Lisää tavaraa

Kiinalainen kantaja.
Nykyisin länsimaissa on tullut sivistyksen mitaksi elää mahdollisimman vähän tavaran kera. Koska tavaraa on rajattomasti saatavilla, siitä on tullut rahvaanomaista. Meillä on varaa suhtautua tavaraan ylimielisesti. 

Suomessa ei ole enää joutilasta yläluokkaa, jonka palveluskunta huolehtii kamasta ja sen kuskaamisesta ja ylläpidosta. Haluammeko osoittaa, kuten entisaikojen aateliset, ylemmyyttä sillä, että voimme valita kuljemmeko ilman kantamuksia? Voimme osoittaa sivistyneisyyttä sillä, että emme anna tavaran kahlita henkeä.

Maailmalla otamme kuvia ihmisistä, jotka kantavat eksoottisia ja värikkäitä nyssyköitä ja ihmettelemme kuinka toinen toistaan kummallisemmat ajoneuvot on lastattu käsittämättömän täyteen tavaraa.

Lähiöiden vuokrakämpät Suomessakin pullistelevat tavaraa. Köyhät istuvat romujensa keskellä katsomassa telkkaria. Tavaran keskellä ei ole elämänhallintaa ja se on säälittävää.

Sivistyneistö oleskelee kuulaissa tyhjissä tiloissa, valkoisissa sohvissaan ilman rojua ja viihdesaastaa. Huoneissa on vain muutama tarkkaan harkittu ja todella kallis tavara. Ilmapiiriin kuuluu väittää, ettei ole brändien orja. Jokainen tavara on valittu yksilöllisesti. Silti ne ovat merkkituotteita tai hyvin vaikeasti saatavia ja eksoottisia. Ne ovat oikeanlaisia. Eivät missään nimessä massojen brändejä. Vain näissä väljissä huoneissa elämä on hallussa ja hengellä on tilaa liikkua.

Arkkitehti Josef Frankin (1885–1967) sanoi suhtautuvansa suurella varauksella ihmiseen, joka suosii neliskanttisia ja kulmikkaita muotoja. Suorakulmaisuuteen mieltynyt ihminen elättelee Frankin käsityksen mukaan jossain sydämensä sopukassa totalitaarisia ajatuksia.
Italialainen Arco-valaisin 1962,
Achille Castiglioni ja
Pier Giacomo Castiglioni.

Meillä jokaisella on se tuttu, joka huokaisee, että hänellä on niin kallis maku. Siksi hänen on vaikea löytää mitään mielenkiintoista. Hänelle kun kelpaa vain paras. Hän ostaa ani harvoin ja vain laadukasta. Less is more, we know.

Minun sukupolveni ja yhteiskuntaluokkani juoksee aleissa, kirppareilla, ostareissa ja marketeissa halvan tavaran ja tarjousten perässä. Niukan lapsuuden kokeneina riemastumme seitsemän euron ruotsalaistrikoosta, jossa on paljetteja. Vaikka edelliset pursuvat kaapista. ...mutta se lapsityövoima, ja ympäristö ja kaatopaikat ja öljystä tehtävät tekokuidut ja puuvillaviljelysten myrkyt ja...

Siitä morkkiksesta meidät pelastaa kierrättäminen. Mitä innokkaammin kierrätämme, sen nopeammin voimme ostaa uutta. Samalla pidämme yllä  mielikuvaa, että omistamme vähän. Olemme kahlitsevan tavarakaaoksen yläpuolella. Tai sitten käytämme vintagea. Sehän on laadukasta eikä sitä ole väännetty lapsityövaimalla. Koska meillä on hyvä maku, osaamme arvostaa hyvin tehtyä käsityötä.
Tavarat pitävät tavallisen ihmisen kasassa. Kun ystäväni odotti soittoa sairaalasta, hän järjesti keittiön kaapin ja tiskasi jokaisen astian. Minun pieniin kriiseihini riittää nappilaatikon järjestäminen ja silittäminen.

Tavaroita on lohdullista hypistellä, tuntea muotoja ja materiaaleja, ihailla värejä, nuuhkia. Joku viettää sinisten esineitten päivää. Rakentaa ikkunalaudalle sinisen asetelman ja katselee kuinka valo liikkuu ja sävyt muuttuvat.

