maanantai 22. elokuuta 2016

Ruoka on ihmisoikeus

Olin viikonlopun kuntoutuksessa. Potilasyhdistykseni oli järjestänyt vallan mainion muutaman päivän kokoontumisen kuntoutuskeskukseen. Saimme nauttia kuntosalista, vesijumpasta ja runsaista aterioista monta kertaa päivässä.


Palautekeskustelussa ruoka ja sen terveellisyys nousi esiin. Laatuun ja valikoimaan ei oltu täysin tyytyväisiä. Ja kuten moni tietää, näissä buffet-pöydissä on varmasti tarpeeksi proteiineja, vitamiineja ja kaikkea sitä, mitä ihminen tarvitsee ja paljon liikaakin. Maistuuko se hyvältä tai sopiiko syöjän maailmankuvaan on sitten toinen juttu.


Älkää kiusaantuko. Muistan lapsuudesta ihan hyvin painostuksen jäähtyvän lautasen ääressä niistä nälkään kuolevista Afrikan lapsista. Sillä on velliä vedelty. Ei se maito- ja ohralitku silti yhtään paremmalta maistunut, vaikka telkkarista näki Biafran pallovatsaisia lapsia, joilla oli kärpäsiä silmissä.



Kun liian lihapainotteinen ruoka on kuntoutuksessa harmittava juttu, niin jossain takaraivossa 60-lukulainen minussa inisee, että tuttuni Sambiassa syövät lehdistä tehtyä muhennosta, koska muuta ei ole. Silti tiedän, ettei näitä asioita voi, eikä kannata vertailla.

Suurin osa kuvista: pixabay.com
Kuitenkin on kerrottava: Kesällä YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP julisti korkeimman tason hätätilan kuivuuden koettelemille alueille eteläisessä Afrikassa. Hätäapua tarvitsee yhteensä 18 miljoonaa ihmistä seitsemässä maassa, joista Sambia on yksi. Etiopiassa on pahin kuivuus 50-vuoteen.
Kun sateet tulevat, monet nälkäiset pienviljelijät ovat jo syöneet siemenviljat, eikä heillä ole mitä kylvää.


El Niño -sääilmiön takia viljelykasveja on tuhoutunut ja viljasadot ovat epäonnistuneet eteläisessä Afrikassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO sanoo, että maailmassa on noin 795 miljoonaa aliravittua. Jos lukua on vaikea hahmottaa: Vuonna 2013 Euroopan väkiluku oli 742,5 miljoonaa. 


Kaikki tämä tarkoittaa, että taas kerran, hätätila koettelee pahiten vammaisia ihmisiä. He viljelevät pienillä pihoillaan mitä pystyvät. Se mitä sieltä saa on päivittäisen ravinnon kannalta äärimmäisen tärkeää. Vammaisille ihmisille ruokavedenkin kantaminen on ongelma, kasteluvedestä puhumattakaan.


Olen keväällä ja kesällä kertonut tapahtumissa ja tiedotteissa Invalidiliiton Toinen ateria -varainhankintakampanjasta, jolla pyritään turvaamaan köyhien vammaisten ihmisten ruokaturvaa Sambiassa ja Etiopiassa. Melkein kaikki tapaamani ihmiset ovat sitä mieltä, että teemme hyvää työtä, mutta he kertovat monia syitä miksi eivät voi osallistua kampanjaan edes 10 eurolla. Olen kuullut tarinoita pienistä eläkkeistä, sairauksista ja niukasta toimeentulosta. Varmasti aivan aitojakin kokemuksia, ei pelkkää tilanteesta luistelua.


Olen miettinyt paljon sitä, mistä johtuu, ettei kaukana asuvien ihmisten hätä, aliravitsemus tai suoranainen nälkä, hetkauta meitä puoleen eikä toiseen. Ehkä pakolaisongelma, Syyrian kriisi, Aleppon pommitukset, kuvat kuolleista tai kauhun lamauttamista lapsista ovat jo niin kovaa tavaraa, että mieli suojautuu ja usko häviää. Usko siihen, että jotain olisi tehtävissä.


Jotain henkilökohtaista ja kannustavaa olisin halunnut kirjoittaa tähän loppuun, mutta en keksi. Olen elämässä saanut kaiken mitä olen tarvinnut ja paljon siitäkin mitä olen ihan vaan ahneuksissani halunnut. 
Mitä todellista kaltaiseni kermaperse tietää nälänhädästä? 
Tilastoja ja uutisia, joita minulla on varaa seurata. Hän, jota se tilasto tai uutinen koskee, ei seuraa niitä. Hänen aikansa kuluu selviämiseen.
“Ajatellaan, että jos kaikista köyhimmät nostettaisiin edes sinne parin dollarin tuloille, sekin vapauttaisi ihmisen pelkästä selviämisen pakosta. Ajattelemaan ja keksimään niitä innovaatioita”, sanoo köyhyystutkija, Jyväskylän yliopiston etnologian dosentti Jukka Jouhki.