Yksi kuva viitenä päivänä.
 |
Kun sunnuntaiaamuna nukkuu puoleen päivään niin aamukahvi jäähtyy ja sitä tulee tavoittelemaan ihan kummat tyypit.
|
 |
HUI! Mun aamukahviin on iskenyt Titania, keijukaisten kuningatar. Uskaltaakohan tota edes juoda? Mistä lie somerlähteestä imettyä myrkyllistä usmaa. Kahvi senkun kukertuu punaruusun helmaan ja ulkona on syys siittyinen ja tulos yrmy talvi. Tää onko noitain kuudanhuvia, joka ruusustoon vie vain toukkaintappoon…. Onks tää nyt luulevaisten luuletusta?… Taidan lähtee Kannistolle aamukahville?
|
 |
Aamukahvipöydässä kiihkeää taidekeskustelua. Huutoja ja kuiskauksia.
Respect Andy! Now I’m gonna read the news.
|
 |
Kahvikupista kuului tänään laulua: ”Unteni kehtona keinuu, aallot ja purteni kaunein. Aavalle kaipuuni kantaa, siellä on onneni mun.” Nam ja munasillileipiä aamiaiseks. Pitää kiittää kalastajia.
|
 |
Tyylikäs tyyppi koputti aamulla ikkunaan ja pyysi aamukahviseuraa parvekkeelle. Herranjestas, sillä oli hattu ja kaikki. Vedin toppiksen päälle ja istuin seuraksi. Se kertoi olevansa kotoisin Lieksasta, mutta muuttaneensa vähän urbaanimmille seuduille. Juotiin siinä kahvia, nuokuttiin kuin pellon laidalla. Taivas oli harmaa. ”Syksy on”, se sanoi. ”Kurkikin jo lähti”, vastasin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen se sanoi takas: ”Niin maar lähti”. Meinas tulla viilee, höyheniin niskat kyyristy. Hiljaista oli. Piti välillä siristellä. ”Täytyy tästä…” Varis havahtu. ”Käyhän taaskin tarinoimassa. Oli oikein hauska tavata”, sanoin.
|
