Tukilinjan blogijuttu 8

Siirrän tänne Tukilinjaan kirjoittamiani blogijuttuja. Kirjoitin kahden kuukauden aikana 30.11.20 – 31.01.21 yhteensä 15 juttua. Koska Tukilinjaa julkaisee Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, niin kirjoitin jutut oman vammaisuuteni näkökulmasta. 

31.12.2020

Nämäkin tuli tehtyä

Luulen, että alkavaan vuoteen on harvoin ladattu niin paljon toiveita kuin nyt. Hartaimmat toiveet liittyvät varmaan siihen, että arki palautuisi entiselleen, aikaan ennen koronaa. Oma toiveeni tällä hetkellä on, että kipukausi loppuu. Sitten pystyn taas suunnittelemaan uusia asioita. Yleensä kipu hiipuu pois tietyn ajan kuluttua. Nyt olen jo kertonut kahdessa päivityksessä kipujuttuja, joten koitan ajatella jotain muutakin.

Vuodenvaihteessa usein muistellaan menneitä. Niin nytkin, yritän kertoa lyhyesti, mistä kaikesta tuli kirjoitettua vuonna 2020.

Tukilinjaan tein neljä vähän isompaa juttua ja muutamia pikku-uutisia Valokeilassa-palstalle.

Ykköslehteen en ehtinyt kirjoittaa, koska lomailin ihanassa auringossa Vietnamissa ja Malesiassa. Voi kuinka kaipaankaan taas lämmintä ja aurinkoa.

Kakkoslehdessä juttelin visionäärisen sporttinörtin, kylvettäjäkonsultin Tom Himasen kanssa. Hän oli ideoinut autismikirjon nuorille aikuisille ohjelmointikielikylvyn. Tom oli työssään oivaltanut, että monilla koodareilla on jonkinasteisia autismikirjon piirteitä. Se on siis alalla normaalia. Autismikirjon henkilöiden keskittymiskyky, systemaattisuus ja kiinnostus ongelmanratkaisua kohtaan ovat koodarille edullisia ominaisuuksia, joita moni tietotyöläinen voi vain kadehtia. Koodareista on pulaa työmarkkinoilla ja Tom tiesi, että autismikirjon henkilöitä on työttömänä, joten hän laski yksi plus yksi. Heille voisi opettaa koodaamista ja siten auttaa työmarkkinoille pääsyssä. Se oli mielestäni aivan loistava ja toimiva idea.

Jutun voit lukea Lehtiluukun digilehdestä alkaen sivulta 14.

Minullakin on perheessä autismikirjon teini, joka tietää tietsikoista ja varsinkin tietsikapeleistä lähestulkoon kaiken. Tietysti toivon, että hänkin löytäisi aikuisena oman tiensä niitten asioiden parista, joihin hänen syvin kiinnostuksensa liittyy.

Kolmoslehteä varten jouduin jo opettelemaan etähaastattelua. Skypen välityksellä Samuel Shipway (18) kertoi minulle säveltämästään ja sanoittamastaa räp-musiikista, joka on hänelle elämää suurempi asia. Juttelimme Samuelin toukokuussa ilmestyneestä levystä, jota voi kuunnella Spotifyssä ja hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan musiikin parissa.

Samuel oli sairastunut pari vuotta sitten. Hänellä oli todettu Touretten oireyhtymä ja pakko-oireinen häiriö OCD. Musiikki oli Samuelille terapiaa jo kauan ennen kuin hän edes meni terapiaan. Nyt elämä alkaa jo olla mallillaan, musiikkiopinnot ovat ovella ja tyttöystävä kainalossa. Samuel itse ei halua jumittaa menneissä ja tulla muistetuksi vain entisenä lapsitähtenä, mutta kyllä me silti helposti muistamme kuinka herttainen Risto Räppääjä hän aikoinaan oli. Samuelin jutun voit lukea tästä linkistä.

Minulle räp-musa on aika outoa, en ole paljonkaan kuunnellut sitä. Samuelin haastattelun takia tutustuin Suomi-räpin skeneen ja hämmästyin sen laatua ja monipuolisuutta. Helposti voisi luulla, että räppääminen ei ole minun ikäisteni tai ylipäätään mummojen laji. Turha luulo. Kuuluisuuttakin niittänyt räppäävä Eila-Mummo, eli Eila Nevanranta (84) asui muutama vuosi sitten näillä nurkilla. Silloin hän esiintyi aina Rööperi Festissä. Varmaan muistatte tämän “Mee tsiigaa mummoos ennen kun se delaa”.

