Vammaisia pahoinpidellään

Iltapäivälehdet ovat revitelleet elokuussa sattunutta kehitysvammaisen naisen raiskausta. Ihmisen pahuutta on päivitelty. Asiat tai asenteet eivät päivittelemällä muutu, tarvitaan lakeja, joita myös valvotaan.

Ette ehkä ole tulleet ajatelleeksi, mutta vasta tämän vuoden alusta hallitus teki  lakiesityksen, jonka mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän kanssa määriteltäisiin aina raiskausrikokseksi. Muutoksessa siis ehdotettiin, että sukupuoliyhteys on raiskaus, jos ihminen ei pysty puolustautumaan tajuttomuuden esim. sammumisen, sairauden, vammaisuuden, pelon tai muun avuttoman tilan takia. 

Kesäkuun kolmantena päivänä rikoslakiin todellakin tuli muutos. Siitä on syytä olla tyytyväinen, vaikka minusta on käsittämätöntä, että lakimuutos tulee vasta nyt ja on käsittämätöntä, että vammaisuus on ollut raiskauksen rangaistusta lieventävä asia.

Sukupuoliyhteydestä puolustuskyvyttömän kanssa on nyt mahdollista määrätä kovemmat rangaistukset. Rikoslain muutoksen mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa on aina raiskaus. Henkilö on puolustuskyvytön, jos hän tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

Viimeisimmässä Tukilinja-lehdessä on kirjoittamani juttu vammaisten ihmisten kokemasta väkivallasta. Kirjoitin sen ennen kesäkuista lakimuutosta. Kuvituksena käytettiin mm. tekstiilitaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen karvaisia kahvikupin alusia. Niiden sitaatit olivat tutkija Vappu Viemerön artikkelista, joka käsitteli vammaisten naisten kohtaamaa väkivaltaa.

Vammaisuus lisää riskiä joutua henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. On helpompi nujertaa ja loukata, jopa käyttää väkivaltaa, kun vastapuolena on puolustuskyvyttömäksi uskottu henkilö.

Länsimaissa vammaisuuden historia on täynnä väkivaltaa. Keskiajalla uskottiin esimerkiksi, että hulluus lähtee ihmisestä ruoskimalla. Tänä päivänä vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on usein verhotumpaa ja vaiettua. Sen olemassoloa ei haluta myöntää, vaikka sitä tapahtuu edelleen joka päivä.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

Vaikeasti tunnistettava väkivalta

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vammaisten ihmisten todennäköisyys joutua väkivaltaisesti kohdelluksi tai sillä uhatuksi on paljon todennäköisempää kuin vammattomien ihmisten. Suomalaista tutkimustietoa vammaisten ihmisten kohtaamasta väkivallasta ei juuri ole ja tarkkoja lukuja on vaikea saada.

Kootuista aineistoista käy ilmi, että vammaiset ihmiset saattavat kohdata monimuotoista väkivaltaa. Se voi olla suoraa fyysistä väkivaltaa tai henkistä, kuten vähättelyä, mitätöintiä, alistamista, uhkailua, eristämistä ja kontrollointia. Väkivaltaa on myös se, että ei auteta ylös vuoteesta ja viedään apuväline ulottumattomiin, kuten esimerkiksi pyörätuoli. Säännöstellään lääkkeiden saamista tai pakotetaan ottamaan rauhoittavia jos ihminen ei käyttäydy kuten kumppani, avustaja tai hoitaja haluaa. Väkivalta voi olla taloudellista, kuten vammaisen ihmisen rahojen luvatonta käyttöä, viedään eläke ja tuet.

Teos: Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.
Anu Partanen on kirjoittanut karun, mutta arkisen artikkelin Image-lehteen vuonna 2007. Hän vastasi silloin vapaaehtoisena Naisten linjan auttavaan puhelimeen yhtenä iltana viikossa. Jutussa hän kertoo kuinka perheväkivallalla on kaava.

