sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kaupungilla ilman karttaa


"A on niin kaunis", sanoi typografiaan vihkiytynyt pomoni aikoinaan.

Parhaimmillaan se onkin. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minua kiinnostaa kauniiksi sanottu grafiikka, typografia tai ympäristö.


Kaupunki on täynnä merkkejä, joita ei voi ajatella käsitteellä kauneus tai hyvä maku. Maku on ihmisen tapa arvottaa ympäristöään ja itseään.

Meillä on
varmasti kaikilla se ystävätär, joka aina välillä huokaisee: "...kun mulla on niin kallis maku." Ja kyllä me huomaamme, mitä sillä ajetaan takaa. 

Hän ylentää ja alentaa asioita, ihan kuten me kaikki omilla valinnoillamme teemme. Hyvämakuiset ihmiset osaavat sisustaa kauniisti, ostaa laatua, välttää rihkamaa, antaa sen vaikutelman, että elämä on hallinnassa ja olen pärjännyt - menestynyt. Toisin sanoen, koska hän on osannut tehdä oikeita valintoja, hän ikäänkuin on joku. 

Huono makukin on vaikea asia. Aikansa kun sitä kapinaa harrastaa, tuntee itsensä snobiksi ja eikös vaan jonkun ajan kuluttua se huono-maku-juttu muutu hyväksi mauksi. 

Olen kirjoittanut tyylikkään harmaaseen kangaspäällysteiseen muistikirjaani Pauli Heikkilän sanat: "Maku on ihmisen sisäinen koodisto suhteessa ympäröivään maailmaan, eräs taso sitä kartastoa, jonka varassa hän suunnistaa."

Itsestäni tuntuu, että oma karttani on vanhentunut ja olen eksynyt. Mutta silti en ole yhtään huolestunut. Tajusin, että en tiedä mihin luulin olleeni matkalla ja miksi silloin tarvitsisin karttaa. 

Tämä on yhtä mukavaa, kuin lomalla vaellella vieraassa suurkaupungissa ilman karttaa. Poikkean tuonne, jos se vaikuttaa mielenkiintoiselta, jätän tuon väliin jne. 

Virkatut vessapaperirullan pääliset ja hevosenlänkipeili ovat vilpittömiä ja diivailemattomia tavaroita. Mielessä läikähtää aina iloisesti, kun näen Dance studion romahtaneet kirjaimet. Rankka treenaaminen on sellaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti