tiistai 14. joulukuuta 2010

Reality Bites!

Tutustuin todellisuuteen. Olin viikon Haartmanin sairaalassa. Ei mitään kuolemanvakavaa, niveltulehdus, josta paranee.

Kaksi vuorokautta jonotin päivystyksen vuodepaikalla osastopaikkaa, koska crp huiteli aika korkealla. Vuodepaikat ovat rivissä pitkän käytävän varrella. Sänkyjen välissä on vain kolisevia puusermejä. Käytävää kuulemma kutsutaan Raatteen tieksi. Enkä ihmettele. Potilaat huutelevat ja kurottelevat ohikiitäville valkotakkisille.

Raatteen tiellä meitä oli sydänkohtauksen saaneita, kännissä kolhiintuneita ja paljon sekavia vanhuksia. Viereeni tuotiin mummo, joka oli maannut kaatuneena kotonaan muutaman päivän ennenkuin hänet löydettiin. Voitte kuvitella missä kunnossa hän oli.

Hoitajat tekevät raskasta kolmivuorotyötä. Jos haluaisi, niin löytyisihän muutamien työstä ja asenteesta huomautettavaa. Mutta kuinka moni meistä jaksaisi tehdä sellaista työtä päivästä toiseen uupumatta ja leipiintymättä? 

Päätin olla täyttämättä suunnittelemaani kipakkaa asiakaspalautelappua, vaikka kanyylia pisteltiin viiteen kertaan ja vanhempi hoitaja survaisi sen varoittamatta suonen seinään. 

Törmäsin päivystyksessä myös omiin ennakkoluuloihini. Hoitava lääkäri oli huitulatukkainen ja lapsenkasvoinen. Kipeä ja keski-ikäinen täti minussa ärtyi heti, että nyt tuolle pojalle joutuu selittämään kaiken aasta ööhön. Ja osaakohan se mitään? Mutta poika oli huolellinen, asiallinen, ilmeisen osaava ja vielä kohteliaskin. Ensi kerralla en äyski nuorille lääkäreille, lupaan. 

Samoin haluankehua kaikkia tapaamiani virolaisia sairaalatyöntekijöitä. Aivankuin virolaisilla olisi parempi kotikasvatus? He huomioivat ihmisiä ja ovat ystävällisiä vakavalla ja arvostavalla tavalla. Toivon, että heidän kaunis käytöksensä tarttuisi meihin suoranuottisiin suomalaisiin.

Osastolla kuuntelin hoitajien juttelua heidän hoitaessaan vanhuksia. "Huomaa, että on joulu tulossa." "Kui niin?" kysyi nuorempi hoitaja. "No kun palvelutalot alkaa siirtää näitä tänne. Ja omaiset haluu mummot meille, kun ne ite lähtee Lappiin joulunviettoon."

Hoitaja kertoi myös, että nykyään helsinkiläiset vanhukset ovat joutuneet jatkuvalle rundille. He kaatuvat palvelutaloissa, joutuvat Haartmaniin, sieltä "kuntoutukseen" Laakson sairaalaan, josta heidät siirretään takaisin palvelutaloihin. He voivat kaatua uudestaan heti ensimmäisen kymmenen minuutin kuluessa ja niin he lähtevät samalle kierrokselle. Moni heistä jää matkan varteen.

Olin samassa huoneessa mummun kanssa, jota kukaan ei käynyt katsomassa ja jolle kukaan ei edes lähettänyt terveisiä.

Tästä linkistä aukeaa artikkeli: "Suurkaupunkien ikäihmisillä on ankea arki." Siinä kerrotaan kuinka karua vanhustenhoidon arki tänä päivänä on.

Olen vakavasti sitä mieltä, että jokaisen poliitikon uraan pitäisi sisällyttää vähintään kuukausi kolmivuorotyössä terveyskeskussairaalan päivystyksessä ja vuodeosastoilla. He voisivat vaihtaa vanhusten ja delirium alkkisten vaippoja, kuunnella sekavia ja surullisia mutinoita, katsoa sinisiä käsivarsia, kun hauraat suonet eivät enää kestä verinäytteiden ottoa tai kanyyleita. Seurata sydärin elvyttämistä. Vaikuttaisikohan se säästöihin ja hoitajien palkkoihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti