatut.

Tämän tein serkulleni kesähatuksi Tammisaareen. Se päässä istutaan illalla puutarhassa tai syödään yöpaita päällä aamiaista. Yhtähyvin se sopii pihatöihin. Talvella se roikkuu seinällä muistuttamassa aurinkoisesta kesästä.

Heinäkuu 2010 uusia hattuja,
uusia omistajia