Toyota-mies

Kuvauskeikan jälkeen mentiin pizzalle sopimuksen mukaan.

Meidän Cassu on YouTubessa. Wau! Hän oli viimevuonna Toyota-mainoksessa. Cassu ja minä menimme kahdestaan autokauppaan kuvauksiin. Päähenkilöä jännitti, mutta hän hoiti homman hienosti kuin ammattireiska. Puuterointi teki vähän tiukkaa, mutta Cassu on viisas poika ja kesti sen kuin mies. Hänelle selitettiin, että se kuuluu telkkarihommiin. Telkkarissa joka jätkä puuteroidaan ja kammataan. Uutistenlukijakin joka päivä.

Oli hauskaa katsella kuinka tiimi teki töitä. Ohjaajana oli Misko Iho, joka on ohjannut mm. uusimman Chisun musavideon, josta tykkään. Tietyllä tavalla joistain Miskon töistä tulee mieleen Roy Anderssonin leffat. Aikoinaan Anderssonin Sinä elävä oli elämys. Misko sai hienosti pidettyä Cassun tarkkaavaisena ja Cassu tuntui luottavan porukkaan muutenkin. Hänestä oli kivaa käydä oikeissa töissä.

Арсенал,
ohjaaja Alexander Dovzhenko.

Anderssonista muistuu mieleen lapsuus, kun kummitätini Ada vei minut usein Capitolin elokuvateatteriin katsomaan mustavalkoisia neuvostoelokuvia. Mielestäni niissä satoi aina räntää. Olin liian pieni ymmärtämään neuvostoelokuvien hienouksia, mutta tunnelmat jäivät. Olin hyvin tietoinen, että Adasta oli tärkeää nähdä ne minun kanssani. Jälkeenpäin hän puhui elokuvakerronnasta ja minä yritin vaikuttaa siltä, että olin samaa mieltä upeasta valaistuksesta, sommittelusta, sankarin kärsimyksen jaloudesta jne. Itsekseni ja äidin kanssa kävin katsomassa amerikkalaisia musikaaleja. Harmaassa Helsingissä 60-luvulla niiden pukuloisto ja laulut tekivät minuun valtavan vaikutuksen. My Fair Lady... South Pacific...

Cassu on vuodessa kasvanut eskarilaiseksi.

Joulun jälkeen telkkarista tulee tämän vuoden versio Toyota-kampanjasta. Ja Cassu on taas stara. Tällä kertaa ei enää meikkaaminenkaan haitannut. Vaikka päivä oli pitkä, Cassu nautti saamastaan huomiosta ja vanhojen tuttujen tapaamisesta. Kuvauksissa joutuu usein odottelemaan erilaisia asioita, mutta pelaajavirtuoosia se ei haitannut. Sai kerrankin pelata tuntikausia, eikä edes mumska alkanut narista siitä.

Absolutely abNormal

Tampereen Työväenmuseo Werstaalla avautui syyskuussa näyttely Ihan epäNormaalia, joka kertoo vammaisten elämästä Suomessa ja siihen liittyvistä kysymyksistä nykyisyydessä ja menneisyydessä. Näyttelyssä voi pohtia, mikä on normaalia. Kenellä on mahdollisuus onnelliseen elämään? Millaista on historia vammaisten näkökulmasta?

Näyttely pyrkii havainnollistamaan, että vammaisuus on yhteiskunnallinen kysymys, jonka rankkuus on myös poistettavissa yhteiskunnallisin keinoin. Kirjoitin näyttelystä jutun Tukilinjaan. Se on luettavissa tästä linkistä.

Näyttelyn sisääntulossa pyörii dataproikkarilla vammaisuuteeen liittyviä kuvia ja tekstejä.
Kuvassa taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teoskuva "Lumiliisa".

Kävin Tampereella näyttelyn avajaisissa, joka oli tupaten täynnä vieraita ja vanhoja tuttuja, joita oli mukava nähdä. Hauliston Heikkiä pitää aina tavatessa halata. 

Itse näyttely on melko pienessä tilassa Kisälli-salissa. Minun mielestäni sen jäsennys ja ylöspano eivät valitettavasti toimi. Tila oli hämärä ja tekstejä oli raskas lukea. En ymmärtänyt kuinka sokkeloinen näyttely etenee ja ns. kuumat perunat eivät polttaneet näppejäni, koska en hoksannut missä ne olivat. Lattialla lojui jumppapalloja, joilla oli ilmeisesti joku merkitys. Yleisilme oli vanhanaikainen ja hieman kotikutoinen, mikä oli harmillista, koska vammaisuuteen ei muutenkaan liitetä tyylikkyyttä ja korkean laadun mielikuvaa. 

Näyttelystä on myös verkkojulkaisu. On oltava todella kiinnostunut aiheesta jotta jaksaa kahlata sen läpi. Perustietopankkina se on ehkä tarpeellinen, mutta houkutteleva se ei ole. Tekisin aaltoa, jos törmäisin vammaisasioissa sivustoon, joka on niin mielenkiintoinen, että sitä haluaisivat plarata sellaisetkin, joilla ei ole suhdetta vammaisuuteen työn, perheenjäsenen tai itsensä kautta. Vinkkejä sellaisista saa laittaa, olen kiitollinen niistä ja lupaan kommentoida.

Googlailin lehtijuttuja näyttelystä. Ilmeisesti jälleen törmäsin siihen, että jos asiassa on sana vammainen tai vammaisuus, kukaan ei uskalla antaa kritiikkiä. Aamulehti, Kansan Uutiset ja Hämeen Sanomat olivat laatineet uutisensa melko pitkälle lehdistötiedotteeseen nojautuen. Tunnustan, niin minäkin. Tein jutun puhelinhaastattelujen ja tiedotteen pohjalta ennen avajaisia, koska lehti piti saada painoon. Haastattelujen ja tiedotteen perusteella odotukseni olivat korkealla ja pettymys paikan päällä melkoinen.

Kaikesta tästä motkottamisesta huolimatta olen sitä mieltä, että näyttely on niin tärkeä, että siihen kannattaa sinnikkäästi yrittää paneutua. Tarvittaessa voi kysyä apua oppailta, jos ei saa kokonaisuudesta selvää. Kun vierailee näyttelyssä, voi myös yrittää jutella muiden kävijöiden kanssa. Toivon, että edes siinä ympäristössä on helpompaa puhua vammaisuudesta tai normaaliudesta. Näyttely on auki 27 toukokuuta asti.

Maanantaina 12. joulukuuta 2011 Werstaalla on kaikille avoin jouluseminaari, jossa näyttelystä voi keskustella lisää. Seminaarissa tarkastellaan näyttelyprosessia eri näkökulmista. Toivottavasti siellä ei pelkästään hymistellä, vaan keskustellaan kipakasti ja avoimesti. Usein on niin helppo paeta pienen budjetin ja vähäisten resurssien taakse ja puhua virkakielellä tai akateemisin termein. 

Pääpuhujana seminaarissa on professori Thomas Shakespeare Sydneyn yliopistosta. Shakespeare on sosiologi, vammaisaktivisti ja hurmaava tyyppi, joka uskaltaa epäillä vammaisliikkeen pyhiä totuuksia, puhua etiikasta ja seksuaalisuudesta. Jos työn puolesta ehdin, lähden Tampereelle vaikka vain Tomin takia. Hänhän on vetänyt myös flirttikursseja.

Die Berliner Luft

Berliiniin pääsee nykyään niin halvalla, että siellä käydään kuin Tukholmassa tai Tallinnassa. Air Berlin lähtee aamulla seitsemän aikoihin ja perille ehtii juuri sopivasti nauttimaan Berliinin ihanista aamiaisista.

Saksalaiset osaavat tehdä siasta taivaallista.

Tarja oli kesällä Berliinissä saksankielenkurssilla ja tuntee kaupungin hyvin. Olin käynyt Berliinissä viimeksi 90-luvulla, mutta silloin aika meni näyttelyhommissa ja kaupunkiin tutustuminen jäi vähemmälle. Sen muistan, että oli alle kymmenen vuotta muurin murtumisesta ja itä- ja länsipuolen ero näkyi vielä selvästi.
 

Vaikka nyt oli lokakuu, ilma oli kuin kesällä, aurinkoista ja lämmintä ainakin 24 astetta. Ihmiset istuskelivat katukahviloissa ja kävelivät t-paidoissa.

Asuimme Friedrichshainissa, jossa on kivoja ja kohtuuhintaisia hotelleja, kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja.

Ensimmäinen länteen loikannut rajapoliisi.
Kuvasta on tullut ikoni, joka näkyy monessa paikassa.

Bernauer Strassella muuri jakoi kadun itä- ja länsipuoleen.
Talojen ikkunoista ja pervekkeilta loikattiin länsipuolelle.

Muuria alettiin rakentaa 50-vuotta sitten elokuussa 1961.
Olin silloin 6 vuotias enkä tiennyt asiasta mitään.

Ettei kuoleman käytävä unohtuisi.

Muuri on edelleen osa Berliiniä. Näin lyhyellä reissulla ei tule mitään käsitystä mitä se merkitsee ja mitä ajatuksia se herättää tavallisessa berliiniläisessä.

Puistoplataani, Platanus hybrida.

Monien talojen katoilla on pieniä puutarhoja.

Prinzessinengarten Kreuzbergissa Moritzplatzilla on siirrettävissä oleva puutarha,
joka on perustettu joutomaalle.

Siellä on kahvila, josta saa puutarhan viljelyksistä valmistettua ruokaa.

Puutarhan perustajat, Vihreät nomadit, eli Nomadisch Grün,
on ryhmä ihmisiä, jotka ovat ottaneet mallia Kuuban kaupunkipuutarhoista.
Ajatuksena on, että kuka tahansa pystyy viljelemään.

Kaupunkiviljely on hieno ajatus, jonka toivoisi leviävän laajemminkin.
Aloin heti katsella meidän kerrostalomme pihaa sillä silmällä, että ehtisinkö ja jaksaisinko laittaa sinne vihannespenkin. Berliinissä on muitakin "salaisia puutarhoja".
Klikkaa TÄSTÄ, niin löydät listan.

Tätä kutsuttiin manuaaliseksi vertikaaliviljelykokeiluksi.
Tikkaat vaan partisille ja siihen tölkkejä.

Paikka oli tavallaan aika pusikko, mutta hyvin viihtyisä. Kaikki pöydät oli täynnä ja puutarhan käytävillä oli kirpparimyyjiä ja käsityöläisiä. Tarja osti hauskat korvikset, joissa oli kukkivia puita ja televisiotorni.

Leikkimökin voi tehdä näinkin.
Lindgrenin satukirjat tulevat mieleen.

Berliini on shoppailijan paratiisi. Kaikkea löytyy sekä kalliilla että halvalla.

Berliinin yhdistymisen jälkeen muurin viereen Prenzlauerbergiin rakennettiin Mauerparkin puistoalue. Sunnuntaisin se on valtava kirpputori.

Itäsaksalainen Sandmännchen, Nukkumatti, oli keräilykappale ja sen olisi saanut vähän päälle kolmellakympillä. Jos tulee nostalginen olo, klikkaa Nukkumatti-sanan linkkiä, siellä se teputtaa kuin ennenvanhaan seittemänkymmentäluvulla.

Tämä t-paita sopis monelle. Itsekin pitäisi  käyttää aina välillä, muistutuksen vuoksi.

Käsityöläisillä oli vaikka mitä hauskoja. Jiabin paitoja ja kasseja saa myös Etsyn kautta.

Checkpoint Charlien museokaupan ilmeisesti suosituin paita.

Nukkekodin voi kalustaa designilla.Harry Bertoian timanttituoli minikoossa.
Hinta vain 231 egeä.

Saksalaiset taitavat pitää maataan makkaran alkukotina. Currywurstilla on Berliinissä oma museokin. Vaikka emme käyneet siellä tuumimme, että meidänkin pitäisi osata tuotteistaa sininen lenkki, mustamakkara tai entinen hampparinkäyrä niin, että niitä käytäisiin maailmalta ihmettelemästä. Jokuaika sitten Hesarikin kirjoitti toistamiseen  Currywurst museosta ja makkaran syntyhistoriasta.

Taidetta ja makkaraa. Berliiniläisen taiteilijapariskunnan Klaus ja Eva Herlitzin karhuja
näkee vähän jokapaikassa. Ne symboloivat kansojen ja kulttuurien yhteisymmärrystä.
Makkara ja Cocis siis lisäävät kansojen välistä yhteisymmärrystä. Minusta nallen pitäisi vielä seisoa pizzan päällä niin teos olisi täydellinen.

Tässä nautitaan KaDeWe-tavaratalon ruokaosaston yhdessä monista herkkupaikoissa olutta ja Münchenin Weisßwurstia, eli valkomakkaraa, joka valmistetaan vasikan- ja sianlihasta ja maustetaan sipulilla ja tuoreella persiljalla. Maistui lähinnä siskonmakkaralta. Makea sinappi oli erinomaista, sitä ostin kotiin tuliaisiksi.

Suurkaupunkien hauskuus on siinä, että sekaan mahtuu monenlaisia tyyppejä.
Hilke thor Stratenin asuntoauto on kuin suoraan vanhoilta hippiajoilta.

"This is my rolling temple", Hilke sanoi. "With love for detail and great help of gifted mechanics, I transformed it into a mobile gallery."

Varmaan menen uudestaan, koska eihän tämä ollut kuin pintaraapaisu. Nyt syntyi vain jonkinlainen käsitys siitä, kuinka iso kaupunki on ja mitä on missäkin ilmansuunnassa.

Berliinissä on helppo liikkua, julkinen liikenne toimi hyvin ja nopeasti. Asuminen ja ruoka on edullista ja nähtävää olisi enemmän kuin osaa edes hahmottaa. Kaunis kaupunki se ei ole samalla tavalla kuin moni muu Euroopassa, mutta se vaikuttaa rennolta ja vapaamieliseltä. Berliinistä on paljon blogeja, laitoin tähän loppuun muutamia. Niistä löytyy kivoja osoitteita ja vinkkejä kaikesta mitä siellä voi puuhata. Linkit eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Pako Berliiniin

Pupulandia

Yle Olotila

Juttamoi

Herkku & Koukku

Stipendiblogi

Maiju seikkailee Berliinissä

What about Mimi?