Tukilinja 4:ssa sain tutustua sisupartiolaisiin. Lisäksi Suomen Partiolaiset juhlivat 110-vuotista taivaltaan vuonna 2020. Tukilinja mahdollisti 14 sisupartiolaiselle kunnon kamppeet tuleviin seikkailuihin. Varustepaketeissa oli rinkka, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet ja ulkoiluvaatteet. Sellainen kokonaisuus on kallis juttu monelle perheelle. Se voi olla este sille, että pääsee mukaan kivoille retkille ja leireille. Sisupartiolainen on toimintarajoitteinen partiolainen ja heitä on Suomessa noin 900.

Partion moninaisuus- ja aluetyöstä vastaava projektipäällikkö Petra Valkonen perehdytti minut partiotyöhön ja sisutoimintaan. Minuun teki vaikutuksen kuinka nopeasti Partio reagoi muutokseen. Kun korona iski ja partiokolot suljettiin, niin jo maaliskuun puolivälissä Partio oli tehnyt toimintaa verkkoon. Kesäleirejä siirrettiin Minecraftin pelimaailmaan. Oli myös mukava kuulla, että sisupartiolaiset ovat olleet mukana Partiossa hyvin varhaisessa vaiheessa. Suomen sisutoiminta käynnistyi jo vuonna 1928 Helsingin Sokeainkoululla. Sisupartiojuttu on luettavissa tästä, alkaen sivulta 18.

Uusimmassa joulu-tammikuun Tukilinja-lehdessä haastattelen oman tiensä kulkijaa Kristiina Näkkäläjärveä Kittilän Sirkasta. Haastattelu on palaveriohjelman kautta tehty, mutta nyt alan jo olla täysin sinut etätyönä hoidettaviin hommiin. Kristiina on puoliksi saamelainen, mutta viettänyt lapsuutensa ja ison osan elämäänsä saamelaisen kulttuurin keskellä. Jutun kauniit kuvat otti Pauli Hänninen Koutakuvasta.

Ennen haastattelua pyrin aina paneutumaan haastateltavan taustoihin. Minun oli pakko myöntää, että tietoni saamelaisuudesta olivat luvattoman huonot ja kliseiset. Aloin lukea aiheesta ensin netissä ja sitten hommasin Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietokirjan Vastatuuleen. Kirja kertoo saamelaisten omien kertomusten kautta EU:n ainoan alkuperäiskansan kokemuksista Suomen valtiossa. Kertomukset kuvaavat alistamista, halveksuntaa ja häpäisemistä, ja ne piirtävät kuvan suomalaisesta kolonialismista. Vaikka kirja oli monin paikoin raskas, kiinnostuin aiheesta lisää. Otin selvää Lapin terveydenhoito- ja etenkin mielenterveyspalveluiden saannista. Pitkien välimatkojen ja saamenkieliä taitavien ammattilaisten vähäisen määrän takia ne eivät ole hyvällä mallilla.

Samaan Tukilinjan numeroon Sari Heino-Holopainen haastatteli sosiaalineuvos Ristenrauna Maggaa siitä miten sote- ja erityispalvelut tulisi järjestää suurten etäisyyksien Lapissa.

Olin todella iloinen, että saimme Tukilinjassa näin paljon esiin toimintarajoitteisten saamelaisten asiaa. Uusimman Tukilinjan voit ostaa diginä Lehtiluukusta tai tietysti se kannattaa tilata koko vuodeksi ihan paperisena. Tästä linkistä se käy kätevästi.

Minun mielestäni meidän tulisi olla ylpeitä saamelaisista ja Suomen valtion pitäisi mitä pikimmin esittää anteeksipyyntö saamelaisille heihin aikoinaan kohdistetuista julmista suomalaistamispyrkimyksistä. Ruotsi ja Norja ovat jo pyytäneet saamelaisilta anteeksi heihin kohdistettua sortoa, Suomi ei ole.

Kiitos kaikille lukijoille menneestä vuodesta.

Toivon teille Hyvää Uutta Vuotta ja meille kaikille parempia aikoja, valoa ja toivoa.