Cassun kanssa kesäretkellä Tampereella

Olimme oikein perinteisellä kesäretkellä viime lauantaina. Autolla Tampereelle ja uimaan Näsijärveen. Sen jälkeen Vapriikissa katsomassa näyttelyä intiaanipäällikkö Sitting Bull ja lelumuseossa. Autossa piirrettiin ja syötiin jätskiä.

Näyttelyn esittelyssä sanotaan näin:

"Istuva Härkä on kenties kaikkein tunnetuin intiaani.
Hän oli aikansa supertähti, jonka mainetta nouseva lehdistö pönkitti. Hänet kuvattiin milloin soturiksi tai riitapukariksi, milloin pyhäksi mieheksi.

Istuvan Härän henkilökuva on kiistanalainen: toisten mielestä hän löi laimin mahdollisuuden johtaa kansansa kohti parempaa tulevaisuutta, toiset pitävät häntä vapaustaistelijana ja amerikkalaisvastaisena kapitalismin arvostelijana."

Flowers Issuu

Kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on hieno paikka. Kaisaniemessä mm. intianlootuksen Nelumbo nucifera kaksi suurta kukkaa olivat avautumassa, parananjättilumpeella, Victoria cruzianalla, oli suuri pullea nuppu, jota on kyllä seurattava. Siitä haluan ehdottomasti kuvan, kun se on auki. 

Innostuin kuvaamaan, ja kun pääsin koneen ääreen rakentelin otoksistani ja muutamasta vanhasta kuvasta Flowers vihon.

Pidän kasvihuoneiden tunnelmasta, valosta ja vanhoista rakenteista. Ne ovat paikkoja, joissa mieli tasaantuu. 

Aikoinaan faaraoiden burnoutit hoidettiin puutarhakävelyin. Muistan monia elokuvia, joissa on ollut hienoja vanhoja kasvihuoneita, en muista mitä leffoissa tapahtuu, mutta muistan selvästi kasvihuoneiden tunnelman. 

Romanttisin tanssikohtaus, jonka olen elokuvissa nähnyt tapahtuu jossain Etelä-Amerikassa täysin ränsistyneessä kasvihuoneessa, jossa suuri osa laseista on rikki ja kasvit villiintyneet. Nuori mies ja vanha nainen tanssivat valssia. Valitettavasti en millään löydä kyseistä leffaa, koska olen unohtanut sen nimen.

Kööpenhaminan Glypoteekissa on hieno talvipuutarha, jossa on välimerellisiä kasveja. Pomeranssihuoneiden, "uranssien" eli ansareiden rakentaminen yleistyi tavallisten ihmisten keskuudessa Euroopassa vasta 1700-luvulla. Nimitykset olivat kehittyneet ranskan orangerie-sanasta. 

Suomessa ansareita alettiin rakentaa vasta 1750-luvulta alkaen. Niitä tiedetään olleen ainakin Fagervikin, Suitian ja Jokioisten kartanoissa. 1760-luvulla sitruunapuut kuulemma kukkivat Sipoossa Eriksnäsin kartanon kasvihuoneessa.

Uudenlaista kasvihuone ajattelua ovat suunnitteilla olevat kerrostalot, joissa jokainen kerros on viljelyaluetta. Enviro Tower näyttää viihtyisältä. Olisi mukavaa viettää eläkepäiviä kymmenennessä kerroksessa hedelmätarhan laidalla.

Kakkua japanilaisille

Meidän työyhteisössä on monenlaisia pieniä firmoja. My suomi myy japanilaisille heidän ihailemaansa Suomi-kuvaa ja organisoi elämys- ja design-matkoja japanilaisille. Heillä on huikea tuntemus asiasta, japanilaisia työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja japania sujuvasti puhuvia suomalaisia. 

Siitä, mitä japanilaiset design-matkailijat hakevat Suomesta, minulle tulee 70-lukuinen turvallinen ja kodikas olo. Kun kaikki oli vähän hitaampaa, viattomampaa ja ihmeellisempää. Oli hauskaa, että my suomi laittoivat blogiinsa kuvan tekemästäni vaippakakusta, joka ei nyt ole ihan amerikkalaisen baby shower kakun veroinen.

Mårbacka pelargonini kukkii kohta. Saatte siitä sitten kuvan. Mårbackakin liittyy samaan kaipuuseen vanhaan turvalliseen aikaan. Se on saanut nimensä vuonna 1955, joka on syntymävuoteni, Selma Lagerlöfin kotitalon mukaan. Olenkohan siksi aina halunnut villihanhien selässä maailmalle... Selma Ottilia Lovisa Lagerlöf syntyi Ruotsissa, 20. marraskuuta 1858 Mårbackassa ja kuoli 16.3.1940 samassa talossa. Hän istui kuulopuheiden mukaan Carl Larssonin mallina. 

Japanilaiset muuten tekivät Peukaloisen retkistä animaation, jota ainakin meillä innokkaasti katsottiin.

Kaupungilla ilman karttaa

"A on niin kaunis", sanoi typografiaan vihkiytynyt pomoni aikoinaan.

