lauantai 6. helmikuuta 2010

Kunniallinen ihminen

2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi.

Suomessa on ihmisiä, jotka saavat vain täyden kansaneläkkeen, 584,13 euroa kuussa. Taloustieteilijä
Adam Smith määritteli 1776: "Tapakulttuuri määrittää nahkakengät välttämättömiksi köyhimmillekin miehille, mutta ei samassa määrin köyhille naisille, jotka voivat ilman häpeää kulkea paljain jaloin."

Yleensä pelkällä kansaneläkkeellä kitkuttajat ovat vanhempia naisia. Luin tänään
Invalidiliiton köyhyysohjelman kannesta kanteen. Erittäin hyvä ja selkeä teksti.

Valitettavasti julkaisun ulkoasu ei vastaa hienoa sisältöä. Mutta silti toivoisi jokaisen kansanedustajan tai muun päättävän tahon lukevan sen ja pitävän sitä käsikirjana mietittäessään oman puolueensa tai tahonsa vammaispoliittisia päätöksiä.

Muutenkin olisi hyvä muistaa, että koko elämänsä pelkällä kansaneläkkeellä elävien joukko on niin pieni, ettei heidän taloudellisten edellytystensä parantaminen tule kohtuuttoman kalliiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.