Helsingin Taidehallissa oli näyttely Huomenta
Afrikka. Se oli Villa Karossa, Beninissä,
työskennelleiden eri alojen suomalaistaiteilijoiden
tapahtumarikas ja moniulotteinen näyttely.
Ilokseni Deep Bluen vuonna 2005 YLElle tekemä telkkariohjelma Kun Afrikka meni päähän pyörii siellä näyttelyn ajan.
Olin Villa Karossa stipendiaatteina vuonna
2005 ja uudestaan Grand Popon kylässä vuonna 2007,
tekemässä YLE:lle ohjelman kulttuuriantropologi
Anna-Maija Aguilera-Calderonista, joka kirjoitti
väitöskirjan vodou jumalattaresta Mami Watasta.
Afrikkalainen haave
Villa Karo on kirjailija Juha Vakkurin toteutunut haave.
Mistä haave syntyi, sitä hän ei itsekään tarkkaan tiedä,
mutta työtehtävissä ja matkoilla ympäri Afrikkaa, se
vahvistui. Sen toteutuminen on taianomainen tarina.
Syksyllä 1998 Vakkuri lähtee tekemään juttua vodousta
Beniniin ja Togoon. Vodou on Länsi-Afrikassa kehittynyt,
monen tradition luonnonuskonto. Eräänä iltana
cotonoulaisessa ravintolassa Beninissä, Vakkurin
naapuripöydässä istuu norjalainen insinööri.
Insinöörin kaunis taloudenhoitaja kertoo olevansa
kotoisin paratiisista.
Taksilla paratiisiin
Seuraavana päivänä Vakkuri ottaa taksin paratiisiin.
Noustessaan autosta punaisen hiekkatien päässä,
hän tietää löytäneensä sen mitä on pitkään etsinyt.
Paikan suomalaistaiteilijoiden tukikohdalle Afrikassa.
Hiekkarantaa on silmänkantamattomiin, aallot ovat
turkoosinsiniset.
Kävellessään rannalla
Vakkuri näkee vanhat siirtomaa-aikaiset rauniot,
jotka ovat vuosien varrella jääneet eroosion ja
lepakoiden armoille. Rakennuksessaon ollut
toisen maailmansodan aikaan sotilassairaala.
Hän päättää, että siellä ovat kulttuurikeskuksen avajaiset
vuonna 2000. Rahasta ei ole tietoakaan.
Suomessa skeptikot kyselevät tulosvastuullisuuden
perään ja ihmettelevät miksi ihmeessä keskus pitäisi
pystyttää Afrikkaan, Beniniin, josta harva on ikinä kuullut
mitään, ja onko sellaista kylää edes olemassa kuin
Grand Popo. Ehkä juuri siksi.
”Mene sinne, hämmästy, uudistu”, sanoi säveltäjä
Paavo Heininen.
Haaveita, giniä ja uhkapeliä
Puolen vuoden kuluttua tuon ravintolaillan jälkeen,
Vakkuri allekirjoittaa vuokrasopimuksen Grand Popon
viranomaisten kanssa. ”Ilman lahjuksia”, naurahtaa
Vakkuri. ”Ei ollut edes millä lahjoa.”
Norjalainen insinööri, Carl Becker, Monsieur Carl, lupaa
johtaa raunioiden rakennustöitä, jos saa palkkioksi
muutaman gin tonicin päivässä. Vuotta - ja noin tuhat
gin tonicia myöhemmin - toukokuussa 2000, Villa Karon
päärakennus vihitään käyttöön.
Salkoihin nostettaan
kolme lippua: Suomen,
Beninin ja Villa Karon
liput. Monsieur Carl on
voittanut lipputangot
biljardissa.
Vihkiäistilaisuuteen
osallistuu lähes sata
suomalaista ja beniniläistä
kutsuvierasta.
Karo on Vakkurin syöpään menehtyneen pojan nimi ja myös joruban kieltä. Se tarkoittaa ’Hyvää huomenta’.
Villa Hyvää Huomenta vastaanottaa ensimmäiset
stipendiaatit syyskuussa 2000.
Haaveen ovat rahoittaneet mm. Karo Vakkurin koulun
rehtori Chris Nyström, joka lahjoitti hankkeeseen koko
60-vuotisjuhliensa lahjatuoton, monet kannatusjäsenet,
opetusministeriö, Svenska kulturfonden ja yksityiset
sponsorit. Eri taiteilijajärjestöt ja korkeakoulut ovat
innolla mukana toiminnassa.
Rikastuttava yhteistyö
Keskus on vilkastuttanut seutua, on syntynyt uutta
liiketoimintaa ja teitä on kunnostettu.
Paikkakuntalaisten kanssa on helppo solmia kontakteja.
He esittelevät avoimesti omaa kulttuuriaan.
Villa Karossa järjestetään paljon tapahtumia.
Parhaimmillaan ilmaiskonsertissa on ollut 5000 henkeä
ja mopoja oli silloin parkkipaikalla yli 500.
Noin 200 paikkakunnan koululaista saa
kulttuuriperinnekoulutusta Villa Karon monitoimitilassa
Lissa Gbassassa. Siellä on pidetty beniniläisten
historiantutkijoiden kokous, kansallisia seminaareja,
työpajoja, teatteriesityksiä, kulttuurifestivaalit ja
tietenkin monia iloisia juhlia.
Kulttuurikeskus on mahdollistanut monen afrikkalaisen
taiteilijanvierailun Suomeen. Heidän joukossaan mm.
beniniläinen muusikko Akim Color ja kongolainen
tanssija-koreografi-räppäri Dourou Dilaythin.
He antoivat tanssin opetusta Jyväskylän yliopiston
liikuntakasvatuksen laitoksella. Akim rakensi suomalaisten
puuseppien kanssa perinteisiä rumpuja.
Merenjumalatar Mami Watakin on rantautunut Suomeen
näyttelyn ja tanssiesityksen muodossa. Villa Karo on
tukenut myös Afrikan sisällä tapahtuvaa taiteilijavaihtoa
antamalla työtilaa mm. kamerunilaisille taiteilijoille.
600 vierasta, tuhansia ystäviä
Villa Karo täytti tänä vuonna 5 vuotta. (2005)
Koko tämän ajan toiminta-ajatuksena on ollut
parantaa suomalaisten kulttuurivaikuttajien
Afrikka-tietämystä sekä edistää yhteistyötä suomalaisten
ja afrikkalaisten taiteilijoiden ja kulttuuritutkijoiden välillä.
Näinä viitenä vuotena Villa Karossa on vieraillut eri alojen
taiteilijoita, kulttuuritutkijoita, toimittajia,
arkkitehtuurin ja valokuvauksen opiskelijoita.
Afrikkalais-suomalaisena yhteistyönä on syntynyt
musiikkia, näyttelyitä ja tanssiesityksiä.
Säveltäjä Herman Rechberger mietti mitä hän voisi
antaa vastalahjaksi afrikkalaisille, jotka olivat antaneet
hänelle elämäntaitoa ja uusia kokemuksia. Grand Popon
pormestari sanoi: ”Miksi et kirjoittaisi meille minan
kielen oppikirjaa?” Aikamoinen pyyntö yovolle (valkoiselle)!
Beninin virallinen kieli on
ranska. Ranskan siirtomaavalta on
aikoinaan tukahduttanut kaikki
yritykset paikalliskielten kirjoitusasun
kehittämiseen. Herman otti
haasteen vastaan ja minan kielen
oppikirja on nyt valmis ja sitä tullaan
jakamaan Beninin kouluille.
Akpe kaka Herman - Kiitos Herman.
Beniniläisen uskomuksen mukaan kuu kiertää maailman
ympäri sieluja keräten. Kun se palaa täytenä takaisin,
viedään vastasyntyneet lapset ulos ja lapsi saa
kuutamossa sielunsa.
”Jos sinulla on sielu kateissa tai olo on muuten sieluton,
lähde Afrikkaan. Ja kun kuu on iso, mene rannalle ja ota
sielusi vastaan.” Tomi Kontio.
Runo kokoelmasta Kaikki kesken, kaikki hyvin
|
|