Leivotaan jouluherkkuja!

Taas on mennyt yksi vuosi Leivotaan-lehden vakituisena avustajana. Uusimmassa joulunumerossa on sen seitsemän herkkua ja lehden mukana saa Karkkikirjan, jonka Nutellafudge on enemmän kuin hyvää. Varsinkin tällaiselle kuin minä, joka pystyn vetämään Nutellaa lusikalla purkista.

Leivotaan-lehden Facebook-sivulla on yksi lempireseptini, Lumileivokset. Ajattelin kokeilla, josko punaisella marsipaanilla niistä voisi tehdä jouluiset tonttulakkiversiot. Pyöreästä valkoisesta karkista saisi tonttulakkiin tupsun ja sitten nämä olisivatkin Tonttulakkileivoksia.
Leivokset on helppo leipoa kääretorttutaikinasta.

4-6 kpl

3 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä

Täyte
noin 2 dl marjoja tai hilloa
2 dl vispikermaa

Koristelu
400 g valkoista marsipaania
tomusokeria
koristenauhaa haluttaessa

• Kuumenna uuni 250 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri kulhossa. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ne vaahtoon. Lisää vesi ja sekoita.

• Levitä taikina noin 30 x 40 cm kokoiselle leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista uunin keskitasolla 4-7 min.
• Kumoa kypsä kakku sokeroidulle leivinpaperille. Jos kakku ei irtoa, sivele paperin kääntöpuolta vedellä.

• Levitä kakulle marjoja tai hilloa. Rullaa kakkulevy kääretortuksi ja jätä saumakohta alle. Anna jäähtyä.

• Kauli marsipaani 4-6 ohueksi levyksi. Vaahdota kerma melko kovaksi. Leikkaa torttu 3-4 cm paksuiksi viipaleiksi. Laita kaksi viipaletta päällekkäin. 

• Lusikoi päälle kermaa ja muotoile se huipuksi. Peitä leivokset marsipaanilla ja leikkaa alareunasta liiat pois.

• Jos teet valkoisia leivoksia, puuteroi ne tomusokerilla. Koristele halutessasi kauniilla nauhalla.

Kierrätyskäsitöitä

Syksyllä kaaduin ja teloin itseni sairaalakuntoon. Kotiutumisen jälkeen on ollut aikaa näpräillä kaikenlaista. 

Pipon langat on Oulunkylän Lankamaailmasta, joka on virkkaajan ja kutojan paratiisi.

Tyynyliinan kangas on Fidan kirpparilta, samoin oranssipitsi. Nauhat löysin kerran Hakaniemen hallista.

Komedian ja tragedian välissä

#kukkahaaste

Kaverini Pasi haastoi minut Facebookissa: #kukkahaaste Joku vinoili heti Pasille hempeilystä. 
Kukat eivät ole hempeilyä! Kukissa on kaikki elämän isot asiat, jotka meitä ajavat: elämä, kuolema, raha ja seksi.
Vuonna 1977 Robert Mapplethorpella oli kolme näyttelyä New Yorkissa, aiheina kukat, erotiikka ja muotokuvat. Ei kai kukaan kuvittele Mapplethorpin kuvanneen kukkia hempeilläkseen.

Aloitin #kukkahaaste lempeästi elämällä eli ruualla, joka liittyy minun mielessäni aina elämään. Kuvassa orvokkisalaattia. 

Seksi. Ranskalaisen yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että nainen vastaa treffipyyntöön todennäköisemmin kyllä, jos näköetäisyydellä on kukkia. Näin väittää psykologi Nicolas Gueguen.

Kuolema, Memento mori. Puhtauden vertauskuvan, kielon synty yhdistetään ranskalaiseen Pyhään Leonhardiin, majapahasessa eläneeseen erakkoon. Hän joutui kahakkaan lohikäärmeeksi naamioituneen vihtahousun kanssa ja kummastakin valui maahan verta. Lohikäärmeen verestä kasvoi inhottavia myrkkyruohoja, mutta siitä, mihin Leonhardin veri pirskoi, versoi ihania, tuoksuvia kieloja.

