Kalenteri vuodelle 2011

Suomi-Benin-ystävyysseuran kalenteri vuodelle 2011 on ilmestynyt. Ottamani kuva on päässyt siihen, kuten kahtena edellisenä vuonna. Siitä olen ylpeä. Olen tälläkin kertaa hyvässä seurassa. Kuvien käyttöoikeuden ovat lahjoittaneet Tuula Heinilä (kansikuva), Stefan Bremer, Adolfo Vera, Tapio Heikkilä, Irene Koumolou, Leea Pienimäki, Lauri Nykopp, Jouni Kaipia ja Heli Schultz.

Kalenterista saatu tuotto käytettiin viime vuonna Grand-Popon koululaisten hyväksi. Beninissä koululaisilla on oltava koulupuku. Viime talvena teetettiin 130 tytölle koulupuvut. Uskon siihen, mitä Unicef sanoo tyttöjen kouluttamisesta: "Maissa, joissa tyttöjen koulutukseen panostetaan, tapahtuu merkittävää parannusta lasten ja naisten asemassa sekä toimeentulossa."

Kalenteria saa kauttani tai suoraa ystävyysseurasta. Se maksaa vain 15 euroa. Hyvä lahja kelle tahansa tai yhteistyökumppaneille joululahjaksi.

Ystävyysseuran perustivat Grand-Popossa, Beninissä sijaitsevassa suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa toimineet stipendiaatit ja työntekijät.

Olen ollut Villa Karossa 2005 ja juttumatkalla Grand-Popossa vuonna 2007. Ohessa edelleen jäsentämätön kuvakansioni. En varmaan koskaan saa kerrottua kaikkia kokemuksiani.

Länsi-Afrikka

Ystäväni Eugene Koumagnon sanoi, että minulla on afrikkalainen sielu. Se oli kauniisti sanottu; vanha sielu. Olisihan se mukavaa, jos näin on. Kiitos Eugene. Mieluummin niin, kuin että olen taas yksi myöhemmässä keski-iässä tuskaileva nainen, joka haluaisi viime tingassa tehdä elämästään jotain suurempaa.

Vaikka välillä olin sitä mieltä, että en jaksa enää olla rikas valkoinen nainen ja kertoa satoja kertoja mistä olen ja minkälainen perhe minulla on, että on liian kuuma, miksi vessat ei toimi, etten kestä ettei mikään aikataulu pidä ja malarianestolääkkeissä näkee liian levottomia unia, olut on liian vahvaa, olen lievästi päissäni koko päivän, maha on vähän väliä kipeä ja kalat ruotoisia, niin silti – Afrikka on elämää suurempi kokemus.

Lähtisin sinne heti, mistä syystä tahansa.

Stereotypiaa ja vaaleanpunaisia rillejä

Graafikko Elina Nuolivaara oli kirpparilla kauppiaana. Hattuhöperönä juutuin oitis hänen hienoihin hattuihinsa, jotka olivat saman mallisia mallisia, joita isäni aikoinaan aina käytti. Siihen aikaan herrasmiehet notivat hattua tervehtiessään. Vanhassa kuvassa on veljeni Risto, minä vaunuissa ja isäni Ossi hattuineen.

Hatut ovat Elinan näyttelystä Muruja on elon onni, joka oli esillä Sipoossa 2005. Näyttelyn avulla hän kertoi graafikon työstään, jota hän on tehnyt 25-vuotta freelancerina eri yrityksille. Hatuista koottu teos, Stereotypiaa, pyrkii kiinnittämään huomiota yleistyksiin, joita nielemme tiedostamatta mediasta.

Elina keräsi vanhoihin miesten hattuihin eri lehdistä ainoastaan miehiä koskevia otsikoita. Yksipuolisuus oli yllättävää. Uutisia, joiden kohteena on nainen ylittävät uutiskynnyksen vain 21%:ssa kaikista uutisista. Näitä asioita ei huomaa ennenkuin katsoo sillä silmällä. 

Nyt Elina kerää uutisia naisista. Niistä on tekeillä burka. Se on mielenkiintoista nähdä.

Zysse, eli Ben Zyskowicz, oli myös Hietsun kirpparilla myymässä tavaroitaan. Hän kertoi tuoton menevän Terhokodin hyväksi. Se on tietysti hieno juttu. Zysseltä ostin nämä oikeanpuoleiset vaaleanpunaiset ja sydämenmalliset lasit. Mielestäni niiden pitäisi kuulua jokaisen poliitikon vakiovarusteisiin. Ne päässä saisi paljon anteeksi.

Jälkeenpäin harmittelin, etten helteessä hoksannut kysyä saisinko ottaa Benistä näin sydämellisen kuvan. Voi minkä Groucho Marx -kuvan menetinkään!

Ensi kerralla Zysse, aion olla parempi paparazzi.