Absolutely abNormal

Tampereen Työväenmuseo Werstaalla avautui syyskuussa näyttely Ihan epäNormaalia, joka kertoo vammaisten elämästä Suomessa ja siihen liittyvistä kysymyksistä nykyisyydessä ja menneisyydessä. Näyttelyssä voi pohtia, mikä on normaalia. Kenellä on mahdollisuus onnelliseen elämään? Millaista on historia vammaisten näkökulmasta?

Näyttely pyrkii havainnollistamaan, että vammaisuus on yhteiskunnallinen kysymys, jonka rankkuus on myös poistettavissa yhteiskunnallisin keinoin. Kirjoitin näyttelystä jutun Tukilinjaan. Se on luettavissa tästä linkistä.

Näyttelyn sisääntulossa pyörii dataproikkarilla vammaisuuteeen liittyviä kuvia ja tekstejä.
Kuvassa taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teoskuva "Lumiliisa".

Kävin Tampereella näyttelyn avajaisissa, joka oli tupaten täynnä vieraita ja vanhoja tuttuja, joita oli mukava nähdä. Hauliston Heikkiä pitää aina tavatessa halata. 

Itse näyttely on melko pienessä tilassa Kisälli-salissa. Minun mielestäni sen jäsennys ja ylöspano eivät valitettavasti toimi. Tila oli hämärä ja tekstejä oli raskas lukea. En ymmärtänyt kuinka sokkeloinen näyttely etenee ja ns. kuumat perunat eivät polttaneet näppejäni, koska en hoksannut missä ne olivat. Lattialla lojui jumppapalloja, joilla oli ilmeisesti joku merkitys. Yleisilme oli vanhanaikainen ja hieman kotikutoinen, mikä oli harmillista, koska vammaisuuteen ei muutenkaan liitetä tyylikkyyttä ja korkean laadun mielikuvaa. 

Näyttelystä on myös verkkojulkaisu. On oltava todella kiinnostunut aiheesta jotta jaksaa kahlata sen läpi. Perustietopankkina se on ehkä tarpeellinen, mutta houkutteleva se ei ole. Tekisin aaltoa, jos törmäisin vammaisasioissa sivustoon, joka on niin mielenkiintoinen, että sitä haluaisivat plarata sellaisetkin, joilla ei ole suhdetta vammaisuuteen työn, perheenjäsenen tai itsensä kautta. Vinkkejä sellaisista saa laittaa, olen kiitollinen niistä ja lupaan kommentoida.

Googlailin lehtijuttuja näyttelystä. Ilmeisesti jälleen törmäsin siihen, että jos asiassa on sana vammainen tai vammaisuus, kukaan ei uskalla antaa kritiikkiä. Aamulehti, Kansan Uutiset ja Hämeen Sanomat olivat laatineet uutisensa melko pitkälle lehdistötiedotteeseen nojautuen. Tunnustan, niin minäkin. Tein jutun puhelinhaastattelujen ja tiedotteen pohjalta ennen avajaisia, koska lehti piti saada painoon. Haastattelujen ja tiedotteen perusteella odotukseni olivat korkealla ja pettymys paikan päällä melkoinen.

Kaikesta tästä motkottamisesta huolimatta olen sitä mieltä, että näyttely on niin tärkeä, että siihen kannattaa sinnikkäästi yrittää paneutua. Tarvittaessa voi kysyä apua oppailta, jos ei saa kokonaisuudesta selvää. Kun vierailee näyttelyssä, voi myös yrittää jutella muiden kävijöiden kanssa. Toivon, että edes siinä ympäristössä on helpompaa puhua vammaisuudesta tai normaaliudesta. Näyttely on auki 27 toukokuuta asti.

Maanantaina 12. joulukuuta 2011 Werstaalla on kaikille avoin jouluseminaari, jossa näyttelystä voi keskustella lisää. Seminaarissa tarkastellaan näyttelyprosessia eri näkökulmista. Toivottavasti siellä ei pelkästään hymistellä, vaan keskustellaan kipakasti ja avoimesti. Usein on niin helppo paeta pienen budjetin ja vähäisten resurssien taakse ja puhua virkakielellä tai akateemisin termein. 

Pääpuhujana seminaarissa on professori Thomas Shakespeare Sydneyn yliopistosta. Shakespeare on sosiologi, vammaisaktivisti ja hurmaava tyyppi, joka uskaltaa epäillä vammaisliikkeen pyhiä totuuksia, puhua etiikasta ja seksuaalisuudesta. Jos työn puolesta ehdin, lähden Tampereelle vaikka vain Tomin takia. Hänhän on vetänyt myös flirttikursseja.