Varsinkin vammaiset tytöt ja naiset saattavat joutua kohtaamaan seksuaalista väkivaltaa yllättävän monelta taholta. Vammaisia tyttöjä kohdellaan usein ensisijaisesti vammaisina ja siten sukupuolettomina olentoina. Tytön ei välttämättä tarvitse kohdata mitään erityisen vakavaa. Mutta kasvaminen väheksyvässä ilmapiirissä, jossa sanattomasti annetaan ymmärtää ettei hänen kannata edes haaveilla parisuhteesta, lapsista ja omasta perheestä, voi nujertaa ja johtaa heikkoon itsetuntoon. Jos ihmisellä on heikko itsetunto, eikä hän arvosta omaa kehoaan, hän voi joutua väkivallan kohteeksi helpommin kuin muut.

Väkivaltainen lähimmäinen

Vammainen ihminen on usein riippuvainen muista selviytyäkseen päivittäisistä toimistaan. Hänen ympärillään voi pyöriä perheen jäseniä, henkilökohtainen avustaja, puhetulkki, taksikuski, fysioterapeutti, siivooja, sosiaalityöntekijä, lääkäri, laitosten- ja sairaaloiden henkilökuntaa jne. Avustukseen liittyvä emotionaalinen ja fyysinen kontakti voi lisätä väkivallan ja hyväksikäytön riskiä. Koko elämänsä avustettavana ollut ihminen ei välttämättä erota missä hänen henkilökohtaiset rajansa ovat. He saattavat luulla, että henkilökohtaisten rajojen ylittäminen on osa vammaisena elämistä.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

Pelolla vaiennettu

Vammaisiin ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta ja hyväksikäytöstä puhutaan liian vähän. Sitä kokeneet ovat usein arkoja ja pelokkaita, he eivät uskalla nostaa asiaa esiin. Heitä on mahdollisesti uhkailtu ja vähätelty: “Ei sinua kukaan kuitenkaan usko.” He myös pelkäävät, että jos he ilmiantavat väkivallan tekijän, he voivat jäädä ilman tarvitsemaansa avustusta ja hoitoa.

Ihmisen fyysinen tai henkinen vamma voi estää häntä puolustamasta itseään. Ihmiset, joilla on kommunikaatio- ja oppimisvaikeuksia voivat kohdata uskottavuusongelmia yrittäessään kertoa kohtaamastaan väkivallasta. Helpommin kuunnellaan ja uskotaan läheistä, jolla on paremmat kyvyt kommunikoida.

Invalidiliiton naistyöryhmän sihteeri Pirkko Justander kertoo, että vammaisuuteen liittyy usein yksityisyyden rajoja rikkovaa tutkimista ja fyysistä koskettelua. Silloin vammainen ihminen ei itsekään aina huomaa milloin mennään asiattoman rajan yli. Justander kertoo, että rankimpien ja tiiviimpien hyväksikäyttöjen uhrit ovat usein monivammaisia naisia.

Vammaistyön ammattilaisille lisää tietoa

Justander ehdottaa, että pari - ja lähisuhdeväkivallan ja lastensuojelun piirissä työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille annettaisiin perus- ja täydennyskoulutusta vammaisuuden kohtaamisesta. Justanderin mielestä vammaistyötä tekevät ammattilaiset tarvitsisivat tietoa kuinka tunnistaa onko heidän asiakkaansa joutunut väkivallan tai sen uhan kohteeksi, ja kuinka häntä voisi auttaa.

Justander kehottaa kuvittelemaan miltä tuntuu, jos pitäisi soittaa kuljetuspalvelukeskukseen ja mennä kimppakyydillä turvakotiin! Sen lisäksi kaikki turvakodit eivät edes ole esteettömiä, eikä niissä ole saatavilla vammaisen naisen tarvitsemaa henkilökohtaista apua.

Esteettömimmät palvelut, joista saa neuvoja ja apua ovat puhelin- ja internet-palvelut. Vammaisjärjestöjen naisverkosto on korostanut näiden palveluiden kehittämistä ja rahoituksen lisäämistä, että ne soveltuisivat vielä paremmin kaikille huolimatta siitä minkälainen vamma asiakkaalla on.

