torstai 30. kesäkuuta 2011

Mitä kertoa matkasta?

On vaikeaa päättää mitä matkasta kertoo. Itse, eikä kukaan muukaan jaksa lukea pitkiä matkapäiväkirjoja tyyliin sitten me mentiin. Syvällisiä ajatuksia ei putkahda nähtävyyksien äärellä. Haaremin ovella, Topkapin palatsissa, ajatus karkaa lähimpään ravintolaan, jossa voisi istua lepuuttamassa jalkojaan ja syödä jäätelöä. Iltapäivällä, viinilasillisen jälkeen, ei teekään mieli mennä seisomaan Sinisen moskeijan jonoon kengät kädessä. Päivänokoset kuulostavat paljon houkuttelevimmilta.
Mikä oli suurin elämys? Yksittäistä sellaista ei ollut. Koko matka on elämys. Sininen moskeija auringon laskiessa, kun minareeteista alkaa kuulua muezzinien huutoja. Ihmisten pyykit ja parvekepuuhat. Kissat ja pikkukaupat. Ruoka ja Bosporin laivat. Mattojen ostaminen basaarista. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Orhan Pamuk luonnehtii usein Istanbulin peruskäsitteeksi surun. ”Kaikkien istanbulilaistenkin sisäistämän, rakastaman ja levittämän ’kaunis Istanbul’ -kuvan on väkisinkin pidettävä sisällään paljon surullisten raunioiden tunnelmaa.”, kirjoittaa Pamuk. En ymmärrä raunioiden surua, koska en tunne niiden tarinoita.
Tästä klikkaamalla pääsee katsomaan kaikkia kuvia, kaikki tunnelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti