Keskusteluja köyhyydestä

Kesä-heinäkuun Tukilinja-lehdessä, sivuilla 22-23 ja 25 on kaksi juttuani, jotka kertovat kahden vammaisen ihmisen kohtalosta köyhyyden kurimuksessa. Pirkko ja Hanna jakoivat elämäntarinansa tueksi ja kannustukseksi muille samaan samaan tilanteeseen joutuneille.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Tavoitteena on tunnustaa köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Vammainen tai pitkäaikaissairas ihminen, joka jää työelämän ulkopuolelle on Suomessakin tuomittu kitkuttamaan koko aikuisikänsä jatkuvassa köyhyydessä.

Järjestötoiminnan Justiina

Pirkko Justander on ollut vuosia vammaisten ihmisten esitaistelija. Hän on puhunut kansainvälisissä seminaareissa, telkkarissa ja lukemattomissa tiedotustilaisuuksissa. Pirkko on Invalidiliitossa osa-aikaisena sosiaalineuvojana, kuuluu moniin työryhmiin ja on aktiivinen Suomen Osteogenesis Imperfecta-yhdistyksen jäsen.

Nyt Pirkko on pannut sydämensä Invalidiliiton köyhyysohjelmaan. Se keskittyy pääasiassa pelkällä kansaneläkkeellä eläviin ihmisiin. Ihminen, joka vaikean vammansa takia ei koskaan työllisty ja sinnittelee pelkällä kansaneläkkeellä, elää koko aikuisikänsä jatkuvassa köyhyydessä.

– Vammaisissa ihmisissä on erikoista se, että en oikein keksimälläkään keksi ketään, joka täyttäisi kriteerin työtä vieroksuva. Joka sanoisi, että kyllä musta on niin kiva täällä kökkiä kansaneläkkeellä, että rikkaa en ristiin pane. Tässä vaan kansaneläkettä NAUTIN. Yhtään sellaista en tunne, Pirkko sanoo. 

Yksinelävän, täyden kansaneläkkeen saajan koko vuositulo jäi vuonna 2008 noin 6700 euroon. Se on 558,33 euroa kuukaudessa. 

Tilastokeskuksen yliaktuaari Aku Alasen laskelman mukaan samana vuonna suomalaiset nauttivat elämyksiä yli 4000 eurolla henkeä kohti, eli 333,33 euroa kuukaudessa elämysten hankintaan. Esteetön pääsy teattereihin ja konsertteihin ei paljon auta, jos ei ole varaa edes syödä kunnolla. 

Parannusehdotuksia

– Täyden kansaneläkkeen nostaminen 800 euroon ja sen ostovoiman turvaaminen sekä helpotukset asiakasmaksuihin auttaisivat huomattavasti perustuloilla elävien vammaisten ihmisten arkea, sanoo Pirkko.

– Tilanteen korjaaminen ei vaadi yhteiskunnalta kohtuuttomia toimenpiteitä.Koko elämänsä pelkällä kansaneläkkeellä elävien joukko on niin pieni, ettei heidän taloudellisten edellytystensä parantaminen tule kohtuuttoman kalliiksi. Ei kysymys ole rahasta, vaan tahdosta.

Ilahduttamissäätiö

Mitä Pirkko tekisi, jos hän saisi määrättömästi rahaa? Hän perustaisi säätiön.
– Siihen, että rahat todellakin menisivät oikeisiin osoitteisiin, on jo olemassa suhteet ja tietotaito. Kahdella miljoonalla eurolla, jolle löytyisi 4,5 % vuosituotto, 90 henkilöä saisi joka vuosi 1000 euron ilahtumisstipendin. 

Sen he saisivat käyttää ihan mihin ikinä haluaisivat. Jotta ainaisen pihistelemisen sijaan he saisivat kerrankin nauttia juuri siitä mistä itse haluavat, lupaa kyselemättä ja kuitteja tilittämättä.

Kai hän sentään itselleenkin jotain haluaisi?

– Omakohtainen köyhyys on sen verran peikkona taka-alalla, että minun on edelleen yhä vaikeaa suoda itselleni mitään ylimääräistä. Ilahduttamissäätiön kunniaksi leikkauttaisin eläkeläistukkani uuteen kuosiin ja menisin laavakivihoitoon – mutta ihan omilla rahoillani! 

Tietysti ensisijainen toiveeni on, että yhteiskunnan päättäjät havahtuvat huomaamaan koko ikänsä köyhyydessä elävien vammaisten aseman ja ryhtyvät Invalidiliiton köyhyysohjelmassa ehdotettuihin toimenpiteisiin. 

Pirkko oli 26.10.2010 keskustelemassa Markku Heikkisen ohjelmassa YLEn Radio 1:sellä 'Kuinka kituutetaan työelämän syrjässä'. Minusta oli hätkähdyttävää kuulla, että maamme vammaisista on työelämän syrjässä kiinni vain 17%.

 

Köyhä pariisitar

Aikoinaan Hanna lähti Pariisiin au pairiksi, ja opiskelemaan ranskaa ja kirjallisuutta Sorbonnen yliopistoon. Mutta työt ja rahat loppuivat, rakkaus tuli ja meni. Hän elätti itsensä myymällä hattaroita ja räiskäleitä ja desinfioimalla hammaslääkärin poranteriä. 

Rahaton ja rättiväsynyt

Tänä päivänä boheemielämästä ei ole jäljellä kuin rahattomuus. Hanna ei pärjää ilman avustajaa eikä hän voi mennä yksin ulos lumisena talvena. Rapun alaovikin on liian raskas. 

Hannalla on MS-tauti, eli multippeliskleroosi. Maassamme on noin 7000 MS-tautia sairastavaa. Se on moni-ilmeinen sairaus, jonka oireet ovat hyvin yksilöllisiä. Sairauden aiheuttamat toimintakyvyn rajoitukset ovat myös eriasteisia ja erilaisia. Tautiin kuuluu usein poikkeuksellisen voimakas uupumus, joka pahenee henkisestä ja fyysisestä rasituksesta.

Virastoviidakon taistelut  

Hanna on asioinut sairautensa ja taloudellisen ahdinkonsa kanssa lääkäreiden,toimeentulotukivirkailijoiden ja sosiaaliaseman vammaispalvelutyöntekijöiden välillä. Hän on kysynyt neuvoa ja kertonut tilanteestaan kansanedustajille ja sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikölle.

– Kuinka ne selviävät, jotka eivät jaksa tai osaa? hän ihmettelee. Vaikka Hanna on taistelijaluonne, hänkin uupuu ja joutuu keräämään kokoon itsetuntonsa rippeitä.

Silloin, kun hän ei kerta kaikkiaan jaksa kiertää sosiaali- ja toimeentulotukivirkailijoiden välillä, hän on turvautunut pienituloisen eläkeläisäitinsä apuun. Hanna pelkää kuitenkin, ettei äiti jaksa enää kauan hänen epätoivoista tilannettaan, eikä se ole äidin velvollisuuskaan.

Vaikeaa tai ylivoimaista

Monien terveiden ihmisten mielestä vammaisten toimeentulo on Suomessa kansainvälistä huippuluokkaa. Mutta ihmiset, jotka käytännössä tekevät vammaisten toimeentuloon liittyviä päätöksiä, eivät aina osaa toteuttaa niitä lain tarkoittamalla tavalla. 

Vammaisena ja sairaana on raskasta ja vaikeaa ymmärtää eri tahojen ja viranhaltijoiden rooleja. Kelle tahansa on monimutkaista ja työlästä ottaa selville mitä ja miten lain mukaan haetaan sosiaalipalveluista, Kelalta, terveyskeskuksesta ja sairaanhoitopiiristä. 

Paperisota lomakkeineen, kuitteineen ja todistuksineen on vaativaa ja joillekin sairauden tai vamman takia ylivoimaista.

Pariisiin tähtien alle

Hannalta ei kannata kysyä mistä hän elämässään pihistää ja nipistää. Hän joutuu tinkimään kaikesta. Siksi kysyn, mitä hän tekisi, jos voisi valita rahasta välittämättä.
– Mä lähtisin Pariisiin! Ostaisin lipun oopperasta ensiparvelle keskelle, kun siellä esitetään Puccinin Tosca.