Rahan kohdalla voitte muistella tulppaanimaniaa Hollannissa 1600-luvulla, ja harvinaisten orkideojen ja muiden kasvien ryöstöt ja salakaupat. Niissä yhdistyy raha, ahneus, hiki ja veri, aika kaukana hempeilystä sanoisin.

#kahvikuppihaaste

Facebookissa oli #kahvikuppihaaste 
Yksi kuva viitenä päivänä.

Kun sunnuntaiaamuna nukkuu puoleen päivään niin aamukahvi jäähtyy ja sitä tulee tavoittelemaan ihan kummat tyypit.

HUI! Mun aamukahviin on iskenyt Titania, keijukaisten kuningatar. Uskaltaakohan tota edes juoda? Mistä lie somerlähteestä imettyä myrkyllistä usmaa. Kahvi senkun kukertuu punaruusun helmaan ja ulkona on syys siittyinen ja tulos yrmy talvi. Tää onko noitain kuudanhuvia, joka ruusustoon vie vain toukkaintappoon….  Onks tää nyt luulevaisten luuletusta?… Taidan lähtee Kannistolle aamukahville?

Aamukahvipöydässä kiihkeää taidekeskustelua. Huutoja ja kuiskauksia.

Respect Andy! Now I’m gonna read the news.

Kahvikupista kuului tänään laulua: ”Unteni kehtona keinuu, aallot ja purteni kaunein. Aavalle kaipuuni kantaa, siellä on onneni mun.”  Nam ja munasillileipiä aamiaiseks. Pitää kiittää kalastajia.

Tyylikäs tyyppi koputti aamulla ikkunaan ja pyysi aamukahviseuraa parvekkeelle. Herranjestas, sillä oli hattu ja kaikki. Vedin toppiksen päälle ja istuin seuraksi. Se kertoi olevansa kotoisin Lieksasta, mutta muuttaneensa vähän urbaanimmille seuduille. Juotiin siinä kahvia, nuokuttiin kuin pellon laidalla. Taivas oli harmaa. ”Syksy on”, se sanoi. ”Kurkikin jo lähti”, vastasin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen se sanoi takas: ”Niin maar lähti”. Meinas tulla viilee, höyheniin niskat kyyristy. Hiljaista oli. Piti välillä siristellä. ”Täytyy tästä…” Varis havahtu. ”Käyhän taaskin tarinoimassa. Oli oikein hauska tavata”, sanoin.

Seura-lehden juttu

 

Minusta oli juttu Seura-lehdessä. Peräti kaksi aukeamaa. Siitä olen iloinen, että sain Invalidiliiton kehitysyhteistyölle vähän näkyvyyttä siinä ohessa.

Kehitysyhteistyöhommissa Addis Ababassa

Etiopian pääkaupunki Addis Ababa on paikka, jota ei voi hahmottaa lyhyen käynnin aikana. Joka paikassa törröttää rakennustelineitä, vasarat alkavat paukkua viimeistään aamukuudelta. Kadut ovat täynnä autoja ja mopoja. Seuraavan kulman takaa voi  törmätä vuohilaumaan, joka juoksee keskellä katua.

Olin Addiksessa dokumentoimassa Invalidiliiton ja sen etiopialaisen kumppanijärjestön VAMCPAAn kehitysyhteistyöhanketta. Maaliskuun IT-lehdessä ilmestyi kirjoittamani ja kuvaamani juttu kumppanijärjestön voimakaksikosta, Yosephista ja Engidaworkista, jotka tekevät hyvää työtä vammaisten hyväksi.

IT-lehti maaliskuu 2015

Itselleni tein kuvaamistani kuvista Stellerin, josta voi lyhyesti katsoa mitä Invalidiliiton ja etiopialaisen kumppanijärjestön hanke pitää sisällään:  

Invalidiliiton kehitysyhteistyöstä kertovassa blogissa on tämä kuvaamani video, jossa VAMCPAAn hallituksen jäsen Hellen Abdulshikur soittaa perinteistä begena-harppua.
Addiksessa tulee usein sähkökatkoja. Tietysti nytkin. Mutta kynttilällä ja taskulampulla saa kummasti aikaan musiikkiin sopivaa tunnelmaa.
Begenaa soitetaan yleensä uskonnollisissa tilaisuuksissa, se säestää rukouksia ja meditaatiota.

