Sivut

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kukkahattutädit kunniaan!

Ystäväni Ritvan ottama kuva minusta kukkahattutätinä Hietsun kirpparilla.
Wikipedia kertoo: "Kukkahattutäti on pilkkanimi, jolla viitataan henkilöön, joka pilkkaajan mielestä vaalii tiukkaa moraalia erityisesti tiedotusvälineissä. Nimitys kukkahattutäti juontuu moraalia tiukasti vartioivien entisajan amerikkalaisten hienostorouvien päähinetyylistä."
Hikipedian mukaan v-mäisiä kyyliä. Mitä sitä kaunistelemaan.

Minä olen Kukkahattutäti. Blogisisko Anna Amnell, kertoo Kukkahattutädit Helvetistä RY:stä, kuinka he ovat erittäin aktiivisia, usein väkivaltaisia ja yleensä lievästi sanottuna "outoja". Ihanaa! Hiiteen naisellinen nöyryys. Edes iän myötä on saatava elää!

Tässä lisää linkkejä Kukkahattutätien maailmaan:
Laura Horsma on sitä mieltä, että Matti Vanhasella on kukkahattutätimäinen asenne. Mielipide Matista taitaa tosin olla ajalta ennen Morsianten vaihtoviikkoja.

Keskustelupalstoilla jopa mietitään, voiko Kukkahattutäti olla myös setä. Off the Record sivullani on lisää kukkahattujuttujani. Tarvittaessa minulta voi tilata näitä Kukkahattutätien tyypillisimpiä tunnuksia.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Helteisiä päiviä

Lapsena olin usein kesäisin Pihlajasaaressa. Nyt kävin siellä kesäretkellä Cassun kanssa. Meillä oli mukana filtti ja eväskori, kuten asiaan kuuluu.

Kun minä
olin lapsi, meitä ei vahdittu samalla tavalla kuin nykyisin. Viihdyin mainiosti avainkaulalapsena.

Sain aamuisin eväspaketin, yleensä ranskiksia, joilla oli juustoa ja kurkkua. Sen ajan ranskikset olivat ranskanleipäviipaleita eivätkä perunoita. Joskus päällä oli myös lauantaimakkaraa. Muistan vieläkin miltä maistuu ja tuoksuu jenkkikassissa lämmennyt lauantaimakkaravoileipä. Kurkku nahistui päivänmittaan voipaperin välissä ja siksi jätin sen syömättä. Sain myös vähän rahaa busseja, ratikoita tai Uunisaaren ja Pihliksen laivoja varten. Kotona piti olla viiden aikoihin.

Suuri haaveeni oli kumipatja, johon sainkin säästettyä. Se oli kangaspäällysteistä kumia ja aika painava. Toiselta puolelta se oli tummansininen ja toiselta punainen. Nyt ihmettelen miten aina jaksoin puhaltaa sen täyteen. Olin sentään aika hittiäinen.

Makasin mahallani kumipatjalla ja meloin käsin. Välillä roikuin alareunasta niin, että yletyin potkimaan lisää vauhtia. Kerran päätin meloa koko Pihlajasaaren ympäri. Avomeren puolella oli isoja aaltoja ja silloin piti varoa, ettei ajaudu liian kauas rannasta. Eväspaketti kastui kyydissä ja ranskikset maistuivat merivedeltä. En muista, että olisin pelännyt tai palellut. Matkaan meni koko päivä. Mutta olin tosi ylpeä itsestäni ja kumipatjasta.

Mitäköhän tämän päivän äidit sanoisivat, jos yhdeksän vuotias kotiin tultuaan kertoisi meloneensa kumipatjalla Pihlajasaaren ympäri? Muistaakseni minun äitini sanoi: "Men de va ju duktigt. Va de int lite farligt?"

 Pukukopit ovat kuin vanhoista italialaisista postikorteista.