perjantai 26. elokuuta 2011

Olutta ja maailmanlaajuista vastuuta

Syksy on lähtenyt käyntiin. Eri tahot järjestävät tilaisuuksia. Kaikissa ei ehdi käydä, mutta hauskimpia ja mielenkiintoisempia ei voi jättää väliin.
Sinebrychoff esitteli uusia oluitaan ravintola Carelian kabinetissa. Todellinen oluen ystävä, maisteri Simo Frangén, veti kuivin suin oluenmaistajaistestin. Olen joskus ollut viininmaistajaisissa. En ole ollenkaan asiantuntija, minulle on olemassa hyvää ja vähemmän hyvää puna- tai valkoviiniä. Kun asiantuntija kertoi mihin on kiinnitettävä huomiota ja viinit maistettiin peräkkäin, tapahtui ihme. Tämä sama ihme tapahtui oluen kohdalla. Saatoin aistia ruista, tumman leivän täyteläisyyttä, kukkamaista mausteisuutta ja maltaista katkeruutta. Suosikikseni nousi Panimomestari Nikolain vuosiolut 2012. Se on suodattamatonta kellariolutta. Vaaleaa likkojen kaljaa, kuten joku sanoi.
Karhu-ryijy. Kuva: Sinebrychoff.
Graafikkona ja vanhana mainosmaakarina en voi olla ihailematta Karhu-oluen tunnusta ja toimivaa brändiä. Kuulin, että innokkaat käsityöihmiset ovat kutoneet Karhu-villapaitoja ja Koff on teettänyt Karhu-ryijyjäkin. Karhuvillapaidan ohje on ollut Novitan syksy 2010 lehdessä. Todellinen äijäpaita!

Markkinoille ovat tulleet myös Fingerpori bisse ja lonkku. Pöytäseurueemme kanssa tuumailtiin, että mikä olisi sopivin tilaisuus nauttia niitä. Olimme yksimielisiä, että siinäpä juomat kalsarikännille.
Tästä on turha yrittää virittää tyylikästä aasinsiltaa seuraavan päivän tilaisuuteen. Olin suureksi hämmästyksekseni saanut kutsun Hanasaareen Stenbäck symposiumiin, jonka aiheena oli globaali vastuumme. Se järjestettiin Pär Stenbäckin elokuun alkupuolella olleen 70-vuotispäivänsä kunniaksi.
Stenbäckin humanitaarinen työ on ehkä näinä päivinä tunnetumpaa ulkomailla kuin Suomessa. Hän valvoo muun muassa Kansainvälisen Punaisen Ristin puolesta Israelin ja Palestiinan humanitaarista sopimusten noudattamista. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että Suomi on kaksikielinen maa ja sellaisena sen tulisi säilyä. Stenbäck on kirjoittanut kotisivulleen aiheesta hienon kolumnin, jota suosittelen luettavaksi.
Valotus- ja rajausmallina meidän kertakäyttöstudiossamme.
Olisihan sitä voinut hymyilläkin.
Stenbäck auttoi Deep Blueta tekemään 12 osaisen ohjelmasarjan Maailman tuntemattomista kriiseistä vuonna 2008. Ne esitettiin TV1:sen aamutelkkarissa. Stenbäck on toiminut monta vuotta International Crisis Groupin hallituksessa ja hänen ansiostaan pääsimme Osloon ICG:n kokoukseen haastattelemaan kriisien asiantuntijoita. Minun maailmankuvaani se avasi paljon.
Tässä on vapaa tulkintani Pekka Haaviston kommentista symposiumin keskustelupaneelissa. Kuinka oikeassa hän onkaan. 
Suomessa asuvat koulutetut pakolaiset ovat käyttämätön voimavara. He ovat nähneet pohjoismaisen elämäntavan. He voisivat auttaa ja olla mukana omien maidensa kriisien selvittäjinä. He ymmärtävät paikallisia työtapoja ja kuinka kansalaiset parhaiten oppivat. Ennen kaikkea he, käydessään kotimaissa ja mahdollisesti palatessaan, vievät tietoa siitä, mihin suuntaan ja minkälaisin keinoin yhteiskuntaan voidaan vaikuttaa. Pakolaisten vahvuutena on, että he ovat olleet syvällisesti tekemisissä kummankin kulttuurin kanssa. He ovat parhaita elämäntapojen välisiä tulkkeja.
Puheenvuoroissa tietysti mainittiin monia Stenbäckin uran ansioita. Symposiumin wrap-upissa Stenbäck kertoi, että hänestä on hieman hämmentävää saada näin paljon kehuja. "Ota vaan vastaan - ei kannata odottaa hautajaisiin asti", oli hänen viisas vaimonsa Sissel, sanonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti