Puutarha ilman pöristimiä

Tukilinja julkaisi keväällä juttuni Rikusta.

Kumpulan siirtolapuutarhan kaarevasta puuportista astuu suoraan vihreään paratiisiin. Ilmassa aistii jo syksyä. On vaikea uskoa, että olemme lähellä Helsingin keskustaa.

Maija Karma kuvitti

Onnelin ja Annelin vuonna 1966.

Tapasin täällä vuosi sitten Riku Silanderin, joka opiskelee puutarhuriksi. Kävimme tutustumassa Anneli Munckin viehättävään puutarhaan, jossa Riku auttelee raskaimmissa hommissa. Annelin mökkiin kuljetaan kuin suoraan satuun; Ruusutieltä Orvokkipolulle. Puutarhapöytään oli katettu voileipiä, vadelmia ja punaista mehua. Väkisin tuli mieleen vanha lastenkirja Onnelin ja Annelin talo.

Jos minulla olisi piha, palkkaisin oitis Rikun tapaisen nuoren miehen hommiin. Syvällisellä pohdiskelijalla on kaikki ominaisuudet, joita ainkin minä arvostan. Koon ja komeuden lisäksi hän sai aikaan ja hän suhtautui Annelin hienoihin vanhoihin työkaluihin kunnioituksella. Riku ei tarvinnut mitään pöriseviä masiinoita, työt sujuivat työnnettävällä ruohonleikkurilla ja jykevällä puuvartisella kuokalla.

Hehkutan niitä senkin takia, että meidän pihalla, huoltoyhtiön poika laahustelee edestakaisin lehtipuhaltimentapaisen meteli-imurin kanssa ja pöristää isolla bensamasiinalla kaikki hauskat niittymäiset kukkatupsut tasaiseksi kuin golfkentän. Vaikka siitä on sanottu hänelle monesti ennenkin.

Rikulla on hyvä ehdotus, miksi noista pörisijöistä voisi hyvinkin luopua: “Toisaalta, jos ajatellaan puutarhahommaa, niin tämä on hyvää tekemistä. Tässä lisääntyy motoriikka ja tarkkuus. Vaikkei erikseen mietitä, niin tässä on hyvä silmän ja käden yhteistyö. Tällä metodilla voisi suunnitella kuntoutustakin – ympäristössovellusta kuntoutukseen. Monet ei ajattele sitä, mutta kun itse on tämmönen, että pystyy näkemään eri kantilta tämän hyvät puolet.”Anneli Munck innostuu Rikun näkemyksestä: “Tässä on siitä elävä esimerkki! Olen 84-vuotias ja saan voimani täältä. Koko ajan olen ulkona luonnossa kuten puutarhuri on – ja on hyvä mieli!”