Parhaimmillaan se onkin. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minua kiinnostaa kauniiksi sanottu grafiikka, typografia tai ympäristö.

Kaupunki on täynnä merkkejä, joita ei voi ajatella käsitteellä kauneus tai hyvä maku. Maku on ihmisen tapa arvottaa ympäristöään ja itseään.

Meillä on varmasti kaikilla se ystävätär, joka aina välillä huokaisee: "...kun mulla on niin kallis maku." Ja kyllä me huomaamme, mitä sillä ajetaan takaa. 

Hän ylentää ja alentaa asioita, ihan kuten me kaikki omilla valinnoillamme teemme. Hyvämakuiset ihmiset osaavat sisustaa kauniisti, ostaa laatua, välttää rihkamaa, antaa sen vaikutelman, että elämä on hallinnassa ja olen pärjännyt - menestynyt. Toisin sanoen, koska hän on osannut tehdä oikeita valintoja, hän ikäänkuin on joku. 

Huono makukin on vaikea asia. Aikansa kun sitä kapinaa harrastaa, tuntee itsensä snobiksi ja eikös vaan jonkun ajan kuluttua se huono-maku-juttu muutu hyväksi mauksi. 

Olen kirjoittanut tyylikkään harmaaseen kangaspäällysteiseen muistikirjaani Pauli Heikkilän sanat: "Maku on ihmisen sisäinen koodisto suhteessa ympäröivään maailmaan, eräs taso sitä kartastoa, jonka varassa hän suunnistaa."

Itsestäni tuntuu, että oma karttani on vanhentunut ja olen eksynyt. Mutta silti en ole yhtään huolestunut. Tajusin, että en tiedä mihin luulin olleeni matkalla ja miksi silloin tarvitsisin karttaa. 

Tämä on yhtä mukavaa, kuin lomalla vaellella vieraassa suurkaupungissa ilman karttaa. Poikkean tuonne, jos se vaikuttaa mielenkiintoiselta, jätän tuon väliin jne. 

Virkatut vessapaperirullan pääliset ja hevosenlänkipeili ovat vilpittömiä ja diivailemattomia tavaroita. Mielessä läikähtää aina iloisesti, kun näen Dance studion romahtaneet kirjaimet. Rankka treenaaminen on sellaista.

Kesäkuinen joulupukki

Tänään oli hyvin kolea päivä. Ruokatunnilla olimme lähikuppilassa syömässä. Kadulla pysähtyi auto ja yllättäen sieltä hyppäsi... joulupukki.
Pieni lapsi äitinsä kanssa pysähtyivät, kuten moni muukin ja lapsi meni aika vakavaksi.
Ilmastonmuutos on pahempi kuin osaamme arvatakaan.

Onnittelukakku

Meidän työyhteisössä on juhlia vähän väliä. Jos ei muuta keksitä, niin on tarjottava tukkapullaa käytyään kampaajalla. Tänään on vähän isompi häppeninki, kun meille tullaan näyttämään uutta vauvaa. Teimme heille tällaisen onnittelukakun heti maanantaiaamusta. Iloista työviikkoa muillekin!

Hienoja käsitöitä ja burleskia

Tänään kävin Ofelia Second Hand Marketissa Gloria teatterissa.

Väkeä oli paljon. Toivon myyjien puolesta, että kauppakin kävi, koska hinnat eivät olleet huikeita.

Kivoja tavaroita, harmi vaan, että jos noita käyttäisi töissä, viimeinenkin uskottavuus rapisisi.

Minusta burleski-tyyliin pukeutuneet hieman pulleat nuoret naiset on hauskan näköisiä. Onhan heissä meininkiä ja kanttia. Ja sekin on hauskaa, että he tekevät itse suurimman osan rensseleistään. Kunnon käsityöläisyyttä. Johonkin perinaiselliseen heidän tyylinsä minussakin iskee. Itse olin nuorena turhan ujo tuomaan tuota puolta esiin.

Odottelen nyt toiveikkaana, että tulen vanha-hävytön-nainen-ikään.

Vanhoista naisista ulkonäöllinen idolini on yli 70-vuotias Anna Piaggi.

Miksiköhän näissä alakulttuuri tilaisuuksissa on paljon mielenkiintoisempaa käydä, kuin design-tapahtumissa? Ne ovat aika usein akateemisen ikäviä.

Kunhan ehdin laitan tänne kuvan ostoksestani.

Cross Over Festivaali ja iloisia ukkoja

Cross Over Festivaali alkoi Kaapelilla eilen.

Erityisesti pidin Karjalohjan toimintakeskuksen "Olen mies" sarjakuvista.

Lainaan tähän Papunetin artikkelia:

"Olen mies –näyttely kertoo miehen elämän peruskysymyksistä kehitysvammaisten näkökulmasta. Arjen sattumuksista, työstä, kohtaamisista, rakkaudesta, naisista, hyvästä ruuasta, kaljan juonnista, kuolemasta ja lapsena kohtelemisesta. 

Sarjakuvien tekijät, toimintakeskuksen "ukot", ovat noin 25-55 –vuotiaita kehitysvammaisia ihmisiä, jotka alkoivat piirtää sarjakuvia ystävänsä Voiton kuoltua."

Olen mies –näyttelyssä suru on vaihtunut kannanottoihin ja arkeen liittyviin toiveisiin kuten parisuhteen ja lasten kaipuuseen. Näyttelyn teoksia ei ole tehty kuntouttavassa mielessä eikä terapiaksi – vaan koska piirtäminen on ukoista helkatin hauskaa.

Tervetuloa katsomaan, miltä näyttävät kunnon kalavale, miehen putkiaivo, ehkäisyruiskeen jälkeinen vapaudentunne ja tuopin jälkeinen rairai-meininki."

Tänään kuulin, että Kari Peitsamo oli esiintynyt Cross Overissa ja hurmannut "ukot" kertaheitolla. Harmi vain, että eivät voineet olla konsertin loppuun asti pitkän kotimatkan takia. Peitsamo sai ilmeisesti bussillisen faneja.

LAYELA - tarinoita etiopialaisten vammaisten arjesta.

Kynnys ry avasi Kioski gallerian Siltasaarenkatu 4:seen. Esillä on Charlotta Bouchtin valokuvia Etiopiasta. LAYELA - tarinoita etiopialaisten vammaisten arjesta. Charlotta on kuvannut etiopialaisten vammaisten ihmisten arkielämää syksyllä 2008, kun suuri nälänhätä jälleen uhkaa maata. Kuvista huokuu elämänilo ja yrittämisentahto. Ne kertovat toivosta ja halusta muutokseen. Päätähdiksi nousevat naiset, jotka ovat lähteneet muuttamaan ensin oman elämänsä ja sitä myötä myös yhteisön asenteita.

Vammaisia naisia suojellaan liikaa ja suojelemisen varjolla heitä eristetään. Toisaalta vammaiset naiset myös joutuvat raiskauksien ja väkivallan kohteeksi. Nainen, jolla on ammattitaito, on rikas. Nainen joka uskaltaa astua ulos majasta, on rikas. Tekstit kuviin on tehnyt Heini Saraste.

Galleria KIOSKI Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki
Avoinna 5-17.6 sekä elokuu, ti-pe kello 12-16
www.kynnys.fi

Sadetta

Pari päivää oli pilvistä ja satoi. Kastanjat on jo melkein kukkineita. Varisevat.

TA VU TA LO JA

Legendaarinen pomoni Airi Hast, mainostoimisto Hast Pasanen Vormalalta opetti minulle paljon asioita. Työstä ja elämästä. Airin kaltaista suurta persoonaa minulla ei ollut ennen pomona, eikä sen jälkeen. 

Airi julkaisi vuonna 1983 pienen runokirjan Tavutaloja, elämäämme japanilaismitalla. Sain aikoinaan Airilta oman kappaleen, mutta nyt sattumalta löysin kirpparilta saman kirjan. Olin melkein närkästynyt, kuinka joku voi myydä sitä kirpparilla! Airin kirjan pitäisi olla ja pysyä hyllyssä, jos on onnistunut sen sinne saamaan.

Oli mukavaa löytää Lukutoukan blogista:

Airi Hast on koko ikänsä työskennellyt sanojen parissa. Kurinalainen, annetussa aiheessa tiukasti pitäytyvä ja jokaista turhaa sanaa karttava teksti on hänelle tuttua. Vapaata, omaehtoista kirjoittamista hän on toteuttanut tekstittäessään kuvateokset Seitsemän auringon yö sekä Iltakirjaimia. Tavutaloissa hän tahtoo yhdistää oman persoonallisen sanottavansa sekä ankaran, ennalta määrätyn muodon, jonka hän on lainannut japanilaisista tankarunoista.

"Ajatuksemme asuvat tavuista tehdyissä taloissa. Vielä. Audiovisuaalisten sukupolvien ajatukset asunevat kuva-äänitaloissa," Airi Hasti sanoo."

Vuonna 1968 julkaistu Iltakirjaimia ja muita asioita -kirjassa selitetään erilaisia sanoja. Airin kyky pelkistää asiasta se olennainen ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka hän selittää mikä on piilo: 

”PIILO on se, missä ollaan odottamassa että joku etsisi. Piilossa ollaan leikisti ja todesti. Jos ollaan piilossa todesti, toivotaan, ettei kukaan edes etsisi.”

Graafikko Osmo Pasasen kanssa hän teki 70-luvulla Elannolle voitokkaan ilmoituksen: "Proletaarin leipä maistuu porvarinkin suussa." 

Kirpparilla aamukahvilla

Olin ensimmäisen kerran tänä kesänä aamukahvilla Hietsun kirpparilla.

Kirpparikaverini Heli ja hänen äitinsä olivat myymässä Helin ompelemia iloisen värisiä vaatteita.

Heliltä ostan joka kesä jotain, pellavahousut, kassin tai kirjavia muovikoruja. Hänellä on pettämätön värisilmä.