Aivotonta piirtelyä

Helena Urpulahti on tutkinut doodlausta taiteen maisterin tutkinnon lopputyönä. Lopputyön nimi on Doodlaus, luonnos marginaalissa. (Lopputyön voi lukea kokonaisuudessaan klikkaamalla nimeä.)

"Työni on tutkimusmatka ja sukellus doodlauksen maailmaan. Se on kuin pieni eläintarha johon on kokoontunut tuttuja kuvioita ja kummajaiskuvatuksia doodlaamisen maailmasta." Helena Urpulahti

Doodlausta voi ehkä sanoa ”aivottomaksi piirtelyksi”, töhertelyksi, joka antaa mahdollisuuden keskittyä käsiteltävään asiaan.

Olen doodlaillut aina, lapsesta asti. Se tulee ihan itsestään, mutta huomaan kyllä, että stressillä tai jollain vaikeasti ratkaistavalla asialla on doodlausta lisäävä vaikutus. Palaverissa tai jotain esitelmää kunnellessa saatan helposti doodlailla. Yritän kuitenkin välttää sitä, koska se voidaan tulkita pitkästymiseksi.
 

Tabletin ja tietsikan lisääntynyt käyttö on vähentänyt doodlausta. Osittain sen on korvannut epämääräinen netissä haahuilu tai Pinterestin naksuttelu. Muistan ystäväni, joka samassa tilanteessa järjestää nappilaatikkoaan.

Urpulahti otti minuun yhteyttä, koska oli löytänyt opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n kaksikymmenvuotisjulkaisun, jonka ulkoasun suunnittelimme Meridianissa vuonna 2005. Kuvitimme sen minun doodlauksillani ja vedimme jokaiseen ”suojapaperiksi” kuplamuoviarkin.

Nyyti ry 20 vuotta.

Kaikkihan me rakastamme poksutella kuplamuovia, vai mitä? Se on sellaista rauhoittaavaa oheistoimintaa. En enää tarkalleen muista miksi valitsimme julkaisuun doodlauksen ja kuplamuovin, mutta niissä oli mielestämme keskittymisen ja itsensä rauhoittamisen fiilis.

Olin tietysti hyvin iloinen, että Urpulahden lopputyön ansiosta doodlailuni muuttui näin merkitykselliseksi.

Urpulahden lopputyössä siteerataan tutkimuspsykologi ja traumaterapeutti Cathy Malchiodia, jonka mukaan doodlaus ei ole vain mahdollisuus ”ajatella eritavalla”, se on myös mahdollisuus tuntea eri tavalla. Monista eri tutkimuksista saadut tulokset todistavat, että taiteellinen ilmaisu auttaa yksilöitä yhdistämään ajatukset tunteisiin. Doodlauksessa Maldiochista uskomattomin ja hienoin juttu on, että se stimuloi useita eri aivoalueita. Doodlaus toimii miellyttävänä karttana omiin ajatuksiin ja ideoihin.

Itse en ole vieläkään luopunut muistiinpanojen tekemisestä paperille. Kirjoitan kaikki palaverimuistiinpanot muistikirjoihin kynällä. Vedän sivulle jopa marginaalin viivottimella. Merkkailen käsiteltyjä asioita erivärisillä tusseilla tai puukynillä. Näin sivusta ja muistiinpanosta syntyy kuva, joka helpottaa muistamista.

Freud Museon aikaisempi logo ja Sigmund Freudin doodlauksia.

Urpulahden mielenkiintoisesta lopputyöstä löytyy myös Wienin Freud Museon aikaisempi logo, joka oli muokattu Freudin piirtämästä doodlauksesta 1920-luvun alussa Psykoanalyyttisen seuran kokouksessa. Ehkä hän siinä doodlaillessaan mietti kuinka ajallisuuden voi kuvata spiraalina eikä lineaarisena jatkumona. Mutta miksi Freudin spiraali oli kulmikas?