Sivut
▼
perjantai 29. huhtikuuta 2011
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Hymyilevät kädet
Blogissa on kuvia harjoituksista. |
Kuvista välittyy tekemisen meininki ja hyvä tunnelma. |
...eikä teoksesta puutu dramatiikkaa... |
Maroufin upea mustikkapuusta ja luusta tehty tar-luuttu. |
Rafu on innoissaan teoksesta. Suomen Kuvalehti n:o 20 julkaisi 20.5. Kohtaamiset -palstalla sivun jutun 'Hymyilevistä käsistä'. Teksti: Riitta Kyläpää ja kuva: Hannes Heikura. |
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Rättejä suoraan sieluun
Luin Voima-lehteä n:o 3:sta ja ihastuin päätäpahkaa rättitaiteilija Tuija Teiskaan, josta Erkki Pirtola oli kirjoittanut hienon esittelyn. Tuijassa on samaa pitelemätöntä asennetta kuin Iiu Susirajassa, joka oli minulle myös elämys. Lainaan tekstit Pirtolan jutusta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa linkistä.
Tuijan matonkudinperhe alkoi yhteistyönä mummon kanssa. Kun mummo ei enää jaksanut repiä kuteita, Tuijan äiti jatkaa. Tuijan mummo tekee omintakeisia patalappuja, mutta ei näytille.
Tuijan nyöritetysä perheessä naaraat ovat voimahahmoja ja miehenä on homeisesta rottinkikorista tehty autolohikäärme, joka syöksee isän vanhoista vöistä tehtyä tulta.
Tuija sanoo: "Väkertäminen saa aikaan illuusion itsestä parempana ihmisenä, mutta toistaiseksi taide ei ole poistanut huonoja tapojani. Ja toisaalta, jos sitä ei väkertäisi, mihin ne kädet ja pään taas pistäisi."
Jutussa kerrotaan myös amerikkalaisesta Judith Scottista, jolla oli downin syndrooma. Hän eli 35 vuotta omassa pimennossaan hoitolaitoksessa.
Kaksoissisar haki Judithin pois sairaalasta ja hänessä tapahtui muutos.
Judith alkoi kietoa löytämäänsä tavaraa peittoon kaikenmaailman nyöreillä. Näistä maagisista "möykyistä" tuli sittemmin suosittuja ja Judithista maailmankuulu.
Kuvat: Honkahovi |
Kuva: mustekala.info |
Tuija sanoo: "Väkertäminen saa aikaan illuusion itsestä parempana ihmisenä, mutta toistaiseksi taide ei ole poistanut huonoja tapojani. Ja toisaalta, jos sitä ei väkertäisi, mihin ne kädet ja pään taas pistäisi."
Judith Scott at Work Photo: Leon Borensztein |
Kaksoissisar haki Judithin pois sairaalasta ja hänessä tapahtui muutos.
Curlicue Sculpture, Judith Scott Photo: Leon Borensztein |
Judy Hugging Artwork Photo: Leon Borensztein |
Sielu palautuu hitaasti
Nyt on aika siirtyä matkablogista tänne. Kestää aikansa ennenkuin sielu seuraa perässä pitkältä matkalta. Palauttelin sitä käymällä Kaapeli-tehtaalla näyttelyissä.
Viime talven ohjaajani Helsingin taiteilijaseuran sunnuntaipiirtämisissä oli Mika Hytti. Hänen näyttelynsä avautui tiistaina 19.4. Kaapelin Galleriassa.
Mikan maalauksissa bonsaipuu on metafora elämästä. Jokainen voi nähdä bonsaipuussa oman tarinansa. Japanilaisessa Noo -teatterissa näyttämön takaseinälle on maalattu kuva havupuusta, jonka edessä varsinainen esitys ja näytelmä tapahtuu ja jonka ajatellaan olevan heijastuskuva kuvitteellisesta puusta yleisön keskellä. Vuosisatoja vanhassa traditiossa puu toimii elämän äärelle kokoontumisen vertauskuvana.
Näyttelyn esittelyssä oli lause, joka jäi pyörimään päähäni: "Bonsaipuiden oksia leikataan niin, että linnut voivat lentää niiden lomitse loukkaamatta siipiään, juuristo sen sijaan on tiheä."
Kävimme Jaskan kanssa samalla reissulla katsomassa Halosen akatemian kevätnäyttelyä, Pulssi 2011. Hyvin tyypillinen oppilastöiden näyttely, paljon innokkaita nuoria tekijöitä. Minun mielestäni kukaan ei selvästi noussut yli muiden, mutta kuvasin muutaman työn, jotka jollain tavalla pysäyttivät.
Johanna Heikkilä on hieno piirtäjä. Komea viiva ja sommitelma. Hän on osannut ottaa mallista vain tarvittavan, nutaamatta.
Rakkaudesta mustaan. Petra Palermo on upea hiilen käyttäjä. Vaikuttavia isoja hiilitöitä. Tuli mieleen, että aiheet ovat valokuvista tehtyjä ja tavallaan liian kuvitusmaisia. Petra itse sanoo kuvanneensa ihmisen kokemuksen ääripäitä, kauhua kiihkoa ja kuolemaa, mutta aiheisiinsa nähden kuvissa ei ollut sitä draivia. Noin hyvän tekniikan omaava voisi käyttää taitoaan paljon rajummin ja uskaltaa enemmän. Siisteys vie kokemuksen ääripäästä terän.
Emilia Pippola kertoi herttaisen päiväpeittonsa tunnelmista: "Yöt mummun lämpimän selän takana, kessunhakumatkat vaarin kanssa ja mummon ääni puhelimeen vastatessa jäävät mieleen, vaikka he ovat läsnä enää vain meissä ja muistoissamme." Onko se taidetta, en tiedä, mutta se on kaunis muisto lähisukulaisista.
Viime talven ohjaajani Helsingin taiteilijaseuran sunnuntaipiirtämisissä oli Mika Hytti. Hänen näyttelynsä avautui tiistaina 19.4. Kaapelin Galleriassa.
Mikan maalauksissa bonsaipuu on metafora elämästä. Jokainen voi nähdä bonsaipuussa oman tarinansa. Japanilaisessa Noo -teatterissa näyttämön takaseinälle on maalattu kuva havupuusta, jonka edessä varsinainen esitys ja näytelmä tapahtuu ja jonka ajatellaan olevan heijastuskuva kuvitteellisesta puusta yleisön keskellä. Vuosisatoja vanhassa traditiossa puu toimii elämän äärelle kokoontumisen vertauskuvana.
Näyttelyn esittelyssä oli lause, joka jäi pyörimään päähäni: "Bonsaipuiden oksia leikataan niin, että linnut voivat lentää niiden lomitse loukkaamatta siipiään, juuristo sen sijaan on tiheä."
Kävimme Jaskan kanssa samalla reissulla katsomassa Halosen akatemian kevätnäyttelyä, Pulssi 2011. Hyvin tyypillinen oppilastöiden näyttely, paljon innokkaita nuoria tekijöitä. Minun mielestäni kukaan ei selvästi noussut yli muiden, mutta kuvasin muutaman työn, jotka jollain tavalla pysäyttivät.
Johanna Heikkilä on hieno piirtäjä. Komea viiva ja sommitelma. Hän on osannut ottaa mallista vain tarvittavan, nutaamatta.
Rakkaudesta mustaan. Petra Palermo on upea hiilen käyttäjä. Vaikuttavia isoja hiilitöitä. Tuli mieleen, että aiheet ovat valokuvista tehtyjä ja tavallaan liian kuvitusmaisia. Petra itse sanoo kuvanneensa ihmisen kokemuksen ääripäitä, kauhua kiihkoa ja kuolemaa, mutta aiheisiinsa nähden kuvissa ei ollut sitä draivia. Noin hyvän tekniikan omaava voisi käyttää taitoaan paljon rajummin ja uskaltaa enemmän. Siisteys vie kokemuksen ääripäästä terän.
Emilia Pippola kertoi herttaisen päiväpeittonsa tunnelmista: "Yöt mummun lämpimän selän takana, kessunhakumatkat vaarin kanssa ja mummon ääni puhelimeen vastatessa jäävät mieleen, vaikka he ovat läsnä enää vain meissä ja muistoissamme." Onko se taidetta, en tiedä, mutta se on kaunis muisto lähisukulaisista.