Toimittaja Eija Mäntynen kirjoitti minusta keväällä jutun Helsingin Invalidien yhdistyksen Täyttä elämää -lehteen. Olen ollut vuosia HIYn jäsen ja käyn siellä säännöllisesti flamenco-ryhmässä Hecho a Mano! Se on vammaisten naisten flamencoa istuen ryhmä.
Ohjaajamme Hannele Tuomipuu on pitkän linjan koreografi ja tanssija, joka on pitkämielisesti takonut meihin rytmitajua, katseen merkitystä, täsmällisyyttä ja itsensä ylittämistä. Olin todella iloinen, että Helsingin Invalidien yhdistyksen kulttuuritoimikunta myönsi hänelle Kultura-palkinnon.
Minä sitten vuorostani kirjoitin Täyttä elämää -lehteen jutun Hannelesta ja flamencosta.
|
Kansikuva: Marjaana Väre |
Voudintien salista kuuluu tiistai-iltaisin rytmikästä taputusta ja tunteellista laulua. Salissa harjoittelee yksi HIYn pitkäaikaisimmista harrastusporukoista, Hecho a Mano, espanjasta suomennettuna — Käsin tehty. Se on flamencoa istuen -ryhmä.
Tuulesta ja tuiskusta välittämättä, ilman korkojen kopinaa, jonka monet yhdistävät flamencoon, ja lisäksi vielä istuen — kuulostaa hyvin kummalliselta.
Ensimmäinen liikuntarajoitteisille naisille suunnattu flamencokurssi oli Helsingissä syksyllä 1998. Sen järjesti Flamenco shop -koulu. Se mistä koulu sai idean on painunut historian hämäriin.
Kurssin suosio yllätti kaikki. Helsingin Invalidien Yhdistyksen ja Helsingin liikuntaviraston yhteistyöllä ja tuella harrastusta jatkettiin ensin Myllypuron Liikuntamyllyssä ja myöhemmin Voudintiellä HIYn tiloissa.
Flamenco-opettaja Hannele Tuomipuu otti ryhmän haltuunsa vuoden 2001 alusta. Huomasimme heti, että nyt hommaan astui ammattilainen, joka ei hätkähtänyt ryhmän apuvälineiden sekakäyttöä. Tanssiryhmä, jossa oli pyörätuoleja, kyynärsauvoja, proteeseja, tukikenkiä ja -liivejä olisi saattanut pelästyttää herkemmän pedagogin.
|
Kuva: Jaakko Martikainen |
Hannelella on syvällinen näkemys flamencon luonteesta pitkän tanssiuransa ja opetuskokemuksensa ansiosta. Häntä selvästi kiinnosti mitä uudenlaisesta ryhmästä saa irti, mihin erilaiset kehot pystyvät teknisesti ja ilmaisullisesti. Hannelen tavoitteensa on koko ajan ollut rikas ja voimakas kokonaisilmaisu. Hänen työnsä ryhmän parissa on varmasti pioneerihommaa koko maailmankin mittakaavassa. Googlen mukaan mistään muualta ei löydy toista vastaavaa porukkaa.
Hannelen tavoitteena on tehdä flamencoa muodossa, joka on mahdollista jokaiselle ryhmän jäsenelle, huolimatta erilaisista fyysistä rajoitteista.
"Parasta kuntoutusta, mitä olen koskaan saanut. Ja hauskinta!"
(Kursiivit ovat ryhmän jäsenten omia kommentteja.)
|
Birgitta Starast esiintyy HIYn 75-vuotis juhlassa. |
Jokainen ryhmän jäsen on löytänyt itsestään sellaista ilmaisullista luovuutta, mitä ei ehkä ole edes kuvitellut omaavansa. Flamenco on myös vahvistanut henkistä kanttia, tuonut liikunnan iloa ja auttanut tunnistamaan omaa kehoa, kuinka se toimii ja mihin se pystyy.
