Tapaaminen taiteilijan kanssa

"Aiotteko ennakkoluuloisesti kirjoittaa?" Taiteilija Rafael Wardi katsoo minua tuikeasti. Sekoan hienosti valmistellussa haastattelussani ja kysyn, millä perusteilla hän aikoo valita Vuoden vammaistaiteilijan 2009.”En jaa vammaistaiteilijapalkintoa vaan taiteilijapalkinnon”, napauttaa Wardi välittömästi. ”Jos työ on taiteellinen, niin se on taidetta. Jos joku on niin lahjakas, että hän tekee taidetta, niin hän tekee Taidetta."

Viime kuussa sain tehdä taiteilija Rafael Wardin haastattelun Kaapeli-tehtaalla hänen työhuoneessaan. Tukilinja-lehti tilasi sen liittyen nelivuotiseen vammaisten kuvataideprojektiin, joka on alusta asti saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

Wardi valitsi STOAn galleriassa Vuoden vammaistaiteilijaksi Kaija Pöytäkiven, jonka voittoisa työ oli jo myyty ennenkuin näyttely ehti kunnolla avautua. Joku muukin oli heti ymmärtänyt työn arvon. Wardi sanoi Kaijalle, ettei olisi itse osannut valita niin hienoja värejä.

Samaan lehteen kirjoitin myös jutun Suomen vammaisurheilun historiasta, koska Meridian teki yhdessä SIUn kanssa aiheesta näyttelyn Suomen Urheilumuseoon. Jaskan kyky huomioida asiakkaan tarve, budjetti ja näyttelyn rakenteelliset ratkaisut tulivat siinä taas kerran hienosti esiin.

Taustaprojisointeja

Ystäväni ja monivuotinen tanssinopettajani, koreografi Hannele Tuomipuu teki ja kokosi Sta Existencia tanssiteoksen, joka yhdistää flamencoa ja sirkusta.

Sain olla mukana projektissa tekemällä taustaprojisointeja. Koska olen tuntenut Hannelen niin kauan uskoin, että ymmärsin mitä hän halusi teoksessa olevan. Keskustelimme muutaman kerran ja sain hyvin vapaat kädet.

Kuvat alkoivat kehittyä taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teoksesta Milo´s Venus in the golden age, jota olin kuvannut Tallinnan Kunstihooneella viime keväänä. "Kun rypyt ja ikääntyminenkin alkavat olla vammoja, olennaista on se, miten ne kannetaan," kertoo Wallinheimo. Hannelen ja Jenni-Juulian töissä oli mielestäni esillä se, että miksi mikään ei koskaan tahdo riittää, miksi meissä on aina jotain vikaa?

Taustakuvat muodostuivat kolmen erilaisen tanssijan soolojen ympärille ja neljännessä aiheet yhdistyivät. Hääkohtaukseen lainasin isovanhempieni, Hjalmarin ja Alinan, hääkuvan. Olin poistanut heiltä kasvot, koska kuvassa kokemus ja tunnelma häistä olivat oleellisia, eivät henkilöt.

Innostuin hommasta niin, että jouduin muistuttamaan itselleni, että nämä ovat lavasteita, jotka vain käyvät taustalla. Että tanssi on kuitenkin pääasia.

Tunnelma STOAssa oli mukava ja kannustava, kaikkien kanssa oli kiva tehdä töitä. Alussa oli teknisiä ongelmia, mutta kaikki ratkaistiin yhdessä ja hyvässä hengessä. Esityksissä tekniikka sujui juuri kuten pitikin.

Kaikki kiitos STOAN tekniikan miehille. Ja kiitos valosuunnittelija Petri Sarkkilalle, joka uskoi ensikertalaiseen. Petri nosti varsinkin neljännen taustakuvan sinisillä valoilla aivan uuteen ulottuvuuteen. Koska en ole tanssija, minun on helppo tässä kehua kuinka valot ja tekniikka tekevät esityksen. Petri on Oopperan valaistushommissa nähnyt paljon erilaisia tanssijoita, mutta Hannelen soolossa hänenkin oli kuiskattava: "Vähäks toi Hannele vetää hyvin."

Maanantaiaamuna Hesarin Tossavainenkin oli samaa mieltä.

Sta Exsistencia

Sta Existencia harjoituskuvia