Suojellen nujerrettu

Läheisten on silti ymmärrettävä, että vammaisella ihmisellä on oikeus seksuaalisuuteensa. Hänellä on oikeus toteuttaa sitä, jos hän ei vahingoita tai loukkaa muita. Suojelun nimissä tehty estäminen on yksi nujertavan väkivallan muoto.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen teos "Julkista riistaa", joka käsittelee kehitysvammaisten silpomista, Ashley Treatmettia. 

Raaimmillaan vammaisen ihmisen kehoon puututaan Ashley-hoidon muodossa. Yhdysvalloissa syvästi kehitysvammaisen Ashleyn vanhemmat ovat yhteistuumin lääkäreiden kanssa syöttäneet tyttärelleen hormooneja, jotta hän jää pienikokoiseksi ja siten kevyemmäksi kantaa, pukea ja kylvettää. Sairaalan eettisen toimikunnan luvalla Ashleyltä on poistettu kohtu, munasarjat ja rintarauhaskudos. Ashleyn rinnat saattaisivat kuulemma myöhemmin herättää joissain hoitotilanteissa tarpeettomia seksuaalisia mielikuvia ja altistaa hänet hyväksikäytölle. Vanhemmat ja lääkärit perustelevat hoitoa Ashleyn elämän laadun parantamisella ja kärsimyksen välttämisellä. “Growth attenuation” eli “kasvun vaimentaminen” on edelleen esillä monissa eettisissä keskusteluissa ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Oikeusministeri oikealla asialla

Maaliskuussa vammaisjärjestöjen naisverkoston seminaarissa "Vammainen nainen ja väkivalta" vammaisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuttiin ääneen ja paljon. Monissa puheenvuoroissa mietittiin kuinka sitä voitaisiin tutkia ja ehkäistä. Seminaarin asiantuntijat olivat yhtä mieltä siitä, että vammaisilla naisilla ja tytöillä on moninkertainen riski vammattomiin verrattuna joutua väkivallan uhriksi.

Oikeusministeri Tuija Brax

Oikeusministeri Tuija Brax myönsi ettei Suomi ole mallimaa siinä, kuinka se täyttää valtiolle kuuluvan velvollisuutensa kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Vammaiset ihmiset eivät käytännössä pääse nauttimaan ihmisoikeuksista tasavertaisesti. Braxin mukaan vammaiset naiset ovat väkivallan kokijoina erityisen haavoittuvassa asemassa.

Myönteisenä asiana Brax koki sen, että vuonna 2010 Suomessa valmistui kaksi ohjelmaa, joita toteuttamalla voidaan puuttua vammaisten naisten kokemiin epäkohtiin. Ne olivat vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO) ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma.

Oikeusministeri Brax kertoi, että hallitus on jo tehnyt esityksen, jonka mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määriteltäisiin aina raiskausrikokseksi. Vastaavasti on tarkoitus muuttaa seksuaaliseen tekoon pakottamista koskevia säännöksiä. Käytännössä uudistus parantaisi erityisesti vammaisten ihmisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa.

Jenni-Juulia oli suunnitellut seminaarin kahvitauolle kahvikuppien koristeet,
joiden tekstit saivat  vetäisemään kahvit väärään kurkkuun.

Naisverkostojen julkilausuma

Seminaarin yhteydessä vammaisjärjestöjen naisverkosto antoi julkilausuman vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja hyväksikäytön tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Julkilausumaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.invalidiliitto.fi/naistyoryhma

Kuulijoiden joukossa oltiin varmaankin yhtä mieltä siitä, että seksuaalinen hyväksikäyttö pitäisi aina tuomita raiskauksena. Rangaistuksen tulisi olla jopa ankarampi, jos seksuaalirikoksenuhri on vammainen, ei koskaan lieventävä seikka.

Rikosilmoitus on askel kohti toipumista

Rikosilmoituksen tekeminen on muutakin kuin tekijän saattamista tuomioistuimen eteen - se on yksi tapa toipua ja päästä eteenpäin. Se on osa loukkauksen käsittelemistä. Se on selkeä viesti tekijälle, että tätä en siedä. Rikosilmoitus voi olla ensimmäinen askel toipumiseen, koska tehdessään sen ihminen myöntää joutuneensa rikoksen uhriksi. Uhri ei ole syyllinen kokemaansa väkivaltaan.