“Mun kalleimmat muistot flamencosta sen kummemmin runoilematta: hienointa oli, että Hannele tutustutti meidät enemmänkin flamencon "kulttuuriin" ja ajattelutapaan eikä pelkästään tanssiin. Ja samalla vei meidät matkalle omaan itseen ja omaan sisäiseen maailmaan. Hannele on todellinen ammattilainen mitä flamencoon tulee, ja hyvä opettaja. Juuri tarpeeksi tiukka mulle. Ja avomielinen jotta osas soveltaa tälle rämpyläjengille flamencon saloja...”
Kun on tullut se hetki, että nyt ei kertakaikkiaan pysty, Hannele on miettinyt ja kehittänyt vastaavan liikkeen kunkin edellytysten mukaisesti. Ilmaisusta tinkimättä hän on löytänyt jokaiseen liikkeeseen flamencoilmaisua. Säälipisteitä ei ole koskaan jaeltu.
“Halit Hannelelle ja tiedoksi, että olisi silloin voinut joskus olla napakampikin meitä kohtaan — se suunsoitto ei ehkä meiltä ollut aina paikallaan...”
|
Kuva: Jaakko Martikainen |
Hannele on osoittanut, kuinka voi tulla näkyväksi vammaisena ihmisenä ja naisena. Kuinka tuoda oma keho ylpeästi esiin. Se, että flamencoa voi tanssia tunnekylläisesti ilman alavartaloa, koputuksia ja askeleita on ollut monelle katsojalle yllätys.
Hannelen ohjaamat Hecho a Mano -ryhmän esitykset ovat myös vähentäneet ennakkoluuloja vammaisuutta ja sen katsomista kohtaan. Yleisön suhtautuminen ja ajattelutapa on ehkä avartunut. Yleisön reaktiot ovat olleet lievästä kauhistuksesta hurraavaan kannustukseen. Kerran joukko pohjoismaisia lääkäreitä melkein kiipesi innostuksistaan lavalle osallistuakseen kongressinsa päättäjäisten esitykseen.
Flamencoryhmä Hecho a Mano on näinä vuosina esiintynyt lukemattomia kertoja. Ryhmä on esiintynyt Dooris Dayssä, Maailma kylässä ja Faces -festareilla, erilaisissa Invalidiliiton ja HIYn tapahtumissa, messuilla, seminaareissa, pikkujouluissa, Taiteiden yössä, toreilla ja turuilla, mm. Helsingissä Rautatientorilla ja Kuopion torilla.
|
Kuva: Riitta Heiskanen / Iltalehti |
“Oltiin Tallinnassa esiintymässä, minun vuoroni tulla esille takaa.
Minulla oli flamenco-hattu syvällä silmillä ja tarkoituksena oli esittää ikäänkuin miehinen soolo kengillä samalla kun Hannele työntää minua eturiviin. Kengät olivat siis sylissäni ja ne käsissäni ikäänkuin käsillä steppasin. Näin tehtiin - ja kas kummaa, minulla oli kakkoset taas hukassa, (kakkonen on rytmin osa)joten Hannele samalla työntäessään toisesta suupielestä hoki minulle ... kaksi ....kaksi ...kaksi”
Vuonna 2002 Hecho A Manolla oli Malmitalossa oma flamencoilta espanjalaisen flamencolaulajan Antonia de Córdoban ja flamencokitaristi Raul Mannolan säestäessä. Deep Blue Production teki aiheesta dokkarin, joka kiersi leffafestareilla Saksassa, Tanskassa ja Suomessa.
“Kiitos näistä 13:sta antoisasta ja monivivahteisesta vuodesta, jotka olen saanut opiskella flamencon ”paloja” ja saloja Hannelen innovatiivisessa ja aina uusia näkökulmia tarjoavassa kaitsennassa. Uskon löytäneeni jotain flamencon sielusta ja olemuksesta ja toivon ”kelaavani” tätä polkua tavalla tai toisella kunnes laakerit pyörätuolistani kuluvat loppuun.”