maanantai 29. marraskuuta 2010

Lunta

Vuonna 1555 historioitsija Olaus Magnus piirsi ensimmäisessä tunnetussa lumihiutaleita kuvaavassa piirroksessa niille mielikuvituksellisia muotoja. Todellisuudessa ne ovat poikkeuksetta kuusisakaraisia, sanoo professori Lauri Niinistö.

Japanilainen lumihiutaletutkija Ukichiro Nakaya on kutsunut lumihiutaleita taivaasta lähetetyiksi kirjeiksi, koska lumihiutaleiden koko ja ulkomuoto kuvaavat meteorologisia olosuhteita muodostumishetkestä lähtien.

Suomen kielessä on satoja lumisia sanoja: kitilunta, pakkasenkiuhtua, uppuraa, vitilunta, jalkarättejä, sohjoa, loskaa, nuoskaa, riitettä, rääpäkkää, taigalunta, puuterilunta, huovetta, kuurankukkia, hyydettä, jne.

Muumipeikolla on Taikatalvessa samanlainen olo kuin minulla nyt:
"Pettää hänet ensin leijailevien hiutaleiden kauniilla verholla ja heittää sitten kaiken lumen myrskynä hänelle päin naamaa.
- Pelottele niin paljon kuin haluat. Nyt minä olen päässyt sinusta perille. Sinä et ole sen pahempi kuin kukaan muukaan, kun vain tutustuu sinuun. Nyt et voi enää pettää minua.

Ja talvi tanssitti häntä edelleen pitkin rantaa, kunnes hän hupsahti kuonolleen."

Tiistaina 14.12. Hesarissa oli Pekka Honkakosken kirjoittama "Ihmeitä taivaalta". Jutussa kerrotaan mielenkiintoisesti miksi  jääkiteet ovat aina kuusikulmaisia. Hän on myös kuvannut upeita mikroskooppikuvia näistä taivaan hieroglyfeistä. Honkakosken täydellinen hiutalekuva julkaistiin Nikon Small World 2010 competitionissa. Se valittiin kilpailun yleisöäänestyksen toiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.