Erilaisuuden sietämätön kauneus

Ensi-ilta Malmitalossa oli ystäväni sanoin: "Ihastuttava esitys."
Ilokseni tv-uutisetkin oli huomioinut poikkeuksellisen esityksen. Uutispätkä on nähtävissä TÄSSÄ linkissä Areenalta. Menkää katsomaan ja naurakaa iloisesti vammaisille. 

Uutisjutussaan YLE kertoo kuinka lavalla aukeaa maailma, jossa mikään ei ole sitä, miltä aluksi näyttää.  

Tanssiteatteriteos Kaleidoscope kertoo kauneuden muuttuvista muodoista.
Kohtaamisista, kehojen kuvista, jotka syntyvät, muuttuvat ja katoavat – vain ilmestyäkseen taas uudelleen.

Teos elämän päättymättömästä matkasta. Sana  Kaleidoscope tulee kreikan kielen sanoista ‘kalos’ kaunis, ‘eidos’ muoto  ja ’scope’ nähdä. Kaleidoscope-tanssiteos tipauttaa katsojan kaninkolon  kautta visuaaliselle matkalle kuin Liisa Ihmemaassa -sadussa.

Teoksen  maailma on saanut innoituksensa eri kulttuurien myyteistä,  populaarikulttuurin ilmiöistä eri aikakausilta sekä tanssin eri muodoista. Kaleidoscope ammentaa tutusta ja tunnistettavasta, mutta näyttää tutut ilmiöt uudenlaisessa valossa ja yllättävistäkin  näkökulmista. Kehojen, mielikuvien, liikkeen ja tarinoiden myötä tosi ja  epätosi sekoittuvat ja totunnaiset katsomisen tavat tulevat  haastetuiksi.

Kaleidoscope tuo yhteen seitsemän erilaista tanssijaa, kukin omana ainutlaatuisena yksilönään. Yhdessä he muodostavat kokonaisuuden, jossa ihmisyyden moninaisuus on edustettuna ja jossa mahdoton muuttuu mahdolliseksi.


Ohjaus: Sally Davison
Sally kertoo esityksestä:
"Visio Kaleidoscopesta syntyi noin kaksi vuotta sitten, ja sen siementen kasvattaminen vei aikaa. Matkan varrella jotakin alkuperäisestä visiosta putosi pois, jotakin jäi, jotakin muuttui.
Toiveeni on, että Kaleidoscope voi tarjota uusia näkemisen tapoja - uusia näkökulmia, ulottuvuuksia. Usein syvällä meissä asuu erilaisuuden pelko, mutta Kaleidoscopessa juhlistamme erilaisuutta rikkautena."

"Tämä on matka erilaisiin kehoihin ja tarinoihin. Ylistämme erilaisuutta ja löydämme siitä luovuutta sen sijaan, että pelkäisimme sitä," kuvailee Sally.

Tanssijat: Gunilla Sjövall, Ilona Kenova, Maija Karhunen, Outi Ivaska,
Tom Leidenius, Tuuli Helle, Ville Johansson
Äänisuunnittelija: Juhani Saari
Valosuunnittelija: Ina Niemelä
Lämpiötanssijat: Saara Holmberg, Petra Haapio

Esitykset: Kanneltalo 3-4.11.2010 klo 19.00
Liput: 13 €/ 9 €
Kesto n. 70 min, ei väliaikaa 

Marginaaliklubilla 24.11.

DUBROVNIK LOBBY & LOUNGE klo 19.00

Liput 5 € + Narikka

Eerikinkatu 11, Helsinki

Jalkapallovalmentaja kärryillä

Joku on sanonut, että jalkapallon ymmärtäminen vaatii runoilijan sielua. Se on tunteita, intohimoa, ystävyyttä ja joukkuehenkeä. Karuissakin oloissa se antaa elämälle tarkoituksen.