Nuorempi sukupolvi sanoo, ettei se tarvitse tavaroiden suomaa turvaa samalla tavalla kuin meidän sodanjälkeinen sukupolvemme. Heillä ei ole käsitettä, kun pahat päivät tulevat. Monilla nuorilla on jatkuva pahapäivä, mutta heillä ei ole mitään mihin tarttua. Edes vanhaa nallea, koska nykyvanhemmat kierrättävät lastensa leluja niin innokkaasti, että lapsi ei ehdi kiintyä tavaraan. Pitää osata luopua.

Viimeiselle matkalle minun arkkuuni saa laittaa mukaan rakkaimpia tavaroitani. Minulle voi ommella väljän monitaskuisen mekon vaikka vanhoista verhoista ja jokaiseen taskuun saa panna pienen aarteen. Muinaisessa Egyptissä vainajat saivat tavaroita mukaan. Kuolleille lapsille pantiin hautaan leluja, jotta he voivat leikkiä tuonpuoleisessa.
Tekemäni rasia, jossa on monta muovista tukkaklipsua.
Cassun kanssa somistettu robottipariskunta.
Lönnrotinkadulla paloi muutama vuosi sitten talo. Joka puolella leijaili palaneita tavaroita. Nokimusta kangaspala on kadulta palon jälkeen.
Nalle pitää vanhaa kansanrunoa:
Yksi ystävä minulla

tämän ilman kannen alla,
sekin kurja mustakulma,
raukka rauankarvallinen.
Ostin nuken Hietsun kirpparilta. Pidin sen ilmeestä. Tein sille vaatteet ja korut. Vaikka emme hymyile toisillemme, olemme ystäviä. 
Kummitätini, taiteilija Ada Onnela, piirsi tyttärestäni Miisasta kuvan. Ada leikkasi piirroksen irti, liimasi kankaalle ja kehysti. Ada maalasi Miisalle samantyylisen kauluksen, joita Ada usein virkkasi vaatteisiinsa.
Kutsun heitä hiljaisiksi.
Äitini Ruth Naemi Kiljavan keuhkotautiparantolassa 50-luvulla ja mummoni Naemi Elisabeth nuorempana kuin minä nyt.
Meidän kotitontulla on vessassa oma puucee. Sain kerran napattua siitä kuvan. Se oli unohtanut omaan vessaansa valot.
Teetin Jaana Tuomistolla kynttiläkruunun, joka on täynnä muistoja. Esimerkiksi vanhempani tapasivat toisensa junassa matkalla Pariisista Saksaan sodan alkaessa. Kruunussa roikkuu siitä muistona isäni Pariisista ostama Eiffel-torni.
Kirppareilta keräämiäni hauskoja vanhoja patalappuja tai pannulappuja, kuten meillä sanottiin.

Kirpparilla näkee mitä kaikkea jännittävää ihmiset puuhailevat.

Eräs nainen tekee hienoja hyönteiskoruja kaikenlaisesta pikkuromusta ja rautalangasta.
Tessalina Keltanen, tessalina@luukku.com, tekee kollaasitauluja.
Yksi lempikoruistani on Lillian Crowen pieni rintakehä.
Olen hieman muokannut sitä, lisäämällä siihen helmestä kyyneleen ja mummoni punaisen pisaran mallisen kiven sydämeksi.

Elokuun 2010 Glorian koti -lehdessä Kaj Kalin kirjoittaa mielenkiintoisesti tavaroiden taikamaailmasta: 
"Lapsuuden lelut - myös ne, joita toivottiin, mutta ei koskaan saatu - ovat pohjustaneet minuutta ja aikuisiän tavaramieltymyksiä.

Aikuinen ihminen
omistaa läntisellä kulttuurialueella keskimäärin 10 000-20 000 esinettä. Mikä risteilevien ja solmiutuvien muistojen, halujen ja tarpeiden tihentymä tuo kymmenien tuhansien kapineiden henkilökohtainen varasto onkaan! Siinä aikamme vastine Freudin keksimälle alitajunnalle."


YLEX:llä pyörii hauska Tavarataivas ohjelmasarja. Yhdessä osassa lempparisuunnittelijani Antti Asplund antaa tuunaajille peilinpaloja.