Kirjoitin uusimpaan Tukilinja-lehteen jutun ystävästäni Joshua Gidadosta. Hän asuu Afrikassa, Nigeriassa, lähellä Jos’n kaupunkia. Hän on intohimoinen jalkapallon harrastaja, joka valmentaa kylän futisjoukkuetta. Joshua ei ole itse koskaan juossut pallon perässä. Ystävät vetävät hänet puisessa kärryssä kentän laidalle, missä häntä tarvitaan. Sieltä Joshua näkee kuinka rakennetaan toimiva peli. Siinä tarvitaan älyä ja strategista silmää. 

Puhuessani ensimmäisen kerran puhelimessa Joshuan kanssa olin aivan hämmästynyt, kun Joshua sanoi heti, että joo, Jari Litmanen on myös suomalainen. Joshua tietää futiksesta enemmän kuin moni muu, siksi hän ihailee Jarin oivaltavia syöttöjä, kuinka Litti haastaa ja laukoo. Joshua muisti Jarin uroteot Ajaxissa ja missä muualla Jari oli pelannut ja varsinkin keiden nigerialaisten kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan Littin kaikista ansioista.

Nigerialaisten valtava innostus jalkapalloon kävi ilmi vuonna 1967, kun Nigeriassa oli sisällissota. Sodan osapuolet pitivät kuitenkin 48 tunnin tulitauon, jotta he voisivat rauhassa katsoa yhden kaikkien aikojen parhaimman pelaajan Pelén näytösottelua pääkaupunki Lagosissa.  

Minua ja Joshuaa yhdistää synnynnäinen luustohauraustauti, osteogenesis imperfecta. Minulla se on hyvin lievä, sitä eivät kaikki edes huomaa. Mutta Joshualla on siitä vaikea muoto ja lääketieteellisen hoidon puutteesta hänen raajansa eivät ole kasvaneet ja hänen lihaksensa ovat surkastuneet.

Sukulaiset ovat rakentaneet hänelle pienen kärryn, jossa hän makaa ja häntä voidaan kuljettaa. Äiti Ester on hoitanut Joshuaa 37 vuotta. Paikalliset avustustyöntekijät ihmettelevät, että äiti on saanut pidettyä hänet hengissä näinkin kauan. Murtumien lisäksi Joshualla on ollut keuhkokuume ja useita malariakohtauksia.

Löysin Joshuan paikallisen kristillisen sairaalan lääkärin Mike Blythin kautta tehdessäni Suomen osteogenesis imperfecta yhdistykselle esittelyvideota. Videota saa OI-yhdistykseltä. Siinä lääkärit ja OI-perheet kertovat OI:sta ja kuinka sen kanssa eletään.

Olin kuullut, että Somaliassa on paljon OI:tä. Sitä tietoa en saanut varmistettua, mutta törmäsin Miken blogiin ja sitä kautta sain yhteyden Joshuaan.

Mike kehuu Joshuaa teräväksi, älykkääksi ja laajasti itse oppineeksi. Valmentajana Joshua on innostava. Mike kertoo, että Joshuan tapa valmentaa joukkuetta on enemmän kehottamista ja pyytämistä, kuin huutamista tai komentelemista.

Joshuan mielestä jalkapallo on paljon suurempi asia kuin pelkkä peli. Se on tunteita, intohimoa, ystävyyttä, ja joukkuehenkeä. Pelaajien muille antamat esimerkit ovat tärkeämpiä kuin pelin voittaminen.

Joshua on muotoillut periaatteitaan seuraavasti:

- panostamme urheilullisuuteen ja hyvään tahtoon,

- emme menetä itsehillintäämme, emmekä hauku erotuomaria, vaikka hän tekisi vääriä tuomioita,

- annamme aina vastustajillemme juomia tai vettä.

Juttelin Joshuan kanssa elokuussa hänen syntymäpäivänsä aikoihin. Koko kylä kokoontuu aina juhlimaan hänen synttäreitään tanssien ja laulaen. Puhelimessa Joshua sanoi: ”Kerro muille, että on sellaisia ihmisiä kuin me.”
Ja toivotti siunausta.